Ensin tuli liikuntakielto.
Se jatkui juoksukiellolla. Eikä jalkapohja parantunut silläkään täysin.
Sitten tuli keuhkoputkentulehdus tai mikä lie. Hidasti elämää ihmeesti.
Entäs jouluhulinat? Juoksu ei tuntunut mahtuvan sinne sekaan millään.
Yksi ehjä juoksuviikko ja kapaum, korona tuli visiitille. Jalkapohjakipu katosi.
Kuusi viikkoa palautumista Isosta Koosta. Sen aikana kaksi ehjää juoksuviikkoa. Vauhti tosin etanalta napattua ja kilometrimäärät murto-osia normaalista. Kolme kilometriä oli sopivan mittainen lenkki ja yhdeksän kilsaa pitkis.
Hokan Test Run -pisteellä Aktia Maantiejuoksucupissa. En ollut valmis testaamaan nykykuntoa.
Sitten pääsin vauhtiin. Hetkeksi. Kilometrivauhdit kaksi minuuttia hitaammat kuin normaalisti, mutta kyllä sitä juoksuksi pystyi kutsumaan.
Jouduin hammasoperaatioon, joka kesti kolme viikkoa. Yritin juosta varovasti, mutta jokainen askel tuntui pumppaavana tunteena ikenessä. Ei siis juoksua.
Kun olin valmis palaamaan innosta puhkuen lenkkeilemään, turvallisuus meni innostuksen edelle. Pääkallokeleillä ei ollut mitään asiaa juoksemaan. Tai kyllähän se nastoilla onnistui, mutta siitä olikin seurauksena armoton kroppajumi. Tämänhetkinen juoksun estävä reisijumi juontaa juurensa varmastikin talvijuoksusta ja -kävelystä.
Musta jää kimaltelee liikennevalojen sävyissä.
En kuitenkaan ole liukastunut kävellessä, juostessa tai vaikkapa seistessä (olen onnistunut tässäkin), peukut sille. Se olisikin tästä puuttunut. Sitä ehdin jo pelätä tähän telakkaketjun jatkeeksi.
Ja mitä nyt, kun alan olla valmiina juoksemaan? No tietty nenä valuu, hiekkamuruset raapivat silmiä, yskittää ja aivastuttaa. Hengenahdistus on jokapäiväinen vieras. Niin nythän on kevät. Sehän se täytyykin seuraavaksi potea.
Lunta, hiekkaa ja vielä enemmän hiekkaa. Tekisi mieli käyttää kirosanoja, Hiekkapöly on syvältä.
Ei kommentteja