Mieheni onnistui nappaamaan kesällä Freeletics-treenisovelluksen puoleen hintaan. Tutkailin aikani hänen treenejään sivusilmällä ja tajusin, että tuota minäkin tarvitsisin. Mutta missä onkaan tarjous silloin, kun sitä kaipaa? Enhän voinut maksaa sovelluksesta kahdeksaa kymppiä vuodessa, jos olisi mahdollista selvitä neljällä.
Odotin tarjousta kuukausitolkulla. Liityin postituslistalle ja luin jokaisen mainossähköpostin tarkkaan rivien väliin piilotettua tarjousta etsien. Black Friday -viikolla odotukseni palkittiin. Nappasin tarjouksesta heti kiinni, jotta en vahingossa unohtaisi lunastaa vuoden rääkkiä itselleni.
Kutsun treeniäni kotoisasti elefanttijumpaksi. Myös möhköfanttijumpaksikin sitä sanotaan. En ole läheskään yhtä viehkeä, kuin ohjaaja siellä tablettini kuvaruudulla, mutta hikeä musta irtoaa kaksin verroin. Olen kasvanut koossa koronavuoden aikana, joten kun hypähdän, koko Ruoholahti tömähtää tai keskustan peruskallio vavahtaa. Onneksi kasvoni ovat helakan punaiset, sillä muuten olisin läpensä alkutalven harmaa, kuten tuo esikuvani, massiivinen jumppanimikkoeläimeni.
Sovellus on laatinut mulle ensimmäisen 12 viikon mittaisen treeniohjelman, jossa ei käytetä apuvälineitä. Olen huomannut treenin edetessä, kuinka huonossa kuosissa olenkaan. Toki mua harmittaa, etten ole ryhdistäytynyt asian tiimoilta jo kolme vuotta sitten, mutta ehkäpä on lohdullista, ettei mun tarvitse harmitella kolmen vuoden kuluttua samaa asiaa. Nyt oli sopiva, viimeinen hetki ottaa itseä niskasta kiinni.
Olen peruslaiska treenaaja. Olisi kiva vain juosta. Lihastreeniä on vaikea saada aloitettua ja treeniputken aloitettuani luovutan liian helposti. Kerran ajattelin lopettaa Freeeletics-treenikerran kesken, mutta painettuani "quit", ohjelma alkoi herjata, ettei keskeyttäminen ole vaihtoehto. Kyseli mokoma vielä syyttävään sävyyn, että olenko nyt aivan varma keskeyttämisestä. Säikyn koiranpennun lailla painoin starttia uudestaan ja tein treenikerran loppuun. Tunsin tyytyväisyyttä itseeni samalla, kun vatsalihakset kivistelivät ja kiristelivät kovan rääkin jälkeen.
Olen treenannut pääasiallisesti työpäivän päätteeksi toimiston kuntosalin pukuhuoneessa. Siellä on sopivasti peili ja sen edessä pöytä, jolle padin saa pystyyn. Välillä siivoojat käyvät paikalla kannustavana yleisönä, mutta muuten saan olla siellä ihan itsekseni. Tänään kuntoilin ensimmäistä kertaa olohuoneessamme yhdessä lapseni kanssa. Yhdistin tällä kertaa tabletin telkkariin, jotta meidän ei tarvinnut tihrustella liikkeitä pienestä ruudusta. Näin (ikkuna)naapuritkin pääsivät ihailemaan Operaatio Elefanttijumpan edistymistä.
Toivon mukaan saan hankittua edes hieman rautaisemman lihaskunnon jo ennen kesää. Siihen ei ole oikotietä, mutta onneksi löysin avukseni passelin ja edullisen virtuaalirääkkäjän. Yksin en tähänkään kykenisi.
Ei kommentteja