Kävin edellisten helteiden aikaan lenkillä Kumpulan siirtolapuutarhassa. Juoksin varovasti palstojen keskellä ja puutarhan ympäri. En halunnut häiritä palstalaisia, olinhan tänne vahingossa eksynyt muukalainen. Turhaan mä varoin liikkeitäni, sillä kaikki puutarhassa tapaamani palstalaiset olivat tosi juoksumyönteisiä. He osasivat kertoa, että siellä järjestettäisiin heinäkuussa maraton ja houkuttelivat mua mukaan.
Unohdin koko tapahtuman, kunnes juoksukaverini Katja ehdotti muutamaa päivää aiemmin, että lähtisin mukaan juoksemaan. Hänellä oli taas yksi maraton kerättävänään. Epäilin, josko voisin juosta 29 asteen helteessä kokonaista ja kuinka kauan siltä palautuminen kestäisi. Ilmoittauduin puolimaratonille ja varmistin järjestäjiltä, että saisin vaihtaa lennosta nimeni listalta toiselle.
Lähdön tunnelmaa
Kymmenen kilsan kohdalla olin varma, että jaksan kokonaisen.
15 kilometrin kohdalla päätin jättää juoksun puolikkaaseen, mutta jatkaisin juoksua Katjan kanssa, kunnes 2,5 tuntia tulisi täyteen.
Puolimaratonin rajapyykin lähestyessä intoni jatkaa juoksua lopahti. 16 kierrosta saisi riittää tämän viikon pitkikseksi.
Kisakeskus. Kuvassa myös harvinaisuus, vessajono.
Normaalisti sinne pääsi sen kummemmin odottelematta.
Noihin kahteen tuntiin ja 11 minuuttin mahtui:
- yli 30 iloista kanssajuoksijaa
- hymyn huulille saavaa kannustusta
- miltei tauotonta pölötystä Katjan kanssa
- tusinan verran juoksukertoja tanssivan sadettajan läpi
- litratolkulla juotavaa
- kukkia, kukkia, kukkia
- hiekkaa lenkkareiden alla ja myös sisäpuolella
- aurinkoa tarpeeksi
- himpun verran varjoa
Mehukattia, tietysti!
Pysähdyksiin meni suunilleen tuon kahden tunnin ylittävän yhdentoista minuutin verran. Ehdimme siinä ajassa käydä Katjan kanssa vessassa (tytöt menevät näköjään maratonillakin vessaan samaan aikaan?!), sain tyhjennettyä hiekat kertaalleen kengistä ja nautiskelin mehukatista jokaisen kiekan jälkeen. Ehdin jopa soittaa kotiinkin kesken juoksun ja kastella pääni useamman kerran. Näissä kekkereissä ei metsästetty enkkoja ja kelloakin tuli katsottua vain tottumuksen vuoksi.
Tasajalkajuoksijat | kuva: Juha Palenius
En muista olleeni aikoihin yhtä väsynyt, kuin kotiinpäästyämme. Ehdin nähdä MM-pronssiottelun aloituspotkun, mutta sen jälkeen mulla ei ole matsista pienintäkään mielikuvaa. Mies kannusti mua puoliajalla siirtymään sänkyyn jatkamaan unia. Parin tunnin tirsat auttoivat pahimpaan uuvutukseen. Onneksi en juossut kokonaista.
Lähtisinkö juoksemaan Kumpulaan uudemman kerran puolimaratonin tai kokonaisen, jos siirtolapuutarhamaratonista tehtäisiin perinne? No tottahan toki! Meidät juoksijat otettiin sinne avosylin vastaan, järjestelyt olivat hyvät ja 1,32 kilometrin mittaiset kierrokset osoittautuivat mulle henkisesti tosi helpoiksi.
Kiitos vielä kerran Kumpulan siirtolapuutarhayhdistykselle, että saimme tulla aamulenkille!
Aamuvirkut Katja ja Poppis
Ei kommentteja