Tulinpa iloiseksi, kun Poppis toukokuun loppupuolella alkoi huudella kokoon naisporukkaa jo perinteeksi muodostuneelle juhannusjuoksullemme. Tiesin heti, että luvassa olisi vähintään pari tuntia hyvässä seurassa juoksusta ja kesäisen Helsingin maisemista nauttien.
Ensimmäisen keskikesän lenkin Poppiksen johdolla juoksimme juhannuksen alla vuonna 2018, ja jo silloin sovittiin, että kesällä 2019 otetaan uusiksi. Tänä vuonna matkaan lähteminen oli siis jo ennalta selvää, mutta koska kevät lienee kaikilla mennyt ainakin jossakin määrin erikoisissa merkeissä, kesän äkillinen saapuminen saattoi päästä yllättämään yhden jos toisenkin. Siksi olikin mukavaa, että Poppis ehdotteli sopivaa lenkkipäivää jo lähes kuukautta aiemmin.
Aurinkotunneli (kuva: Sanna)
Loppujen lopuksi meitä oli tiistain juhannuslenkillä kuusi naista: kaikki jo kaksi vuotta sitten mukana olleet ”perustajajäsenet” Poppis, Ansku, Katja ja Kati sekä uusina porukassa ihanat Satu ja Sanna. Starttasimme tuttuun tapaan Kiasman edestä, kun sekä lomapäivää viettäneet että jo työpäivänsä selättäneet juoksijat ehtivät paikalle. Pilvisessä mutta lämpimässä säässä suuntasimme Kampin ja Ruoholahden läpi Lauttasaareen. Loistava reittimestarimme oli kuin olikin sisällyttänyt kierrokseen tälläkin kertaa Onnellisten saaren! Tällä kertaa emme vierailleet Veijarivuoren uimarannan täydellisyyttä hipovassa bajamajassa, mutta esittelimme sen toki ohi viilettäessämme uusille juoksijoille yhtenä saaren nähtävyyksistä ja vetonauloista. Lauttasaaressa kuului useamman kerran: ”Kattokaa nyt, miten kaunista!” ja ”Kesä on niin ihana!” Krimin sodan aikaiset linnoitteet herättivät kiinnostusta, ja kimppa-asumista suunniteltiin niin kesämaja-alueella kuin rannan hulppeammissakin pytingeissä.
Satu, Poppis, Sanna, Katja, Ansku ja Kati
Koivulahden metroaseman kohdalla pidimme pienen tankkaustauon, ja samalla pahaa-aavistamaton ohipyöräilijä sai napata meistä yhteiskuvan. Siitä matka jatkui kohti pohjoista, ja Kaskisaaren sillalla kauhistelimme uhkarohkeita nuorukaisia, jotka sukeltelivat sillalta salmeen. Juoksimme siis tässä kohtaa monille Helsinki City Marathonin tai Runin kokeneelle tuttua reittiä mutta päinvastaiseen suuntaan, kun etenimme Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta kohti Munkkiniemeä. Vielä koukkaus Tamminiemen, Seurasaaren ja Mäntyniemen ohi Taivallahden rantaan, Hesperiankatua Töölönlahdelle ja HHM:n maalisuoraa kohti oman lenkkimme maalia.
Oodin edessä Kansalaistorilla Poppis ja Satu juoksivat vielä kunniakierroksen, jotta kaikkien kelloihin saatiin 20 kilometriä täyteen. Lopuksi kävimme hakemassa pari viimeistä kilometriä mielessä kummitelleet (ja ansaitut!) jäätelöt kaupasta ja jäimme Postitalon eteen syömään niitä ja fiilistelemään lenkkiä. Ahdistelevat lokkilaumatkaan eivät kyenneet laskemaan mielialaa, niin leveät olivat hymyt juoksijoiden kasvoilla. Hymy ei hyytynyt edes siinä vaiheessa, kun hajaannuimme kohti kotia tai sinne vieviä liikennevälineitä ja yksi lokeista pääsi nappaamaan Sadun jätskitikun. Olipa taas kerran ihana ja voimaannuttava lenkki!
Juoksunraikkaat ystävykset maalissa
Juttua riitti myös lasten harrastuksista ja omista lapsuusmuistoista, juoksutreeneistä ja -varusteista, tapahtumissa napattujen juoksukuvien onnistumisprosentista, asumisesta erilaisissa paikoissa, liikennekäyttäytymisestä maalla ja kaupungissa, Helsingin kauneudesta... Ihan kaikesta! Vaikka mieltymyksemme esimerkiksi juoksukenkien vaimennuksen ja kolajuomamerkkien suhteen saattavatkin erota toisistaan, yhdestä asiasta tunnuimme kaikki olevan samaa mieltä: Suomen kesä on kaunis ja yhdessä juokseminen parasta! Eikä seuraavaa yhteislenkkiä välttämättä odotella ensi juhannukseen asti.
Kati
Rakas juoksijakaverini Kati
Esitin Katille muutaman juoksuun liittyvän kysymyksen. Tässä muutama fakta vieraskynän varressa kirjoittaneesta juoksijaystävästäni:
Tukholman maraton vuonna 2015 on jäänyt Katille lähtemättömästi mieleen useastakin syystä, eikä vähiten siksi, että se oli juostuista maratoneista ensimmäinen. Sää oli kaikkea muuta, kuin kesäinen.
Kannustusta ei ollut kovin paljoa reitin varrella kylmän sään ja kaatosateen vuoksi, mutta onneksi Katilla oli omat kannustusjoukkonsa mukana. Ja mikä parasta, juoksu kulki ihmeen helposti. Eikä ihmekään, sillä Katilla juoksu kulkee parhaiten, kun lämpötila on lähempänä nollaa. Pieni sadekaan ei häntä haittaa.
Tänä keväänä Katin oli tarkoitus juosta kymmenes maratoninsa, mutta sattuneesta syystä se siirtyi tulevaisuuteen. Kymmenen maratonin juokseminen on ollut Katille eräänlainen unelma. Toiveissa olisi myös päästä joskus Lontoon maratonille ja juosta enemmän poluilla. Ensi vuonna hän siirtyy N45-sarjaan.
Mikä sitten saa Katin juoksemaan? No se tunne, tietty. Hän saa juoksusta hyvän mielen, yleensä aina. Kati lenkkeilee useimmiten yksikseen, sillä ei oikein saa sovittua juoksutreffejä kenenkään kanssa, mutta hän tykkää juosta myös porukassa. Lenkeillä ja kisoissa hän nautiskelee rauhassa maisemista. Vauhti ei kuulemma päätä huimaa...
Tottahan toki Kati tekee muutakin, kuin vain juoksee. Kunhan maailma taas normalisoituu, hänet voi nähdä keikoilla ja valmiina uusiin seikkailuihin ulkomailla. Kuriositeettina kerrottakoon, että Kati bongailee niin lenkeillään, kuin matkoillaankin betonirakennuksia. Niitä pääsee ihailemaan myös hänen IG-tilillään @katimarjaana515. Kannattaa ehdottomasti pistää seurantaan!
Poppis
Juhannuslenkki 2020
Ei kommentteja