Olisin kaivannut loppukesästä helppoja, valmiiksi märehdittyjä lenkkipolkuja Tampereelta. Ohjeita, joiden mukaan juostessa eksymisen pelko on pieni, tai ainakin polulle olisi helppo löytää takaisin ylimääräisen kunniakierroksen jälkeen. Ehkä googlasin väärillä hakusanoilla, mutta oli syy mikä tahansa, en onnistunut löytämään kuin pari vaihtoehtoa, joiden alkupiste jäi hieman usvan peittoon.
Netistä löytää huomattavasti helpommin lukuisia juoksureittejä eri puolilta Helsinkiä. Jatkossa niitä tulee olemaan vähintäänkin tusinan verran enemmän, sillä kirjaan loppusyksyn ja alkutalven aikana muistiin lempireittejäni. Kenties mukaan pujahtaa myös joku inhokkikin, joka vain sattuu toimimaan loistavasti juoksuun.
On luontevaa aloittaa takuuvarmasta pitkisreitistä. Lenkille Kiasmalta takaisin rautatieasemalle tulee mittaa liki 21 kilometriä. Halutessaan uupuvat satametriset saa kerrättyä vaikka Oodin pihaa kiertämällä.
21 kilometrin mittainen juoksureitti Helsingissä: keskusta > Ruoholahti > Lauttasaari > Kaskisaari > Lehtisaari > Kuusisaari > Munkkiniemi > Meilahti > Taivallahti > Töölö > Töölönlahti > keskusta
Tapasimme juoksukaiffarini Satun kanssa Kiasman edessä. Satu asetti GoPron paikoilleen ja olimme valmiita aloittamaan viikon pitkiksen Baanalta. Oikopolku Kansalaistorilta Kampin laidalle, Mechelininkadun alkuun, on mitaltaan noin 1,3 kilometriä.
Asuessani kuvan vasemmassa laidassa olevassa talossa, nykyistä Baanaa pitkin puksutti päivittäin juna jos toinenkin.
Mikä parasta tässä pitkislenkissä, reitille ei ole ripoteltu hidastavia liikennevaloja. Jouduimme seisomaan liikennevaloissa ainoastaan:
- Lauttasaaren sillalla (siltarempan päätyttyä ei tarvitse pysähtyä tässäkään),
- 19,5 kilometrin kohdalla Mechelininkadulla ja
- kilometriä myöhemmin Mannerheimintiellä.
Finlandia- ja Musiikkitalon välissä tulee myös usein stoppi, mutta myönnän, että tässä kohtaa ylitän kadun ennemminkin liikenteen, kuin liikennevalojen mukaan.
Pyöräillessäni nuoruudessani Ruoholahden läpi työpaikalleni Lauttasaaren Fazzeria-kahvilaan, jouduin suunilleen näillä kohdin sutimaan hieman kovempaa, sillä kerhomökkinsä luona hengaava motskarikerhojengi näytti pikkutytön silmissä tosi hurjalta. Silloin alue oli pääosin joutomaata.
Ruoholahdessa on helppo suunnistaa rantaviivaa pitkin Lauttasaaren sillalle. Rantareitti jatkuu, kun kääntyy sillalta vasemmalle ja juoksee minuutin verran suoraan eteenpäin. Venesatamassa oli vielä veneitä odottamassa talviteloille nostamista. Vattuniemen teollisuusalue on lakannut jo kauan aikaa sitten näyttämästä teollisuusalueelta.
Veneentekijäntien päästä pääsimme viimein Lauttasaaren ukoilualueelle, joka on kauneinta Larua.
Kilometrejä kerääntyi Garminiin kuin ihan itsestään. Matka rantoja pitkin Koivusaaren metroasemalle on noin viiden kilometrin mittainen. Samainen asema on loistava alku- ja päätepiste kymmenen kilometrin mittaiselle Lauttasaaren ympäri juoksulle.
Särkiniemen mökkialueelle en ole koskaan eksynyt juoksentelemaan, mutta Länsiulapanniemen maja-alueella on tullut siksakattua edestakaisin, kuin satimeen jäänyt jänis.
