Nelihenkisen perheen pyykkimäärä on hurja. Kalliin sähköpiikin aikaan pesukori pursuaa yli äyräidensä, mutta silloin tilanne tasoittuu kyllä muutamassa päivässä. Mutta entäs silloin, kun kone alkaakin reistailla?
Pesukone ilmoittaa pesuohjelman päättymisestä vaativalla piippauksella. Se toistuu tasaisin väliajoin, siihen asti kunnes se tyhjennetään. Jos viivyttelee, kone vaipuu horrokseen. Viime aikoina koneen kutsuhuuto on muuttunut vaativammaksi. Tuuttauksesta ei tunnu tulevan loppua ja koneen näytössä vilkkuu virhekoodi. Jossain päin konetta on tukos.
Teimme kaikkemme saadaksemme tukkeen pois. Kerta toisensa jälkeen laitoin koneen uuden tsekkauksen jälkeen päälle vain todetakseni, ettei mikään ole muuttunut. Viimein oli pakko ottaa järein ase käyttöön: Youtubesta ohje koneen purkamiseksi.
Mies nappasi koneesta osan toisensa perään, kunnes pääsimme kiinni putkeen. Sieltä löytyi aarteita, joita kukaan ei ole kaivannut ja niihin tarttuneita värisieppareita. Mikä helpotuksen huokaisu pääsikään suustani, kun kone jatkoi työtänsä tauotta ohjelman alusta loppuun.
Perjantai-illan pyykkikonepäivystys oviaukossa istuskellen. Tieto siitä, missä vaiheessa ohjelmaa sinnikäs piippaus alkaa, ei ollut avain onneen. Ilman äänikirjaa illasta olisi tullut tylsä.
Jos pyykkikasa kasvaa nyt yli korin laitojen, siihen on muita syitä kuin toimimaton kone. Toki sähkön hinnalla on näppinsä pelissä, mutta kenties joku meistä neljästä on päättänyt vaihtaa lakanat, pestä pyyhkeet tai teinien huoneen vuorimuodostelmat on hetkellisesti räjäytetty ja kuljetettu kylppäriin.
Tänään se taas pistetään päälle iltalenkin päätteeksi, ja huomenna voin napata samat kledjut puhtaina pyykkinarulta päälleni. Toimiva arki on parasta, mitä tiedän.
Ei kommentteja