Juoksijaystävällinen Helsinki, osa 4

Kevät on kujeileva, kelju huijari. Ensin meitä hellitään lupaavalla kevätsäällä. Räystäiltä tippuu vettä ja mustarastas viihdyttää niin öisin, kuin illan tunteinakin. Saamme kerralla aurinkoa enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Kiinteistöhuolto Määttä on lakaissut usean sentin paksuisen sepelimaton jalkakäytäviltä ja on aika ottaa peruslenkkarit käyttöön. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen. 

Juostessa kannattaa olla varovainen, vaikka kalenterin mukaan olemmekin jo puolessavälissä maaliskuuta. Kadut olivat taas tänäkin aamuna saaneet ohuen jääkuorrutuksen. Onneksi huomasin sen tällä kertaa ennen kuin ketarat olivat jo matkalla kohti taivasta. 

Koskapa juoksumatto on parhaillaan lukkojen takana, kiitos koronarajoitusten, ainoa paikka juoksuohjelman mukaisten treenien suorittamiseen on ulkona. Hitaat peruslenkit hoituvat vielä tälläkin alustalla kunnialla, kunhan kiertää pahimmat jääalueet ja huonosti hoidetut katualueet kaukaa. Reippaissa ja vauhtivedoissa tuntuma alustaan on kuitenkin aivan toista maata. En ole niin varma talvijuoksija, että olisin valmis uhmaamaan kohtaloani.

Kumman näistä valitsisit juoksemiseen? Loskasta liukkaan ja kapean jalkakäytävän vai puhtoisen pyörätien puolikkaan?

Onneksi meillä helsinkiläisillä on talvihoidon priorisoitu reitistö (termihirviö on napattu suoraan sivulta hel.fi/talvipyoraily). Tänä vuonna harjasuolattujen pyöräteiden verkosto on ollut peräti 52 kilometrin mittainen ja näistä on ollut tehostetussa hoidossa 13 kilometriä. Kartta: https://kartta.hel.fi/?link=83LGr6. Koskapa jalankulkijoille varatut kävelytiet ovatkin sitten aivan toista maata, siirryn häpeilemättä pyörätien puolelle, jos jalka ei yksinkertaisesti tunnu pitävän jalkakäytävällä tai niille ajettu lumi tekee juoksusta tuskallista. 

Pyörien sekaan mahtuu kyllä. Viimeksi eilen, käydessäni testaamassa Baanalla illan koitteessa koukuttavia vauhtivetoja, pyöräväylällä oli kulkenut laskurin mukaan vain 180 pyörää. Siellä ei siis ollut ruuhkaa missään vaiheessa. Tottahan toki varon pyöräilijöitä, enkä halua olla heidän esteenään. Mut näkee jo kauas heijastinmekosta ja vilkkuvista valoista. En siis tule pimeydestä yllätyksenä, toisin kuin jotkut pyöristä. 

Entä kumman näistä valitsisit? Mustaa jäätä ja jäistä, tampattua lunta, vai Baanan kuivan ja pitävän pyörätien?

Jos ja kun jäätävä tihku jäädyttää maan hetkessä, silloin on parasta suunnata juoksu Espalle ja Aleksille shoppailijoiden lähdettyä kotiin. Kaduilla ei ole hurjasti mittaa, mutta eipä ole Eltsun kentälläkään. Täälläkin saa halutessaan juosta kehää, tosin useimmiten valitsen jomman kumman kaduista ja juoksen edestakaisin aina uudestaan ja uudestaan. Pätkän pituus on noin puolisen kilometriä, eli ympyrälle tulee vallan mainiosti mittaa vaikkapa viralliseen juoksurataan verrattuna. 

Ihmettelevien katseiden takia tätä juoksureittiä ei kannata jättää väliin, sillä niitä ei tule juurikaan. Ei edes silloin, vaikka olisikin juossut jo viisi kertaa saman ratikkaa odottavan ihmisen ohi. Helsinkiläiset ovat tottuneet edestakaisin säntääviin ihmisiin. Verkkareihin verhoutuneena on kaiken lisäksi yhtä kuin näkymätön monen silmille. 

Kuluneella viikolla keskustan katulämmitetyt kadut ovat olleet koetuksella sään vuoksi. Kuvassa ylhäällä Aleksanterinkatu normaalissa talvikuosissaan, alla alkuviikon takatalven jäljiltä. 

Parisenkymmentä vuotta sitten, kun Pohjoisesplanadi, Keskuskatu ja Aleksanterinkatu avattiin katulämmityksen asennusta varten, ihmettelin, josko moiselle on tarvetta. Enpä tajunnut silloin, millainen henkireikä tuosta osasta Helsinkiä tulisikaan talvisin. En voi kuin huokaista, että onneksi meillä on edes Espa ja Aleksi. 

Hikisenä ja erittäin onnellisena Stockan kellon alla.