Miksi ihmeessä annan laiskuudelle periksi viiden prosentin edestä?
Jos en löydä juuri kyseiseen säähän ja etenkin mielialaan sopivia juoksuvaatteita tässä-nyt-ja-heti, saatan alkaa miettiä juoksemisen järkevyyttä juuri tuolla säällä ja tuona päivänä. Empimiselle ei saisi antaa edes pikkurilliä.
Onneksi mulla on luottovaatteita jokaiseen säähän ja vuodenaikaan, myös talveen. Sellaisia, jotka valitsen lenkistä toiseen päälleni, ja jos ne ovat pesukorissa, harmitelen ettei mulla ole samaa juoksurelettä tuplana. Tulen vuoden mittaan esittelemään juuri näitä vaatteita ja juoksuun sopivia asusteita. Sellaisia, jotka tekevät niistä ei-niin-kivoistakin lenkeistä parempia, helpompia tai ainakin siedettävämpiä.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän osaan arvostaa lämpimiä käsiä ja jalkoja. Näin tammikuun kunniaksi haluan nostaa sukat ja lapaset korkeimmalle palkintopallille.
Lapaset
En ole päässyt vielä vasarasormesta eroon. Se ei mahdu sormikkaisiin millään, mutta ei huolta eikä hätää. Onhan mulla kunnon perinteiset lapaset, jonkun itse kutomat ja villaiset. Sellaiset jotka suojaavat käsiäni ja lämmittävät, mutta samalla myös hengittävät. Kun kerran olen löytänyt täydellisen parin, käytän niitä läpi talven muutenkin. En viitsi edes ajatella kuinka hikimarinoituja lapaseni ovatkaan.
En suinkaan ole itse keksinyt tavallisten lapasten näppäryyttä talvijuoksussa, vaan nappasin idean rakkaalta juoksuystävältäni Katjalta. Jos mun pitäisi piirtää hänestä kuva, hänellä olisi siinä varmasti vanttuut kädessä. Ei ehkä kesäsäässä, mutta piirtäisin hänet silti vehreään maisemaan, sillä ovathan kaikki muut kuin talvi meidän molempien lempivuodenaikoja.
Frendini postasi tulevista lempparilapasistani Instaan kuvan kirppikseltä, jolla hän on töissä. Ne osuivat värinsä puolesta välittömästi silmään lukuisten hanskojen seasta. Lilaa ja keltaista... nämä oli pakko saada! Värien harmoniasta ei ole tietoakaan, kun nappaan näiden seuraksi päälleni kaikkea muutakin riemunkirjavaa. Ainakin mut huomataan.
Talvijuoksusukat
Joulupukki toi mulle vuosia sitten Kari Traan sinisävyiset villasekoitesukat. Ne olivat pelastavat enkelit jäätävän kylmässä kodissamme. Kun tajusin, että ne sopivat sohvalla löhöämisen lisäksi myös lenkkeilyyn ja ulkoiluun, olin iloinen, että lahjapaketissa oli sukkia tuplaten. Nekään eivät tosin tuntuneet riittävän. Myönnän, että suustani tuli välillä ärräpäitä, kun pyykkikasa oli kasvanut turhan korkeaksi ja huomasin, ettei mulla ollut (muka) mitään jalkaan laitettavaa lenkille lähtiessäni. Ei siis yllättänyt, että seuraavana jouluna lahjapaketista ilmestyi uusi paketillinen. Tontut tarkkailevat ja tietävät kaiken.
Tänä jouluna pukki oli löytänyt pakettiin toisenlaisen napakympin. Tarvetta täydennykselle olisi ollut tälläkin kertaa, sillä vanhojen sukkien pohjissa alkoi olla kovasta käytöstä turhan hyvä ilmanvaihto. Hyödynsin XXL:n ale-hinnat ja nappasin mukaani valkoharmaan tuplasetin. Astuin samalla uuteen aikakauteen, sillä ostin samaiset sukat myös pitkinä versioina. Nyt mulla on samassa paketissa sukat ja säärystimet, kun jätän pitkätvarret makkaralle trikoiden päälle lämmittämään nilkkoja.
Talven juoksuihin sopivat lempparisukat voisivat hyvin olla jotkut muutkin. Kunhan ne lämmittävät, eivät kiristä ja ne voi pestä muun pyykin seassa, olen tyytyväinen. Värillä ei juurikaan ole merkitystä, mutta mitä helpommin erotan ne muiden sukkien seasta, sen parempi.
Onneksi Kari Traan sukat ovat periaatteessa samat vuodesta toiseen, vain väri ja hiutaleiden lukumäärä vaihtelee. Sukat seikkailevat neljän hengen taloudessa villisti, ja saattavat kesken kaiken kadottaa parinsa. Jotta lenkille lähteminen ei jää sukista kiinni, voin napata minkä tahansa vuosikerran sukat, ja ne tuntuvat täysin samalta lenkkareissa, olivat sitten aniliinipunaisia, harmaita tai sinisiä. Mitä siitä, jos juoksen eriparisukilla. Jalat ovat kuitenkin samaa paria.
Vielä kun saisin lempparilapasista tuplakappaleet, lenkille lähteminen ei olisi niistäkään kiinni.
Ei kommentteja