Muutama viikko sitten menimme paikalliseen Inter-Sportiin lätkäkypäräostoksille ja lähdimme ovesta ulos nastalenkkarilaatikko kainalossa. Miesten puolella oli kasoittain nastalenkkareita, mutta naisten puolella yhdet ainoat. Ne sopivat jalkaani ja hinta sopi lompakolleni. Oli aika siirtyä ainakin muutamaksi viikoksi nasta-aikaan.
Alelaarilöydöt ovat olleet kovassa käytössä viime viikkoina, sillä ainakin eteläinen Helsinki oli pitkään peittyneenä jääkalvon alle. Sunnuntaisella lenkilläni myös takkini jäätyi jäisessä sateessa. Oli kuin olisin juossut kevyt haarniska ylläni. Perheestä oli hauska koputella kivikovaa huppuani kotiin tultuani ja juoksuhameeni peittävä jää murtui sitä mukaa, kun yritin saada sitä päältäni. Tunsin itseni sillä hetkellä todella kovalta, säiden jumalaa uhmaavalta jokasään juoksijalta.
Lenkin jälkeen. Tässä vaiheessa olin jo heittänyt tossut jalasta (jotten naarmuta lattiaa) ja lapasetkin olivat saaneet kyytiä. Urheilukaupan futisosastolta löytämäni kauluri on osoittautunut todella hyödylliseksi. Suun kohdalla olevan verkon läpi voi hengittää, mutta silti se suojaa hengitysteitä.
Heräteostokseni, Sarvan Xero 5:t ovat osoittautuneet todella napakoiksi ja luotettaviksi lenkkareiksi haastaavaan talvisäähän. Juoksutuntumaltaan ne muistuttavat vahvasti Adidaksen Bostoneita. Toki muistoni noista Adduista on jo neljän vuoden takaa, joten lihasmuisti voi tehdä tässä temppuja. Joka tapauksessa tuntuma alustaan tuo lisärohkeutta lenkkeihin ja luottamusta tossuihin. Tuntumalla on myös kääntöpuolensa; jalkapohjat ovat pahimmillaan tosi kovilla.
Xerot ovat luotettavat jäällä, mutta kerran rusnsas irtosepeli oli tehdä pahaa jälkeä. Jouduin sepeliliirtoon, mutta selvisin säikähdyksellä. Juoksen näillä lenkkareilla sepeliä ja tasaista jäätä mieluummin epätasaisella alustalla. Kuvassa olevan rinteen laskeuduin pitämällä kaiteen käden ulottuvilla.
Jännitän jäällä juoksua, oli allani nastat tai ei. Vauhtini ei yleensä päätä huimaa ja onpahan ollut niitäkin lenkkejä, jolloin ainoastaan asentoni ja vaatteeni paljastavat, että olen juoksulenkillä. Lihakseni ovat pingottuneet jännityksestä ja juoksuasento ei ole yhtä rento kuin normaalisti ja niinpä erityisesti etureidet, lonkat ja nivuset ovat saaneet jälkikivusta päätellen kyytiä. Pelkäsin ennakkoon akilesjänteideni puolesta, mutta ainakin näiden 70 juoksemani kilometrin aikana huoli on ollut turhaa.
Olen kokeillut lukuisia nastalenkkareita viime vuosina. Ne ovat olleet liian kapeita, jokin sauma on painanut väärästä kohtaa tai kokoja on ollut huonosti jäljellä. Ostamani Sarvan Xerot ovat peräti sentin isommat kuin lenkkarini normaalisti. Lisätila antaa armoa vaivaisenluilleni ja nyt myös villasukat mahtuvat niihin. Pisimmällä, 11,5 kilometrin mittaisella lenkillä varpaat tuntuivat olevan kasassa, mutta syytän tästä ennemminkin litimärkiä sukkiani, jotka eivät antaneet varpaille liikkumatilaa.
Kahta asiaa jännitän jo nyt etukäteen, vaikkei kannattaisi. Kuinka pitkään nastat kestävät huipputerässä tai edes siedettävässä kunnossa, kun juoksureittini ylittää välillä kuivaa, pohjissa rahisevaa asfalttia? Entäpä ihanan keveä päälliskangas? Koska varpaani löytävät sen läpi tiensä ulkoilmaan? Ainakaan tänä talvena en vielä saa näihin kysymyksiini käytön kautta vastausta, sillä näyttää lupaavasti siltä, että saan pian laittaa nastalenkkarit takaisin siihen samaiseen laatikkoon, jota vielä muutama viikko sitten kanniskelin iloissani kaupasta kotiin.
Mulla on nuo samat Sarvat! Oon tykännyt, nastat puree hyvin pahannäköiseenkin jäähän eikä ole ollut ihan valtavia ongelmia akillesjänteissä/pohkeissa, mutta samaa mieltä kyllä siinä että jalkapohjissa vähän tuntuu.
VastaaPoista