Juoksu jatkui Länsiväylän ali, ylös Telkkäkujaa Katajaharjuntielle. Meillä oli 12 kilometriä takana siinä vaiheessa, kun pääsimme Helsinki City Marathoniltakin tutuksi tulleen Kaskisaari-Lehtisaari-Kuusisaari -pätkälle. Satulla oli lokakuun alulta tuplaten muistoja tältä lenkkimme osalta, mulla taas ainoastaan jälkimmäiseltä HCM-kierrokselta, jolloin juoksin ystäväni seurana maratonin viimeiset 11 kilometriä. Lehtisaaren pisin ja jyrkin mäki oli edelleenkin juuri sellainen, mutta tällä kertaa ei ollut tarvetta siirtyä juoksijasta kävelijäksi.
Päivän väri oli keltainen. Sitä oli kaikkialla. Ruska <3
Kuusisaaressa on aina sama ongelma; miltä puolelta pyöräilijät suhahtavat tällä kertaa ohi, vai yrittävätkö sittenkin ajaa juoksijoiden läpi? Kaksipyöräisiä ajaa niin kävely- kuin pyörätielläkin. Tärkeintä on kuitenkin pitää päättäväisesti omasta juoksulinjasta kiinni ja siirtyä ahtaissa kohdissa jonoon juoksemaan. Jonossa juokseminenkaan ei pysäyttänyt tauotonta pälätystämme. Ihmeen hyvin sitä pystyy juoksemaan ja seurustelemaan samanaikaisesti.
Munkkiniemeen päästyämme kaarsimme ensimmäistä siltaa pitkin Meilahteen ja ohitimme Tamminiemen, dösän 24 päättärin ja Seurasaareen vievän sillan. Jos olisimme halunneet lisäkilsoja lenkkiin, Seurasaaresta olisimme saaneet napattua niitä noin 3 ja puoli kappaletta. Niille ei kuitenkaan ollut tässä vaiheessa juoksuvuotta tarvetta.
Tamminiemi vastarannalta kuvattuna
Meilahden sairaalalle johtava mäki olisi vahvoilla kilpailussa, jossa valittaisiin reitin tiukin nousu. Siitä eteenpäin juoksu oli helppoa laskettelua ja tutun tasaista. Pääministerin virka-asunnon tietämillä kello näytti 19 kilometriä. Käännyimme Taivallahden tenniskeskukselta kohti Töölönlahtea ja pian olimmekin jo perillä rautatieasemalla. Satun pitkä lenkki päättyi junaan, mulla taas oli vielä liuta askelia otettavana, ennen kuin pääsin lämpimään suihkuun.
Neljä vuodenaikaa on todellinen rikkaus, vaikka pahimpana räntäkautena saatankin olla hieman eri mieltä.
Entä mitäpä Satun GoPron kätköistä löytyykään? Tässä maistiainen lenkistämme:
https://youtu.be/z-QDUNSNULg Valitettavasti kameran akku väsähti heti Meilahteen päästyämme, joten loppumatkaa ei ole ikuistettuna. Loppukilometrien ajaksi oli muutenkin parasta laittaa kaikki kuvausvehkeet piiloon juoksurepun suojiin, sillä syyssade alkoi tiukentaa otettaan.
Mikä tästä juoksureitistä tekee niin mainion? No maisemat tietysti, mutta myös sen helppous. Rantaviivaa seuraamalla on miltei mahdotonta eksyä ja jos uupumus iskee kesken lenkin, siltä on helppo hypätä metron tai dösän kuljetettavaksi. Pitkäksi lenkiksi reitti on myös passelin pituinen. Vaikka kaupunkialueella liikutaankin, omat juomat ja energiat kannattaa ottaa mukaan, sillä reitin varrella ei ole juurikaan pelastavia keitaita. Vessaa kaipaaville löytyy siistejä bajamajoja ainakin Lauttasaaren uimarannoilta.
Ei kommentteja