Olen kokenut syksyn mittaan maanista euforiaa lenkkipolulla, mutta olen myös tullut takaisin kotiin kesken lenkin häntä koipien välissä. Molempiin ääripäihin syy löytyy arjen kokonaiskuormituksesta.
Mulla on meneillään blogin kulisseissa muutaman vuoden mittainen urakka, joka haastaa mua miltei joka päivä. Voin antaa sille vapaa-aikaani tuhottomasti, tai olla antamatta. Valinta on täysin minun, mutta tällaisena nyt-ja-kaikki-tässä-heti -ihmisenä pidemmän ajan sluibailu ei ole oikeasti vaihtoehtona. Jos otan homman löysin rantein, tekemättömät asiat aiheuttavat henkistä kuormittumista. Jos taas paneudun puuhasteluun urakalla, stressiä aiheuttaakin ajan rajallisuus. Kun olisi niin paljon muutakin tekemistä, ja levollekin tulisi antaa riittävästi aikaa.
Pullaterapia tekee ihmeitä. Terapiasessiosta on jälkikäteen iloa niin perheelle kuin naapurin Busse-koirallekin.
Kun vielä lisään tähän kaikkeen päiväduuniini syyskuussa yllättäen ilmestyneen ruuhkapiikin, soppa on valmis. Jostain muustakin kuin siivoamisesta on ollut pakko luopua, jotta arki ei muutuisi liian kuormittavaksi. Valitettavasti juoksu ja kirjoittaminen ovat tällä luopumisten listalla jaetulla ykkössijalla.
Kun viikon tehtävät eivät tunnu mahtuvan kalenterin aukeamalle, niitä on pakko alkaa järjestellä sinne järkevämmin. Toki to do -listojen kirjoittaminen pienemmällä käsialalla käy ensiapuna, mutta oikeastaan pysyn täysijärkisenä ja hyvässä kunnossa vain asioiden järkevällä organisoinnilla.
Olen opetellut uudenlaisia käytäntöjä, jotta juoksu ei jäisi kokonaan väliin. Olen myös joutunut suosiolla vaihtamaan suunniteltuja lenkkejä kävelyyn yksinkertaisesti siitä syystä, että pääni on liian kuormittunut, eikä nukkumatin kanssa ole ollut tarpeeksi pitkiä treffejä öiseen aikaan. Mutta onneksi liikkumiseen on vaihtoehtoja, eikä aina tarvitse viilettää hikipisaravana perässä. Rauhallisemmallakin vauhdilla saa ladattua akkuja, eivätkä happihyppelyt mene koskaan hukkaan.
Vaikka arkeni onkin nyt pullollaan kaikkea, olen silti uskaltautunut ilmoittautumaan jo yhdelle maratonille ensi vuonna. Uskon, että päivärytmini löytää ennen pitkää omat uomansa. Sellaiset, joihin mahtuu rastitettavien tehtävälistojen vastapainoksi tarpeeksi lepoa ja mukavasti myös juoksua.
Arki on ollut aikamoista laatikkoleikkiä viimeiset pari kuukautta.
Ei kommentteja