Iltapyrähdys Stadium Night Runilla

Myönnän. Jos Stadium Night Run olisi ollut tänäkin vuonna ilmainen tapahtuma Stadiumin kantiksille, kiusaus jäädä kotiin olisi ollut suuri. Pidän sateessa juoksemisesta, mutta katsellessani ulos ikkunasta pitkin päivää, muistin liiankin hyvin, kuinka kylmä mulla ja koko perheelläni oli viime vuonna juoksun jälkeen. Mutta koskapa olen perusluonteeltani pihi, ei rahan heittäminen roskikseen ole vaihtoehtona juoksulle. Olinhan sentään maksanut osallistumisesta kaksi euroa jokaista juostua kilsaa kohden. 

Viime vuodesta oppineena pyrimme lähtökarsinassa mahdollisimman lähelle lähtöviivaa. Viimeksi jäimme jumiin kävelijöiden perään, tänä vuonna perästä rynni porukka sellaista vauhtia, ettei voinut muuta kuin kiriä mukana. Pätkä lähdöstä Kaivohuoneelle oli paikoitellen aikamoista perunapeltoa. Kuin ihmeen kaupalla nilkat pysyivät kuitenkin ehjinä kaahatessani läpi lätäköiden peittämien kuoppien. Onneksi jalassa oli lenkkarit, jotka sylkevät ravan pois saman tien, joten vesi ei jäänyt ikävästi vellomaan tossujen pohjalle. 

Lähtöalueella oli tunnelmalliset valot, ja expo-alueen teltat näyttivät pimeydessä houkuttelevilta. Suuri osa juoksijoista oli saanut heijastinliivit päällensä, multa moinen mahdollisuus oli mennyt täysin ohi. Voi, kun meillä kaikilla olisi ollut vaikkapa sponssiotsavalot tai muut vastaavat. Olisimme olleet aikamoisen upea näky pilkkopimeässä juostessamme. 

Olen iloinen, että mieheni lähti mukaan Night Runille, vaikka hänellä onkin jäänyt juoksutreenit vähiin. Juoksimme yhdessä rinta rinnan ensimmäisen kilsan verran, mutta mulla oli tällä kertaa enemmän menohaluja. Vaikka mulla on tältäkin vuodelta varmaan 1500 kilometriä enemmän juoksutreeniä takana kuin hänellä, silti aikaeromme oli maalissa vaivaisen parin minuutin luokkaa. En olisi itse pystynyt kylmiltäni vastaavaan suoritukseen. 

Toppavaatteet olivat heijaajilla paikallaan. 

Viiteen kilometriin mahtui nousuja ja erityisesti vastatuulta. Juoksu tuntui mukavan haastavalta, mutta kellon antaman datan mukaan olisin pystynyt antamaan itsestäni paljon enemmän. Sykkeiden mukaan puolet juoksusta oli peruskestävyystreenin puolella, neljän minuutin ajan juoksin maratonkynnyksen tuolla puolen ja lopun aikaa olin turvallisesti vauhtikestävyysalueella. Keuhkojen puolesta mulla ei olisi kuitenkaan ollut juurikaan varaa vauhdin kiristämiseen. Tutkimusten mukaan keuhkoni ovat kunnossa, joten syy saattaa löytyä lämpömittarin lukemista. 

Ja enhän mä alun perinkään lähtenyt sillä ajatuksella liikkeelle, että nyt otetaan naisesta irti kaikki mikä lähtee. Tännehän tultiin nautiskelemaan juoksusta. 

Loppuaika: 25:03 (netto), tuloksissa naisten 37. 

Viime vuonna luistelimme vasta sataneella lumipeitteellä, tällä kertaa liukastelimme asfalttiin liitskaantuneilla puiden lehdillä. Olisi tehnyt mieli heittää pipo ja hanskat Ursulan kohdalla puskaan odottamaan kotimatkaa, sillä olo oli kuin saunassa. Tuulitakkikin tuntui ylimääräiseltä. Siinä vaiheessa oli kuitenkin enää vähän päälle kilometrin verran maaliin, joten pidin vaatteet päällä ja kiristin vauhtia. 

Maalisuora on aina pitkä, niin tälläkin kertaa. Valot lähestyivät aina vaan nopeammin. Jaloissa oli mukavasti virtaa, eikä useat juostut ylämäet tuntuneet enää missään. Maaliviiva tuli ylitettyä 25 minuuttia ja 10 sekuntia lähtölaukauksesta, nettoaika oli seitsemän sekuntia vähemmän. 

Kaivopuiston kisa-alueella ja reitin pimeydessä oli vaikea tunnistaa tuttuja. Satun kanssa olimme onneksi sopineet jo ennakkoon treffit. 

Toisin kuin viimeksi, tällä kertaa hampaamme eivät kalisseet heti maaliin päästyämme. Vaikka reppu olikin täynnä lämpimiä vaatteita, niitä ei tarvinnut kuitenkaan kaivaa esiin, sillä meillä oli miehen kanssa vielä vastaava power walk edessä kuin kisoihin tullessamme. Tällä kertaa meillä oli määränpäänä lähipunttis, sillä eihän tällaista makoisaa lämmittelyä kannattanut heittää hukkaan. 

Jännitti laittaa HOKAn Rocket X 2:t jalkaan, sillä pelkäsin niiden olevan kuntoani nopeammat. Pysyin kuitenkin kyydissä mukana, ja jalat rullasivat kuin unelma. Salille oli pakko vaihtaa puhdasta päälle, sillä olivathan sekä tossut että pöksyt saaneet mukavasti rapaa muistoksi Kaivarista. 

*Saan HOKA-lähettiläänä eri lenkkarimalleja testattavakseni maksutta, myös kuvassa näkyvät lenkkarit ja pöksyt.* 

Yläkroppa sekä vatsa- ja selkälihakset saivat kyytiä miltei tyhjällä salilla. Ilmeisesti lauantai-ilta ei ole sitä kiireisintä aikaa keskustan kuntosaleilla. Suurin osa kuntoilijoista oli tullut paikalle kaverinsa kanssa, aivan kuten mekin. Oli ilo huomata, kuinka muutkin nautiskelivat lauantai-illan huumasta yhdessä hikoillen ja rehkien. 

Tämän lauantai-illan ohjelma oli mun mieleeni;  rennon letkeä, sykettä nostattava lenkki, ja sen päälle kuntoilua hyvässä seurassa. Tämä on parasta lääkettä pimeyteen ja viimaan!