Maratonohjelman ensimmäinen treeniviikko pulkassa

Eilinen lepopäivä tuli tarpeeseen. Pitkästä aikaa jalat olivat juoksusta raukeat. Ne eivät sentään huutaneet hoosiannaa, mutta olivat ihan tyytyväisiä kun jätin maanantaiaamun pyöräilyt muutamaan kilometriin.

Mitä kaikkea olenkaan tehnyt viime viikolla saadakseni jalat uupumaan?

Tapasin tiistaina valmentajani Pasin. Tämä oli ensimmäinen kerta tositoimissa päästyäni hänen talliinsa uuden maratonohjelman koekaniiniksi.

En ole juurikaan parhaimmillani aamutuimaan lenkkareissa. Onneksi olin ottanut hiet pintaan jo pyörän satulassa. Seitsemän kilsaa kaupunkifillarointia oli herätellyt jalatkin mukavasti. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, mutta onneksi aamun treeneissä Keskuspuiston puut varjostivat edes hieman.

Juoksimme alkuveryttelynä 15 minuuttia ja kipitimme loppupuolella hieman reippaamman pariminuuttisen. Muutaman 40-metrisen aukivedon jälkeen lähdimme juoksemaan Keskuspuiston uumeniin. Pasi opetti mulle kilometripylväät radan varrelta ja mun huolekseni jäi sykkeiden tarkkailu. Onnistuin kuin onnistuinkin pysymään sykealueella 152-161. Leppoisan 50 minuutin juoksun perään jäähdyttelimme kymmenisen minuuttia.

Poikani oli sillä välin herännyt ensimmäistä kertaa elämässään kotona yksin, ottanut aamupalaa itselleen ja viihdyttänyt itseään parhaalla katsomallaan tavalla. Olisin halunnut itselleni treenien jälkeen kunnon smoothien, mutta pakastemarjoja ei löytynyt. Poikani ehdotti pirtelöä. Mikäpä ettei?! Kerrankos sitä aloittaa päivän herkuttelemalla.

Tarkoituksenani oli lähteä juoksemaan keskiviikon kevyttä 45-minuuttista nuorimmaisen hoitopaikasta rantaa pitkin kotikonttorille, mutta löysinkin itseni yllättäen Ruoholahdesta.
Osaan hahmottaa hyvin lähiympäristöni välimatkat, mutta syke- ja aikapohjaisessa treenauksessa tulee varmastikin jatkossakin pieniä lapsuksia. En osaa nimittäin täysin arvioida kilometriin kuluttamaani aikaa, kun vauhti on sidottu sykkeeseen, ei jalkojeni menohalukkuuteen.

45 minuuttia tuli tällä lenkillä täyteen tehtyäni kunniakierroksen Töölönlahdella. Niinpä hoidin jäähdyttelyt HM:n urheiluvaatealennusmyynnissä. Sieltä sainkin loistavan juoksutopin 7 eurolla ja urheilurintsikat viitosella.

Ruoholahdessa ei ollut ristinsielua kesäkuisena keskiviikkoaamuna.

Torstai oli matkapäivä.  Onneksi ohjelmassa komeili 60 minuutin kevyt lenkki, sillä bussissa istumisen vastapainoksi oli hyvä päästä tutkailemaan maaseutua juosten.

Heittäydyin täysin mieheni vietäväksi, hänellä kun oli jo parin vuoden takaisilta yöjuoksuiltaan muutama reitti takataskussaan. Ilman häntä juoksisin peltojen piennarta varmaan vieläkin.

Tässä kohtaa teimme turhan kiekan huomataksemme, että maaseudullakin (tai siis etenkin siellä) on umpikujia yllättävissä paikoissa. Niinpä lenkkimme venyi tunnin mittaisesta vartin verran.

Juhannusaattona pidimme juoksusta taukoa. Lenkkivaatteita oli kyllä tarpeeksi mukana, mutta jalkojen oli hyvä antaa huilia hellelenkkien välissä. Kotikuntopiirin kuittasin haravoinnilla.

Juhannuksen mittaan tuli nähtyä juosten jos jonkinlaisia peltoja. 

Arvuuttelimme, mitä milläkin mahtoi kasvaa. 

Juhannuspäivänä ilma oli tukalan kuuma pilvipeitteestä huolimatta. Vaihdoimme silti sunnuntain pitkiksen ja lauantain vetotreenit päittäin.

Ilmeisesti helle oli sulattanut aivoni ja juhannus oli hoidellut loputkin rippeet, sillä en kyennyt sisäistämään yksinkertaista, ohjelmassa annettua sykerajaa. Kuvittelin koko ajan, että sykkeen tulee olla 130 kieppeillä, vaikka sykealue oli huomattavasti laajempi (135-152).

Oli vaikea pidätellä vauhtia tarpeeksi hitaana. Vauhtipupuni, eli mieheni mukaan hidastelu ottaa enemmän jalkoihin kuin nopeat revittelyt. Tuossa taitaa olla totta ainakin toinen puoli.

Välillä keltaista ihan vaihtelun vuoksi. 

Juoksimme rollaattorivauhdista huolimatta  juhannuspäivän kunniaksi kaiken kaikkiaan 18,3 kilometriä. Maantiellä meidät ohitti muutama auto, peltopientareelle päästyämme juuri muu ei liikkunut kuin me. Voin laskea kahden käden sormilla näkemämme ihmiset noiden kahden tunnin ja 10 minuutin aikana.

Stusin kalkkikivikaivos

Mitä pitempään juoksimme, sitä kuumemmaksi päivä muuttui. Pian aurinkokaan ei suostunut enää pysyttelemään pilviverhon takana.

Päätimme molemmat maalaismaisemissa juostut lenkit tiukkaan mäkispurttiin ylös vanhalle kirkolle.

Palattuamme sunnuntaina kotiin olisin mieluiten heittäytynyt sohvalle makaamaan kaukosäädin toisessa kädessäni ja höyryävä maitokahvi toisessa. Vauhtipupuni oli kuitenkin valmis juoksuun, joten en voinut jäädä löysäilemään.

Jos olisimme olleet fiksuja, olisimme juosseet Eltsulle alkuveryttelynä ja olisimme tehneet radalla kolme 2000 metrin vetoa annetulla vauhdilla 5:20-5:10 min/km. Mutta ehei. Lähdimme kiertämään rantaa pitkin Baanalle ja Töölönlahdelle.

Hoidimme 40 metrin aukivedot juoksemalla liikennevaloihin pitkillä keltaisilla. Eräs turisti peukutti hymyillen menoamme. Hetkellisesti meitä olisi voinut erehtyä luulemaan peuroiksi.

Mulla oli pitelemistä vauhtipupussani. Hän olisi mieluiten juossut nelosella alkavia vauhteja. Vaikka juoksimmekin nopeampa kuin oli tarkoitus, sykkeet eivät nouseet yli 169:n kuin vasta viimeisellä vedolla. Silloin se oli jo luvallista.

Keskiviikon lenkillä näin Töölönlahdelta starttaavan kajakkituristijoukkion. 

Viikon aikana kilometrejä kertyi ruhtinaalliset 61,8 kilometriä. Kuluva viikko on identtinen, mutta ensi viikolla on vuorossa kevennettyä juoksutreeniä. Jos haluat nähdä lenkeistä enemmän dataa, kirjaudu Ontrail.net-sivustolle ja klikkaa sieltä treenini auki nimimerkillä Poppis.