Sade sekä sulavan jään ja lumen lotina enteilevät kevään tuloa. Kevät taas merkitsee mahtavia juoksukisoja, joissa pääsee testaamaan talvitreenin tehot ja määrittelemään tämänvuotisen lähtötilanteen. Arvaapa vaan, kuka on täpinöissään.
Osallistuin tänään Esplanadin Fressissä pidettyyn ja Domakersin emännöimään pr-tilaisuuteen, jonka pääosassa oli Ice Power Helsinki City 5. Kyseessä on 13.5. järjestettävän HCRD:n viiden kilometrin mittainen juoksu, joka on saanut tukijakseen itsellänikin aktiivisessa käytössä olevan Ice Powerin.
Ice Powerin roll-on-versio on mitä mainioin ensiapu kisoihin. Sen käytön jälkeen ei tarvitse metsästää käsienpesumahdollisuutta juoksusta raskailla jaloilla.
Pääsin hiomaan tilaisuudessa juoksutekniikkaa SUL:n juoksutapahtumien johtajan, kaksinkertaisen olympiamaratoonarin Harri Hännisen johdolla. Olen joutunut kertaalleen opettelemaan uuden juoksutekniikan lopetettuani jalkapallon pelaamisen, vai pitäisikö pikemminkin sanoa, että yritin unohtaa edessäni olevan näkymättömän pallon olemassaolon. Jalka alkoi nousta automaattisesti vasta kahden vuoden ahkeran treenauksen ja lukuisten toistojen jälkeen.
Tälläkään hetkellä juoksutyylini ei ole lähelläkään täydellistä. Suurempaa remonttia tuskin kannattaa tehdä, jotta pakka ei mene täysin sekaisin, mutta jo pienillä täsmämuutoksilla voi saada ihmeitä aikaan sekä tehossa, että juoksun taloudellisuudessa.
1. vinkki: kädet
Mua on jo pitkään huvittanut musta otetut talvijuoksukuvat. Niissä lapaset roikkuvat ja heiluvat miten sattuu. Ja nehän eivät huitele ihan itsestään, vaan niiden uumenissa lämmittelevät kädet ovat kaiken hötkyilyn alkupiste. Käteni olivatkin ensimmäinen asia, mihin Harri kiinnitti huomiota. Itse käsivarret eivät veivanneet (häiritsevästi) vartalon eteen ja takaisin taakse, mutta käsille oli tehtävä jotain.
Yleisin virhe varmastikin on tiukka nyrkki juostessa, mulla taas kädet ovat liian löysät. Harri ohjeisti mua laittamaan ne kevyesti kasaan siten, että peukku on päällimmäisenä. Miten vaikea olikaan muistaa peukun oikea paikka parin minuutin kuluttua!
Tällä pienellä viilauksella sain yläkroppaan lisää ryhtiä ja voiman tunnetta. Samalla käsivarret löysivät oikean linjan ja auttoivat rytmittämään juoksua.
2. vinkki: juoksuaskeleen pituus
Vielä kymmenisen vuotta sitten juoksuaskeleeni oli huomattavasti pidempi kuin nykyään. Silti askelta tulisi Harrin mukaan lyhentää vielä viitisen senttiä. Sain nopeasti juonesta kiinni noustessani uudemman kerran juoksumatolle juoksemaan.
Askeleen lyhentäminen helpotti jalan rullausta päkiälle. Kantapää ei kolahtanutkaan ensin alustaan, vaan jalkapohjan keskiosa. Jos olisin ollut asfaltilla, enkä moottorin avustamalla vierivällä alustalla, muutos olisi tuntunut varmasti vieläkin isommalta. Olen jo pitkään miettinyt, kuinka saisin juoksuaskeleeseen lisää voimaa ja tehoa juoksuun. Tässä taisi olla ratkaisu siihen.
Jos peukalon asennon voi unohtaa kolmessa minuutissa, luulenpa että mulla on vielä tehtävää, että askel lyhenee ilman aktiivista miettimistä. Mutta jos olen oppinut uuden juoksutyylin ennenkin, enköhän opi tämänkin. Se vaatii toistoja toistojen perään ja lukuisia kilometrejä. Mutta mikäs sitä on treenatessa, kun kevätkin jo kolkuttaa ovella.
Ei kommentteja