Läski polttaa rasvaa

Olen kasvattanut vuosien mittaan teflonkerroksen, jota pitkin kaiken maailman terassihuutelut valuvat korvistani hikisen olkapään ja käsivarren kautta lenkkareideni alle tallattavaksi. Joskus asiattomat kommentit saattavat kimmota reisieni kautta maahan saadakseen vain saman kohtalon. Teflonhaarniskani ei ole kuitenkaan täysin läpäisemätön. Välillä, itsetunnon ollessa heikoimmillaan, usein vitsiksi tarkoitetut tai dokausporukan iloksi hihkaistut lohkaisut löytävät tiensä sisimpääni. 

Ei ollut vielä edes alkuyö startatessani viikon pitkikselle. Kerättäviä kilometrejä ei ollut kevyellä harjoitusviikolla yhtä paljon kuin normaalisti, mutta helteessä juostavaksi aivan tarpeeksi. Siksakkasin kantakaupunkia saadakseni kilometrejä kasaan, vaimeiden bossanovatahtien rytmittäessä kuulokkeissa juoksuani. 

Ohittaessani Tehtaankadulla nelihenkisen naisporukan, kuulin sanat: 

"Kato, läski polttaa rasvaa." 

Pohdin hetkisen verran kuulemaani ja mietin annanko olla. Käännyin kuitenkin ympäri ja juoksin takaisin porukan luokse tiedustelemaan kuulinko oikein. Onneksi mulla oli ollut hieman aikaa miettiä mitä sanoisin, muuten en olisi ollut yhtä hillitty. Naisista lyhin toisti sanansa mulle ja muut räkättivät riemuissaan. 

Sanat oli todellakin tarkoitettu mulle. Totesin, että jos ajattelet moista, sitä ei kuitenkaan kannata sanoa ääneen. Hän vastasi:

"Läski mikä läski."

 

Mut oli helppo huomata.

Teflonhaarniskani alla on paksu, paljon kokenut ja nähnyt nahka. Koskapa kehoitsetuntoni on kohdillaan, en alkanut analysoida naisille rasvaprosenttiani, en laittanut nihkeästi sujunutta lenkkiä mukamas-lisäkilojen piikkiin, mutten myöskään alkanut selittää harrastuksestani tai siitä, että olen normaalipainoinen. Sen sijaan vastasin kylmän rauhallisesti: 

"Sanoo alkoholisti, joka on ollut kavereidensa kanssa taas dokaamassa."

"En mä mikään alkoholisti ole. Oltiin vaan vähän tyttöjen kanssa terdellä", hän vastasi. 

"Siitäs sait. Eikö tunnukin ikävältä kun joku haukkuu sua sellaiseksi mitä et ole. Että hyvää illan jatkoa vaan", totesin ja jatkoin juoksua. 

Naiset aloittivat taas käkätyksen, tällä kertaa kohteena oli heidän ystävänsä.

Mieluummin lenkkarit kuin motorisoitu kaksipyöräinen

Juttelin tapahtuneesta myöhemmin itseäni fiksumman kanssa ja hän analysoi ilokseni tapahtunutta. Kyseinen nainen saattaa ajatella juoksevansa vain laihduttaakseen. Lähtiessään juoksemaan hän valitsisi varmaankin vastaavan vuorokaudenajan, jotta saisi juosta suojassa muiden katseilta. Kuvitteli ilmeisesti mun toimivan samalla tavalla ja samasta syystä.

Jalkani nousi harvinaisen kevyesti pyyhältäessäni taas matkaan naisten luota. Tunsin peräti todellista juoksun iloa. 

Systeri otti kuvan "rasvaa polttavasta läskistä" viikonlopun Göteborgin reissulla: