HCR on siis jo huomenna?!

Helsinki Spring Marathonille osallistuminen ei ollut mitenkään järkevä veto ajatellen Helsinki City Runia. Kisavauhtinen maraton pitkiksenä puolimaratonille treenatessa ei sisälly yhteenkään näkemääni treeniohjelmaan. No, tulipahan juostua ja nyt eletään sitten sen mukaan.

Maratonin jälkeen olen juossut hitaita +/- 5 kilometrin pituisia lenkkejä. Jalat ovat olleet juostessa tavallista painavammat, mutta tällä viikolla ne ovat alkaneet väläytellä toipumisen merkkejä. Jotta juoksu ei kuitenkaan olisi huomenna HCR:lla turhan kevyttä, aloitin keskiviikkona pyöräilykauden. Pakarat ja reidet huutavat hallelujaa, mutta siitä huolimatta ne saavat pistää huomenna parastaan.

Fyysisesti en ole muutenkaan ihan parhaassa terässä. Mulla alkoi tiistaina elämäni pahin, kivulias niskajumi, joka ei ota loppuakseen. Eilen sain jo itse puettua paidan päälleni ilman apua, tänään pää jo melkein kääntyy vasemmalle. Huomisesta ei vielä tiedä, mutta onneksi tässä on vielä yksi yö välissä. Positiivista jumissa olevasta niskassa on se, ettei hammaskipu tunnu nyt miltään. Onneksi saan jättää tulehtuneelle hampaalle hyvästit maanantaina.

Huominen ei kaikesta huolimatta jännitä lainkaan. Ei vaikka kävinkin jo haistelemassa juoksutunnelmaa hakiessani juoksunumeron Kisikseltä. Itse asiassa tämä on mulle vain pitkä lenkki, jonka pääsen juoksemaan kerrankin mieheni kanssa yhdessä. Valmistaudun siihen samalla tavalla kuin peruspitkiksiin: Syön aamulla normaalin aamiaisen, nautin lounaan viimeistään kaksi tuntia ennen lenkille lähtöä ja muistan lähtiessä solmia lenkkarit hyvin. Ei sen kummempia kiemuroita. Puolikkaat ovat mulle maukkaita välipaloja maratonien välissä.

Olen kovassa lähtöryhmässä ja veikkaan, että vauhti tulee olemaan mulle liian kova. Alussa sinnittelen joukon mukana, jottei kukaan joudu mun takiani siksakkaamaan. Sopivan hetken tultua siirryn juoksemaan omaa vauhtiani.

Tiedän, etten pysty alittamaan vielä tässä vaiheessa siitepölykautta ja näillä krempoilla Helsinki Half Marathonin viimevuotista aikaa. Tavoitteita täytyy kuitenkin olla. Jos ajanotto pysähtyisi lukemaan 1:55, olisin äärimmäisen tyytyväinen. Ja jos ei suju millään... No tuleehan niitä aina uusia juoksuja.


Iltapäivällä en olisi varmaankaan saanut kuvaa kisatoimiston seinästä ilman sen edessä poseeravia juoksijoita. Jos karsastaa jonoja ja tungosta, siinä tapauksessa kannattaa hakea juoksunumero jo ennen lounasaikaa.