Vaikka en ole saanut päivitettyä kuulumisiani blogin puolelle, tekstijemmassa on kuitenkin sekä valmiita tekstejä että raakileita odottelemassa julkaisua. Tiputtelen kisakuulumisia keväältä tänne heinähelteiden iloksi.
27.4.2024
Juoksukausi alkoi taas perinteiseen tapaan Helsingin hämärtyvässä illassa juoksemalla. Sää osui kohdilleen ja Helsinki 10:n reitti kulki tutuissa, upeissa maisemissa. Oli ihana tavata juoksufrendejä ja olla hetkisen verran leppoisassa juoksukuplassa. Kaikki oli aikalailla täydellistä, ainakin kun olin päässyt viimein maaliin.
Valmistautumiseni Helsinki kympille oli taas omanlaisensa. Monta asiaa meni nappiin, kiitos läheisieni avun. Numerolappu ilmestyi himaan ilman että laitoin sen eteen tikkua ristiin ja mulle oli viety maaliin valmiiksi lämpimiä vaihtovaatteita. Mutta sitten moni muu asia oli tuttua häröilyä.
Helsinki 10:n upea maali sijaitsee Wanhan Sataman uumenissa. Loppukiriä ottaessa kannattaa varoa liukasta kivetystä.
1. Nukkumatti on juoksijan paras kaveri
Olimme juuri saaneet loppuun yhden koko perheen voimin katsotun tv-sarjan. Kun pohdimme vajaalukuisen pesueemme voimin mitä olisikaan seuraavana katselulistalla, sain päähäni kehutun Netflix-sarjan, Baby Reindeerin nimen. Jaksot olisivat vain puolen tunnin mittaisia, joten hyvinhän sitä vielä ehtisi nukkumatin pakeille.
Mutta sitten niitä puolen tunnin mittaisia pätkiä oli pakko katsoa yksi toisensa jälkeen. Kukaan meistä ei edes vilkaissut välillä kännykkää, hädintuskin räpytimme edes silmiä. Sarjan 7. ja viimeinen osa siirtyi katsottujen läjään lähempänä kello kahta yöllä. Olimme pyörällä päästämme. Tällaista maratonia en ollut ajatellut kisapäivän aattoon, tai siis edeltävään yöhön. Yksi huonosti nukuttu yö ei vaikuta kisoihin, mutta oih ja voih, kun niitä oli jo ollutkin aika monta jo ennen tätä.
Onneksi meillä on upea keksintö, päikkärit. Ehdin ladata akkujani tupluurien verran ennen kisavaatteiden pukemista. Enpähän nukahtanut lähtöviivalle.
Meitä HOKA-lähettiläitä voi nähdä kisoissa ja lenkkipoluilla, mutta myös erilaisissa tapahtumissa.
2. Anna jaloille lepoa ennen kisoja
HOKA:n Intersport-päivä sattuu näköjään joka vuosi samalle päivälle Helsinki 10:n kanssa. Tälläkin kertaa tämä istumiseen erikoistunut toimistorotta seisoi urheasti koko päivän HOKA-asiantuntijana ja suu kävi niin, että lopulta äänikin miltei katosi. Muistinpa taas miltä tönkköjalat tuntuvat.
Kohtaamiset juoksijoiden ja sopivien lenkkareiden metsästäjien kanssa seurasivat mua mielessäni läpi Helsinki 10:n. Sain niistä henkistä lisäbuustausta muutamaan ohikiitävään hetkeen, jolloin mietin miksi mä oikeastaan edes juoksen. Vastaus oli selvä: rakkaudesta lajiin.
*Mainos: HOKA* Kisakenkävalinta oli tälläkin kertaa hieman kinkkinen. En ollut metsästämässä enkkoja, mutta halusin silti tarpeeksi kevyet, kimmoisat ja rullaavat lenkkarit alleni siltä varalta, jos kuitenkin innostuisin juoksemaan peruslenkkejä vauhdikkaammin. Päädyin pastellinvärisiin Mach kuutosiin, jotka olin saanut testattavakseni vain muutamaa päivää aiemmin.
3. Varmista, että lääkitys on kunnossa
Yhden pikkiriikkisen tabun voima on valtava, varsinkin siitepölyaikaan. Tajusin jossain vaiheessa päivää silmien ja nenän valuessa, etten ollut muistanut ottaa aamun antihistamiiniannosta. Tavallisesta poiketen mulla ei ollut lääkearsenaalia messissä, vaan sinnittelin aina kotiin pääsyyn saakka. Niin, ja sitten unohdin kaikessa tohinassa nielaista sen pöydälle ottamani sinisen palluran. Onneksi astmapiippu sentään tuli napattua messiin.
Ei ollut helppoa, mutta olisihan se voinut olla vaikeampaakin.
