Muistan, kuinka juostessani autiolla Töölönlahdella 16-kesäisenä puoli yhdentoista aikaan illalla poliisi tuli tarkastamaan, josko mulla oli kaikki kunnossa. He olisivat mieluusti ajaneet mut himaan, jottei tarvitse yksikseen juoksennella.
Vaikka en ole sen pelokkaampi nyt kuin 28 vuotta sitten, olen silti olen jättänyt tuon tutun kasin muotoisen lenkin kiertämisen Töölön- ja Eläintarhanlahdella pimeän koittaessa, sillä aika on nyt toinen. Reitillä on yksinäisiä pusikkosuoria, sellaisia, joilla kukaan ei kuule, vaikka huutaisit keuhkosi tyhjiksi.
En ole koskaan kulkenut mielelläni Kaisaniemen puiston läpi yö- ja ilta-aikaan, lenkkeilystä puhumattakaan. Päätin silti torstaina poikkeuksellisesti lähteä sinne ja Töölönlahdelle yöjuoksulle, olihan tienoo täynnä poliiseja Monsters of Rock -tapahtuman vuoksi.
Meininki puistossa oli rauhallista. Aidatulta alueelta kuului Ozzyn huudatukset ja 20.000-päisen yleisön pauhu. Festarialueen ulkopuolella oli myös tunnelmaa, sillä sadat fiilistelijät pääsivät nauttimaan Black Sabbathin musasta, vaikka eivät itse lavalle nähneetkään. Muutama pikkupoika veivasi vimmatusti ilmakitaraa Sabbathin tahdissa.
Jatkoin matkaa asemalaitureille. Näin siellä Ozzy Osbournen ikätoverin Paavo Väyrysen matkalaukkunsa kanssa (tai sitten oli täydellinen kaksoisolento). Tilanne oli absurdi Black Sabbathin soittaessa taustalla.
Lämmittelyvaihe päättyi sopivasti Kansalaistorille. Lähdin juoksemaan reipasta vauhtia kohti Linnunlaulua, sieltä Kaupunginteatterille, Ympyrätalon ohitse Säästöpankinrantaan ja vihdoin Pitkäsillan ylitse Kaisaniemen puiston takapuolelle. Black Sabbath ja vimmatut aplodit vauhdittivat juoksuani mukavasti.
Ravintola Kaisaniemen kohdalta lähtevällä suoralla ohitin kaksi eksoottisen näköistä miestä. He lähtivät naureskellen juoksemaan perääni. Siinä vaiheessa kun kädet hipoivat selkääni, sain käsittämättömän kiihdytysvaihteen päälle. Miehet jäivät jälkeen, mutta siitäkin huolimatta vedin Linnunlaulun mäen sillalle saakka täysillä.
En ollut varsinaisesti peloissani, vaan lähinnä vihainen. Mikä oikeus noilla miehillä oli lähteä perääni? Ehkä se oli heistä hyvä vitsi. Mielestäni mauttomuuden raja ylitetään jo pelkillä halventavilla kommenteilla, perässäjuoksusta puhumattakaan. Olin myös vihainen itselleni, sillä olin valinnut reitin intuitioni vastaisesti.
Onneksi sain koottua itseni ja sain juostua takaisin Kaisaniemen puiston festarialueelle. Puolessa tunnissa aidan takana oleva festarikansa oli muuttunut kertaheitolla. Sain pujotella huojuvan zombielauman lomitse Kaisaniemenkadulle. En ollut peloissani mutta halusin silti kotiin ja pian.
Vasta laitettuani kotona oven turvalukon kiinni, tajusin toden teolla mitä olisi saattanut tapahtua, jollen olisi niin rautaisessa juoksukunnossa miehiin verrattuna.
Yleensä nukahdan helposti yöjuoksun jälkeen. Nyt oli pakko laittaa Good Wife -sarjan tallenne pyörimään, jotta sain ajatukseni pois lenkkipolulta. Onneksi tyttäreni nukkui yön vieressäni. Hän taisi suojella mua painajaisilta.
Bajamajoista ei ainakaan ollut festareilla pulaa:
En aio lopettaa tapahtuneen takia yöjuoksujani. Tulen kuitenkin jatkossa noudattamaan pilkuntarkasti omia periaatteitani ilta-aikaan ja yön koittaessa Helsingissä juoksemiseen:
- Kerro minne olet menossa ja kauan aiot juosta. Jos olet kotona yksin, laita vaikka kaverille tekstari ja kuittaa kun olet palannut kotiin.
- Älä kuuntele musiikkia. Äänikirja toimii, sillä sitä voi kuunella myös hiljaisella.
- Katso ympärillesi. Jos tuntuu siltä, ettei jonnekin kannata juosta, älä juokse.
- Asuinkaduilla juokseminen on turvallista. Liikenne ja liikennevalot eivät häiritse yölliseen aikaan.
- Pilli tai muu vastaava kovaääninen hälytin kannattaa pitää mukana. Välttämättä kukaan ei sen kuullessaan tule ikkunaan, mutta sillä voi pelottaa epämääräisen tyypin kannoiltaan.
- Ota bussilippu tai muutama kolikko mukaan siltä varalta, jos voimat ehtyvät.
Tuleeko sinulle mieleesi jotain lisättävää listaan?
To 7.7. reipas: 5,84 km | 30 min | 5:08 min/km
lämmittely ja jäähdyttely: 3 km | 18 min | 6:00 min/km
