Helsinki ei olekaan tasainen: HCR 2016

Tulipahan tarvottua HCR kolmannen kerran. Tässä lauantai hetki hetkeltä ja puolimaraton kilometri kilometriltä:

7:00
"Sadetta luvassa ysistä lähtien. Laitan sittenkin pitkät pöksyt ja t-paidan päälle ohuen sateeseen sopivan juoksutakin."

9:00
"Mitä muuta pitää otaa mukaan? Vaihtokassi valmiiksi, breku ja eikun töihin."

13:00 
"Voi kun ihanaa, mulle on varattu pastasalaattia."

13:30
Saan tekstarin: "Tiedätkö missä se vaatesäilytys on? En löydä tietoa niiden nettisivuilta."

14:00
"Nyt pitäisi alkaa laittaa juoksukamoja päälle. Ihan oikeasti. No, jos vielä hetken teen töitä."

20 min myöhemmin vaatteet ovat päällä. Vaikka lähtö onkin klo 15:10 ja olen toisella puolella keskustaa, paniikkia ei ole. Tapaamme mieheni kanssa Sonera Stadionin nurkalla kun hän on vienyt vaihtovaatekassimme vaatesäilytykseen.

14:20
Puhelu miehelle: "Ai olet vielä himassa. Jätä kassit sinne, emme ehdi jättää niitä säilytykseen. Ajetaan pyörillä vähän kovempaa kotiin niin pysymme lämpiminä. Nähdään Bolliksella."

14:30
Fillarin selkään, suunta kohti Helsinki City Runia.

14:45
Fillari kiinnitetty lyhtypylvääseen kypärän kera.
Puhelu miehelle: "Missä sä oot?"

14:55 
Molemmat fillarit parkissa.
"Eihän sun tarvitse mennä enää vessaan? Meillä alkaa olla vähän hoppu."

Seuraamme viitoitusta tunneliin. Kello alkaa kummitella.
"Kiirehän tässä tulee."

Kun pääsemme Eltsun kentän kupeeseen, alan tiirailla lyhintä reittiä lähtöalueelle, joka on kentän toisella puolella. Ei auta kuin kiertää, sillä en havaitse oikopolkuja. Hölköttelemme parisen sataa metriä omaan karsinaamme.

"Meillähän jäi ruhtinaallisesti aikaa. Startti on vasta kolmen minuutin kuluttua."

15:10 Startti
Lähtökarsinassa on hyvin tilaa. Ryhmä lähtee liikkeelle sopivaa vauhtia.

1. kilometri
Mulla on tuplaten huonoja kokemuksia HCR:lla siksakkaamisesta. Tällä kertaa massa liikkui tosi jouhevasti. Toivottavasti myös muissä lähtöryhmissä juokseville jäi sama fiilis.

"Uskomatonta että Töölönlahti vetää näin hyvin. 05:10. Vauhti tuntuu sopivalta."

2. kilometri
"Tuolla miehellä Valencian maratonin paita päällä on hyvä vauhti. Ei kai se reitti ole oikeasti tuon mallinen kuin paidassa?"

3. kilometri, Baana
Juoksupipo on kevyt mutta hiostaa silti. Puristan sitä nyrkissäni loppumatkan.

4. kilometri, Ruoholahti
Strippaan juostessa. Juoksutakki kantoon toiseen käteen.

5. kilometri, Salmisaari
"Mä kostutan vähän suuta."

Vähän matkan päässä puen takin takaisin päälle.

7. kilometri, Hietaniemen hautausmaa
"S**t*n*!"

Olisihan se pitänyt muistaa, että tällä suoralla pitää pitää suuta kiinni. Pikkuötökät lentävät silmiin ja suuhun vuorokaudenajasta riippumatta. Ehkä talvella niiltä säästyy, vaikka epäilen sitä kyllä vahvasti. Niissä on kyllä talvisota-ainesta. Ovat aika sitkeää tekoa.

8. kilometri, Taivallalhden kentät
"Näkyykö kavereita missään?"

Nyt alkaa olla heijaajia runsaasti. Muistelen Maratonmimmi-kirjasta lukemaani pätkää. Oikeasti nuo kaikki toivovat meille pelkkää hyvää. Jopa nuo kädet puuskassa möllöttävät.

9. kilometri
Seuraavien lähtöjen nopeimmat tavoittavat ja ohittavat. Meinaan törmätä nopeaan HHM:n paidassa juoksevaan. Teen äkillisen sivuhypyn radalle, jotta nopeampi pääsee ohi.

"Eikö voisi hihkaista että on tulossa ohi?"

10. kilometri, Meilahti
"Otetaan geeli puoliksi, jookosta? Meillä on muuten ihan kiva vauhti päällä, 54 ja risat. "

11. kilometri
Vieressä juokseva mies hihkaisee: "Enää 10 kilometriä!"
Vastaan: "Sehän menee vaikka lasketellessa."

