Some täyttyy ihanan auringon täyttämistä juoksukuvista. Niissä nurmikko vihertää ja krookukset pistävät päätään mullasta esiin. Leskenlehtiäkin on jo havaittu runsaasti. Selfieissä on vain hymyileviä naamoja. Tai no, kyllä muutaman hikisen mietteliäänkin olen nähnyt, mutta yhtä kaikki, niistäkin huokuu kevään ja auringon ihanuus.
Itselläni on Ilmatieteen laitoksen paikallissää Kaisaniemen kohdalta sormen hipauksen päässä kännykän kotivalikolla. Etsin kuumeisesti vesitippoja. Myös pilvestä laskeutuvat siniset katkoviivat kelpaavat. Sadetanssista ei edelleenkään ole apua. Kunhan vain pääsisin tästä katupölystä eroon. Siihen kun ei edes antihistamiini auta.
Tämän kevään katupölykoomapäivien saldo on toistaiseksi yksi menetetty vuorokausi. Lisäksi on tietty aimo liuta niitä puolitehoisia päiviä, jolloin juoksu ei kulje, olen töissä hidastetulla teholla ja odotan vain vällyjen väliin pääsyä. Voisin nukkua 12 tunnin yöunet jokaikinen yö, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Sekään unimäärä ei tehoa, kun happi kulkee elimistössä etanan vauhtia.
Viimeksi eilen heräsin lintujen laulun sijaan ikävään raapivaan ääneen, joka syntyy sepelin murskautuessa nastarenkaiden alle. Luulin, että nastoista olisi jo pitänyt täällä etelässä luopua. Mietin kuinkakohan paljon tuonkin parkkeerauksen jälkeen maassa (ja tuota pikaa ilmassa) on lisää hienoista hiekkapölyä.
Katujen kevätpuhdistus tuo onneksi hengitykseen helpotusta katu kerrallaan. Pesuoperaatio tuntuu kuitenkin etenevän etanan vauhtia. Helsinki on levinnyt laajalle ja katuja on runsaasti, ymmärrän sen kyllä, mutta keuhkoni ja kroppani kaipaisivat puhtaampaa hengitysilmaa nyt-tässä-ja heti.
Rehevät reidet ja pienoinen pää
Ei kommentteja