Pitkis pois alta ennen viikonloppua

Nelisen vuotta sitten keksin, ettei mun tarvitsekaan juosta pitkistä sunnuntaina. Pienoisella kalenterirustauksella oli iso vaikutus, eikä vähintään omien korvieni väliin.  

Pikku hiljaa pitkiksen paikka on alkanut taas livetä loppuviikon suuntaan. Parhaimmillaan pitkä lenkki rauhoittaa mielen, mutta pahimmillaan se laskee varjon kaiken muun tekemisen päälle. En haluaisi ottaa maratoonarin viikottaista nautiskeluhölkkää pakkopullana, mutta siltä se välillä tuntuu, jos jätän juoksun viikonloppuun. 

Niinpä on taas aika hilata pitkiksen paikka keskelle viikkoa. Toissa viikolla juoksin toistaiseksi viimeisen sunnuntapitkiksen juoksemalla Vuosaaren uimahallilta himaan. Viime viikolla juoksin pitkin rantoja Töölönlahdelta Kaivopuistoon ja siellä täällä sillä välillä, katse kuitenkin tiukasti merenrannassa. 

Töölönlahden valkoisesta sinisorsasta on tullut vuosien mittaan entistäkin rohkeampi. Se hätyytteli muita sorsia pois, jotta saisi varmasti kaikki herkut, joita luuli mulla olevan. Mutta eihän mulla tietenkään ollut taskussa muuta, kuin varamaski. 

Tämänviikkoinen pitkispäivä olikin perjantai ja ensi viikolla – arvaat kyllä. Pitkis tulee parkkeeraamaan keskiviikolle, jolloin voin startata perjantain tavoin suoraan duunista ja päättää lenkkini futiskentälle lapsen treenien lähestyessä loppuaan. 

Jos arkikiireet selättävät joskus illaksi suunnitellun pitkän lenkin, viikossa on vielä korvaavia päiviä jäljellä, eikä mun tarvitse vetää rasteja sen viikon pitkiksen päälle. Juoksutreffien sopiminen viikonlopulle on helpompaa, kuin niiden tunkeminen arki-iltoihin. Siinä toinen todennäköinen syy sille, miksi keskiviikosta täytyy välillä tinkiä. 

Valitsemani reitti ei ole pimeän ajan lemppareitani. Pimeyden lisäksi kuuntelemani äänikirja alkoi tökkiä toden teolla lukijan vuoksi. Vaihdoin kirjaa, mutta ensiapu oli väliaikaista. Lopulta juoksin Veronica Maggion tahtiin. Tätä kirjoittaessani se soi yhä taka-alalla. Haaveilen samalla matkasta Tukholmaan. Ehkä taas joskus.

Kirjoitin muutama vuosi sitten pitkisten mitasta: Kuinka pitkä sun pitkiksesi on? Teksti on edelleenkin ajankohtainen. Tällä hetkellä pitkikseni mitta vaihtelee 90 minuutista 140 minuuttiin. Pisimmillään olen juossut puolimaratonin verran, lyhimmillään hädintuskin 14 kilometriä. Perjantain pitkiksen päätin sekunnilleen 110 minuuttiin. Jouduin ottamaan loppuun pienen spurtin, jotta sain varmasti tasaluvun kasaan. Eihän sillä tavoitteen suhteen ole sen taivaallista merkitystä, mutta miellyttää silmää ;D

Tajusin perjantaisella lenkilläni yhden syyn lisää siihen, miksi pitkikset on parasta ajoittaa keskelle viikkoa. Loskaksi tiivistynyt kevyt lumivaippa oli petollinen ja etenkin silloilla jouduin etenemään kävellen. Meren läheisyydessä oli myös mustaa jäätä siellä täällä. En ole nirso juoksusään suhteen, mutta vältän mahdollisuuksien mukaan liukkaalla juoksemista sekä silloin, kun joudun välttelemään myrskytuulessa tippuvia oksia. Astmaatikkokeuhkoni eivät myöskään kestä pakkasta. 

Keskiviikkopitkis tulee antamaan pelivaraa myös sään suhteen. Jos juoksusää ei siitä parane loppuviikkoa kohden mennessä, sitten saa lenkki luvan jäädä väliin. Yhden lenkin väliin jääminen ei kaada korttitaloa, eikä romuta haaveitani. Ja onneksi seuraavallakin kalenterin viikkoaukeamalla on  keskiviikko.