Pääsin viime viikonloppuna mukaan yleisurheilun SM-hallien kulisseihin toimitsijana, yhtenä järjestävän tahon HIFK:n vapaaehtoisista apureista. Perjantai-illasta sunnuntai-iltaan kestänyt urakka oli antoisa, mutta samalla äärimmäisen raskas.
Yleensä vapaa-ajanvietto ei häiritse päivätyötäni, mutta myönnän, etten ollut aivan tehokkaimmillani maanantain koittaessa. Tiesin, että voisin sinnitellä seuraavaan viikonloppuun kunhan vain saisin nukuttua yöni hyvin. Onneksi sen mä osaan.
Olin jo aikaisemmin ajatellut viettää nelipäiväisen viikonlopun talvilomaa viettävien skidien kanssa himassa hengaten, ja nyt sille tuli myös todellinen tarve. Niinpä tehokas työviikko tuli lopulta pelastettua pätkäisemällä se kolmen päivän mittaiseksi. Kunnon yöunien ansiosta sain myös tehtyä alkuviikolle suunnittelemani treenit juoksumatolla.
Jos olisin tehnyt normaalin työviikon, mun olisi ollut pakko nipistää juoksusta, sillä vaikka se tuokin pidemmällä tähtäimellä lisäenergiaa, tuossa väsymystilassa juoksu olisi vain ollut hyödytön energiasyöppö. Vähintäänkin torstaipitkikselle olisi pitänyt jättää tältä viikolta hyvästit.
Arkivapaiden ansiosta pääsin kuin pääsinkin torstaina lenkkipolulle suunnitellun mukaisesti. Lepäilin aamupäivän ja starttasin vasta illan koittaessa. Oli helpottava tietää, että saisin palautella rauhassa koko perjantain ilman sen kummempaa ohjelmaa. Tai no olihan mulla suunnitelmia: lounas perheen kanssa ja pikavisiitti Triplaan. Niin ja fredagsmys leffan parissa. Täydellinen lomapäivä mun makuuni.
Staff-paitojen jako perjantai-iltana. Sen jälkeen pääsimme vielä kuntoilemaan tuolit ja pöydät painoina.
Miltei aina tullessani lenkiltä himaan, joku kolmesta hihkaisee kysymyksen:
"Miten lenkki meni?"
Eilen en voinut millään koristella kultakirjaimilla, vaaleanpunaisilla ilmapalloilla ja sateenkaarilla vasta kokemiani kahta tuntia lumisohjossa, nuoskassa ja vastatuulessa:
"Oli kauheata xxxx (= kirosana). Vihaan talvea. Tahdon kesän!"
Tämä oli niitä lenkkejä, jonka olisin vielä kymmenen vuotta sitten jättänyt suosiolla väliin. Ja vähällä olikin etten olisi alkanut hannata lenkkipolulle lähdössä kun taivaalta alkoi sataa lunta. Mutta sinne mä menin sisukkaasti ja hammasta purren. Haluan uskoa, että kiitos tämänkin treenin, seinä maratonilla siirtyi taas muutaman metrin ja minuutin lähemmäksi maalia.
Lisälukemista: Juoksun neljä vuodenaikaa: talvi
Ei kommentteja