Arvioin loppuaikani 54-58 minuutin haarukkaan, mutta lähdin silti seuraamaan 52 minuutin jäniksiä, he kun olivat siinä sopivasti hollilla. Jättäydyin jälkeen Kompassitorin tienoilla puolessa välissä matkaa, sillä tiiviissä sumpussa juokseminen alkoi ahdistaa, enkä halunnut juosta itseäni piippuun.
4. Syö säännöllisesti tai ainakin tarpeeksi
En malttanut millään lähteä kesken promoamisen lounaalle. Kyllähän mua yritettiin patistaa, mutta oli sen verran kiireistä, että yht´äkkiä päivä olikin ohi ja vatsa murisi tyhjyyttään. Onneksi kotimatkan varrella oli sopivasti lempparihampparipaikka, jossa hotkaisin Bronxin (smashina tietty) ja otinpa kylkeen ranskalaisetkin.
Vaikka sainkin aikamoisen ähkyn aikaiseksi vain vajaat kolme tuntia ennen juoksua, ihmeen kaupalla vatsa ei kuitenkaan kiukutellut kisassa. En kuitenkaan tee tästä perinnettä.
Vaikka energiatankkaus päivän mittaan jäikin heikoksi, onneksi mulla oli promokeikalla mukana edes vesipullo. Vaikka päivän ateriat eivät täyttäneet urheilijan ruokailusuosituksia, energiaa ja hiilareita tästä satsista kuitenkin sai illan juoksuun.
5. Kisaohjelmaan tutustuminen vähentää yllätyksiä
Kisaohjelmasta olisi hyvä katsoa edes reittikartta ja lähtöaika. Oli mulla sentään jokin mielikuva starttiajasta. Toki vastasin hieman epävarmasti frendilleni Katjalle hänen sitä kysyessä:
"Ööö... olisiko puoli ysiltä? Näin hyvin olen perehtynyt illan kisaan :D "
Katja vastasi:
"Perus-Poppis. Pärähtää vaan paikalle ja juoksee."
Kaikista ennakkoarveluista huolimatta ja kokemuksen vankalla rintaäänellä annetusta pika-analyysistä huolimatta olin paikalla jo hyvissä ajoin ja sain seisoskella lähtökarsinassa liki 10 minuuttia. Vessahätä toki painoi, mutta kestin kuin kestinkin.
6. Pukeudu sään mukaan
Tiistain lumimyräkkä oli vielä tuoreessa muistissa. En voinut millään uskoa, ettei lauantaina ollut enää toppatakkikeli, vaan kevään kosto olisi edelleenkin hoodeilla. Toki mulla oli jo kotiovella sellainen kutina, että vähintäänkin hanskat olivat liikaa, ylimääräisestä vaatekerrastosta puhumattakaan. Mutta eihän mulla ollut aikaa mennä takaisin himaan säätämään.
Olipahan mulla jotain mitä puristaa juostessa nyrkissä, hanskat meinaan. Termostaatti toimi ja vaatteet olivat maalissa hiestä litimärät. Tuntui siltä kuin olisin tehnyt enemmänkin töitä. Otin tämän hyvänä valmistavana treeninä kesän hellekeleihin.
Ystäväni Satu sai odottaa mua maalissa hetken jos toisenkin. Juoksukaiffarit ovat juoksutapahtumien todellinen suola <3
7. Rauhoita arkeasi, jos mahdollista
Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Työelämässä vastaan tulevat kuprut tulevat kun ovat tullakseen, eikä kukaan kysy onko sulla just nyt sopiva hetki sulatella kaikki tässä nyt ja heti tai haluaisitko vaikkapa roikkua löyhässä hirressä oman aikasi. Nämä vastoinkäymiset eivät voi olla vaikuttamatta juoksuun.
Ennen Helsinki kymppiä olin käytännössä kolmisen viikkoa täysin juoksematta, sillä stressikuormassa oli tarpeeksi kannettavaa ilman tavoitteellista juoksutreeniäkin. Arvoin lähtöviivalle asettumisen ja DNS:n välillä, mutta päätin, että ulkopuoliset voimat eivät voi viedä multa juoksua. Kunhan vaan kuuntelisin itseäni kisan mittaan, kaikki olisi hyvin.
Elämä ei ole iisiä, mutta juoksun helppouteen voi itse vaikuttaa. Kaikkeen niskaani heitetyn stressin määrään nähden suoriuduin kympistä yllättävän hyvin!
Helsinki 10 | bruttoajalla 53:20 olin 10. ikäryhmässäni N50 | nettoaika 52:51 (5:17 min/km)
Helsinki 10:n reitti on todella upea, mutta niin oli myös näkymät taivaltaessani kotiin päin.
Ei kommentteja