Kaupallinen yhteistyö @timetofly_suomi | Yleisin syy juoksujalkojen hajoamiseen on tyhmyys. Osa liittyy omaan kunnianhimoon, osa taas saa alkunsa siitä, että yrittää tehdä perässä saman, kuin joku toinen juoksija. Lepopäivien jättäminen väliin on suurimmalla osalla juoksijoita silkkaa tyhmyyttä, mutta niin on myös oman kropan viesteiltä silmien ja korvien sulkeminen. Ja se, että turruttaa sen viimeisenkin sos-merkkiä sykkivän aistin, eli tuntoaistin erilaisilla särkyeliksiireillä sen sijaan, että menisi todellisen syyn juurille.
Mulla tyhmyys on säännönmukaista, mutta onneksi olen oppinut vuosien mittaan edes jotain. Perusurpona mun pitää tajuta pysähtyä ajoissa ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet ennen, kuin olisi vetäydyttävä oikealle telakalle.
Mikä onkaan suurin perustyhmyyteni?
Olen kuluttanut elämäni aikana lukuisia lenkkaripareja. Osa on hapertunut itsekseen kaapin perälle unohdettuina, mutta ehdottomasti suurin osa on lenkkipoluilla loppuunkaluttuja. Juoksuvuosista ja kulutettujen juoksukenkien lukumäärästä huolimatta kompastelen edelleenkin sen suhteen, milloin lenkkarit ovat valmiita tossujen hautausmaalle. Tänäkin keväänä olen saanut kokea kivuliaasti sen, mitä tapahtuu, jos odottelee liian kauan.
Oireita kuluneista lenkkareista
Pitkille ja rauhallisille lenkeille lähteminen on ollut korona-aikaan tosi nihkeää. Juoksu ei ole tuntunut sujuvan ja jokaista paikkaa on kivistänyt. Lenkkarini eivät ole istuneet lenkeillä hyvin, vaan niitä on pitänyt virittää kilometrin välein. Välillä ne ovat tuntuneet olevan liian kireällä, välillä liian löysällä. Jalat jäivät ilman tukea, oli nauhoitus miten tahansa, ja sukka liukui kengän sisällä oikealta vasemmalle ja takaa eteen.
Normaalimäärä lepopäiviä ei ole tuntunut riittävän palautumiseen, vaan juoksukalenterissani on ollut jatkuvasti enemmän tyhjää, kuin treenimerkintöjä. Pahinta on ollut kuitenkin kipu, joka on tuntunut luussa saakka ja varsinkin vasemman jalan penikoissa. Tuntui siltä, kuin olisin juossut pölkyillä, joissa ei ole lihasta, jäntevyydestä puhumattakaan. Juuri tällainen tietynlainen kipu ei ole mulle tuntematon vieras, vaan olen saanut kärsiä vastaavanlaisesta jo turhan usein. En ole oppinut kerrasta enkä kolmestakaan, että satoja ja taas satoja kilometrejä keränneet lempitossut tulevat ennen pitkää tiensä päähän.
Ei näistä ihan heti huomaisi, että roskis kutsuu, jollei...
Roskikseen valmiiden lenkkareiden anatomiaa
Lopetin juoksemisen, jotten vahingoittaisi jalkojani enempää ja aloin tutkailla lenkkareitani tarkemmin. Päälikangas oli menettänyt kimmoisuutensa ja pohjat olivat tosi kuluneet ja painuneet, eikä niissä ole varmastikaan enää nimeksikään alkuperäistä vaimennusta. Kun aloin kelata kyseisellä parilla juoksemiani kilometrimääriä, tajusin, että näistä olisi pitänyt luopua jo aikaa sitten.
Mitä opin taas tästäkin? No ainakin sen, että kirjaan muistiin lenkkareilla juostut kilometrit, myös siinä vaiheessa, kun lenkkarit ovat menettäneet uutuudenviehätyksensä. Muistan jatkossa reagoida nopeammin hämmentäviin jalkaoireisiin, enkä unohda, että lenkkaritkin ovat vain kulutustavaraa, jonka elinkaari on rajallinen. Näiden lenkkareiden kohdalla se olisi saanut jäädä yhdeksään kuukauteen, vaikka ravasinkin ne jalassani vuoden verran. Veikkaanpa, että olen juossut vanhoilla lenkkareillani 800-900 kilometriä, kenties jopa tuhat.
... katsoisi tarkemmin.
Uuteen nousuun tuoreilla tossuilla
Sain onneksi uudet Cliftonit käyttööni parisen viikkoa sitten *) Täytyy myöntää, että niiden mukana tuli myös uudenlainen juoksun ilo. Juoksu tuntuu taas siltä, kuin pitääkin, ja jalat palautuvat lenkeistä aivan toisenlaisella teholla. Yllätyksekseni olen saavuttanut taas juoksukonefiiliksen. Sen olotilan, jolloin juoksen robotin lailla ja voisin jatkaa illasta pitkälle yöhön. Sitä tuntemusta olen odotellut pitkään.
Uusien tossujen käyttöönotto sujui jouhevasti, sillä uudet Cliftonit tuntuvat samoilta, kuin edeltäjänsä. Vain kenkämallin järjestysnumerosta, verkkokankaasta sekä kengän jalkaan laittamista ja jalasta ottamista helpottavasta kantapään korotusosasta huomaan, että jalassa on eri lenkkari kuin aiemmin. Ja tietty myös siitä, että ne toimivat kuten pitääkin, eikä jalkojen kunnosta tarvitse kantaa lisähuolta juostessa, eikä sen jälkeen.
*) Hoka One Onen lähettiläänä saan testattavakseni lempitossujeni päivityksiä. Tällä hetkellä lempparilistaltani löytyy Clifton 7:n lisäksi Machit, Carbon X:t ja Challenger ATR:t. Hokalta löytyy runsaasti muitakin makupaloja, mutta valitettavasti suurin osa niistä ei sovi leveälle jalalleni. Clifton seiskasta sainkin käyttööni leveän version.
Ei kommentteja