Paavo Nurmi Marathonille on maanantaina aikaa 201 päivää. Maanantaina on myös parijuoksuvalmennuksen ensimmäinen päivä ja samalla juoksuohjelman ensimmäinen treeni.
Mulla on puoli vuotta aikaa:
- kohottaa juoksukunto oman enkkani tasolle
- kasvattaa itsetuntoa juoksijana
- saada pääkoppani oikealle aaltopituudelle, jotta se ei ole kisoissa jalkojeni tiellä
Aikaa on paljon ja vähän, päivän ajattelutavasta riippuen. Tällä hetkellä olen pullollaan positiivisuutta ja uskon, että jos vain pysyn terveenä ja ehjänä, unelmakin on mahdollista saavuttaa.
Yksilöllistä parivalmennusta
Vaikka olemmekin Anskun kanssa monella tapaa samankaltaisia valmennettavia, meillä on myös eroavaisuutemme. Emme siis tule saamaan parivalmennuksessa täysin identtisiä ohjelmia, vaan ne laaditaan meille yksilöllisesti, aivan kuten yksilövalmennuksessakin. En tiedä mitä Anskun ohjelma pitää ensimmäisten kolmen viikon osalta tarkalleen sisällään, mutta se on varma, että molempien ohjelmissa pidetään näin alussa maltti mukana.
Saimme perjantaina ensimmäisen treeniohjelman. Opin taas kantapään kautta, että treeniohjeet täytynee lukaista tarkkaan uudestaan aina ennen lenkille lähtöä, jotta olen hahmottanut ohjeet pilkulleen oikein. Olin niin tohkeissani ohjelmaa ensimmäisen kerran läpikäydessäni, että luin harjoituksen kuvauksesta "ei hapotuksia" sijaan "ei helpotuksia". Kuulemma tätä jälkimmäistä on odotettavissa vasta sitten loppuvaiheessa.
Syötin ensimmäisen treenijakson Garminin kalenteriin. Kahden kovan viikon (42-46 km/vko) jälkeen on yksi kevyt (25 km/vko). Tästä on hyvä lähteä liikkeelle ammattilaisen käsissä.
Kisoja treenien rytmittäjänä
Meillä on Anskun kanssa myös erilaiset kisakalenterit, vaikka molemmilla onkin h-hetki Paavo Nurmi Marathonilla. Tulen juoksemaan viime syksyltä siirtämäni HCM:n toukokuussa, kesken valmennuksen. Päätökseni ei ole ihan järkevimmästä päästä, sillä jokainen maraton on kuluttava, juostiin se millä taktiikalla tahansa. Henkisesti välikisalla on kuitenkin merkityksensä. Olen tottunut juoksemaan yhdestä neljään maratonia vuodessa. Miltei kahden vuoden maratontauon jälkeen henkinen kynnys lähteä Paavo Nurmi Marathonilla ennätysjahtiin saattaa olla liian suuri.
Helsinki City Marathon saa näin ollen toimia kropalle ja päälle tuuletus- ja muistutusjuoksuna. Muistan taas, mitä on juosta 42 kilometriä. Pasin mukaan teemme välimarasta pitkän, maltillisen, kiihtyvän treenin. Toivon totisesti, että osaan pitää jäitä hatussa, kun muut pinkaisevat hurjaa vauhtia ohitseni. Se onkin varmasti yksi tuon maratonharjoituksen tavoitteista, pääkopan virittämistä haluttuun asentoon.
Odottavaisin mielin kohti kevättä. Kyllä se kohta tulee. Tuleehan?
Pasin tapaamisessamme lausumat sanat hymyilyttävät edelleenkin:
Tämä on tekemistä vaille valmis.
Suoraviivaisesti ajateltuna näin se onkin, sillä emme ole hypänneet Anskun kanssa valmennettaviksi hetken mielijohteesta. Olemme ajan kanssa valmistautuneet tulevaan koitokseen.
Olen pohjustanut seuraavat kuusi kuukautta niin hyvin, kuin vain mahdollista on. Olen käynyt lukuisia arkeeni liittyviä asioita läpi. Yllätyksiä tulee, mutta ne on käsiteltävä ilmestyessään yksi kerrallaan. Onneksi tiedän aikaisemmasta valmennuspätkästä, mitä tuleman pitää. Myös perheeni tietää, miten juoksuni tulevat vaikuttamaan meihin kaikkiin.
Nyt elämässäni on tähän sopiva hetki. Elinkaarensa lopun jo aikaa sitten saavuttaneen Evita-lehden sanoin: "Elämä on tässä ja nyt. Vaihda sitku-elämä nytku-elämään." Näin korona-aikaan toteamus ei istu valitettavasti läheskään kaikkeen, mutta juoksussa tämä on täysin mahdollista nytkin, kunhan vain kisoja on mahdollista järjestää turvallisesti.
Tuoreimmassa Helsingin Uutisissa oli artikkeli yöjuoksuistani.
Ei kommentteja