Miten väärässä olinkaan!

12. kilometri, Pikku Huopalahti
"Ei noi pienet ripsahdukset ole auttaneet siitepölyyn. Voi kun tulisi kunnon sade."

Toiveeseeni vastattiin ainakin osin. Pääsimme juoksemaan hetken sadekuurossa.

13. kilometri, Hakamäentien nousu
"Meitä varoiteltiin 16 kilsan kohdalla olevasta noususta. Millainen se sitten on jos jo nyt on tällaista? On muuten viimeinen kerta kun osallistun yhteenkään juoksutapahtumaan."

14. kilometri, Keskuspuisto
"Mä taidan lopettaa koko juoksuharrastuksen."

15. kilometri, skutassa edelleen. Jännä valo.
Astmakohtaus. Otan lääkkeen. Sydän heittää volttia.

Tasoittelen sydämen rytmihäiriötä kolmen kilometrin verran. Rasitusastma ja siitepöly on kenkku yhdistelmä. Ylämäissä on pakko kävellä. Porukkaa lappaa ohi. Potuttaa.

Eräs ystäväni totesi jälkeenpäin, että fiksumpi olisi tajunnut lopettaa tuossa vaiheessa. Mutta pakkohan sieltä metsästä oli tulla takaisin ihmisten ilmoille. Samaa reittiähän mä olisin kulkenut luovuttaneenakin.

Kävellessä on hyvä imaista kokonainen geelipussukka.

18. kilometri, Ilmalan kohdalla
Henki alkaa kulkea. Olen valmis jatkamaan kävelyittä. Miehelläni alkaa jalat painaa, sillä hän lähti puolimaratonille käytännössä kylmiltään. Mulla on sentään Berliinin maratonin jälkeen juostuja kilometrejä 450 enemmän kuin hänellä ja 4,5 kuukauden sisään juostut kolme maratonia.

"Jatketaan kävellen jos susta siltä tuntuu."
"Juoksu painaa jalkoja vähemmän kuin kävely. Sä voit kyllä mennä kovempaa jos siltä tuntuu."

Miksi jättäisin mieheni, joka tsemppasi mua just äsken? Nyt on mun vuoroni kiskoa toista maalia päin. Me siis jatkamme rauhallista juoksua. Yhdessä.

19. kilometri, jossain pöpelikössä
"Tää alkaa ottaa ylpeydelle. Niin kun olen polleena tuulettanut, että mähän juoksen puolikkaan vaikka kylmiltäni alle kahden tunnin. Pitäisikö meidän vähän kiristää tahtia, niin voitaisiin ainakin yrittää. Ettei mun tarvitsisi syödä sanojani."

20. kilometri, Laakso
Rataprofiili on turhankin haastava kaltaiselleni kuntoilijalle. Olisipa mäet olleet alussa, jotta olisimme toden teolla päässeet laskettelemaan toisen puoliskon. Negatiivinen splitti? Mikä se on?

"Tämä on ihan perseestä. Pitäisikö alkaa treenata mäkijuoksua ihan tosissaan?"

21. kilometri, Sonera Stadionin ulkopuolella
Seinäkello näyttää aikaa 17:10.

"Mun kellon mukaan meidän olisi pitänyt kaikesta huolimatta ehtiä alle kahden tunnin aikaan."

Maalissa
"Mä en saa henkeä!"
"Ota rauhassa. Pysähdytään tähän. Mä tekstaan samalla lastenhoitajalle, että ollaan päästy maaliin."

Kännykkä piippasi. Sain virallisen loppuajan: 1:59:19.

Hengitys rauhoittui ja pääsimme keräämään yhteistyökumppaneiden herkkuja. Bavaria-oluet ja Arlan jogurtit katosivat ahnaisiin suihimme jo stadionin katsomossa. Pikkuhiljaa alkoi tulla vilu. Harmi, ettei maalissa jaettu lämpöpeitteitä. Osan saaliistamme kiikutimme lapsille tuliaisiksi.

Kävelimme fillareille. Matkalla oli tarjolla kuumaa kahvia. Se olisi tehnyt koneistolleni hyvää. Emme halunneet jäädä kuitenkaan jonottamaan. Mulle luvattiin kahvitus kotosalla.

Kuten arvelinkin, pyöräillessä hiki pysyi pinnassa. Kotona kuuma suihku ja sitten noutamaan lapsia. Tulipahan juostua yhdessä mieheni kanssa viikon pitkis.


HCR oli kaiken puolin hyvin järjestetty tapahtuma! Nopeaksi reittiä ei kuitenkaan voi kehua. Eli jos ennätystä havittelee, silloin kannattaa metsästää tasaista asfalttipuolikasta.