Olen blogia pitäessäni ryöminyt, kontannut ja opetellut kävelemään juoksemaan. Olen ollut blogimaailmassa taapero, opetellut eskarissa uusia kikkoja ja olen saanut selkiytettyä itselleni koulun alettua, mitä oikeasti tahdon tehdä tällä julkisella päiväkirjallani.
Vaikka kirjoittaminen onkin henkireikäni, olen silti halunnut pitää blogin päivittämisen sivuroolissa. Varsinkin kuluneen vuoden aikana arki on mennyt kaiken ylimääräisen edelle ja sitähän tämä minulle loppujen lopuksi on, vaikkakin oma tärkeä pakopaikkani ajatusteni keskelle.
Kirjoittaminen on ollut ja on panostamista oman pääni hyvinvointiin. Joku toinen meditoi, minä bloggaan. Kaikki harrastukset vievät oman aikansa, niin myös tämäkin. Eivät nämä yli 800 postausta ole ilmestyneet tyhjästä. Olen taikonut jotkut tekstit näytölle viidessä minuutissa, mutta on myös niitä, joiden laatimiseen on saattanut vierähtää neljäkin tuntia.
Jos yhteen päivitykseen on mennyt keskimäärin kaksi tuntia, olen hakannut näppiksiä näiden vuosien aikana noin 70 vuorokauden verran. Työviikoina laskettuna olen kirjoittanut liki 42 viikkoa, eli yli viisi työviikkoa vuodessa.
Tämän lisäksi blogi pyörii päässäni epäaktiivisesti niin juoksupolulla, kuin sen ulkopuolellakin. Aiheita tulee ja menee, eivätkä useat niistä näe koskaan päivänvaloa. Tälläkin hetkellä tekstiluonnoksissa on yli 70 julkaisematonta blogipäivitystä. Ehkä jonkun kohdalla painan julkaisunappulaa, mutta useimmat jäävät ikuisiksi ajoiksi pimentoon. Parhaassa tapauksessa saan niistä osan uuteen kirjoitukseen, mutta useimmiten teksti on helpointa aloittaa aivan alusta.
En ole vielä kertaakaan pyytänyt anteeksi radiohiljaisuuttani, enkä varmaankaan tule koskaan sitä tekemänkään, vaikka te lukijat merkitsette minulle äärimmäisen paljon. En halua kirjoittaa pakolla. Siksi multa on turha odottaa päivityksiä joka maanantai, torstai ja lauantaiaamu. Haluan kirjoittaa, kun olen sillä tuulella. Silloin, kun mulla on jotain sanottavaa tai tarina syntyy itsestään. Työssäni on tarpeeksi tiukkoja aikatauluja, to do -listoja ja mitä erilaisimpia suunnitelmia. Vapaa-aikaani en halua täyttää niillä. Toivon, ettei ailahteleva julkaisutiheys kuitenkaan karista kaikkia lukijoitani linjoilta.
Multa on kysytty usein, kuinka kauan aion vielä kirjoittaa. En todellakaan tiedä, milloin laitan viimeisen pisteen paikoilleen. Tapahtuuko se murrosiässä? Vai kenties vasta siinä vaiheessa, kun lahden toisella puolella asuva systerini ei jaksa enää lukea horinoitani? Jos näin tapahtuu, alan varmaankin kirjoittaa kirjaa ja lähetän omakustanteen Ruotsiin pikakirjeenä. Teen pistarit ja tarkastan, että siskoni on varmasti lukenut opuksen kannesta kanteen.
Teen usein toisenlaisia pistareita omaan blogiini. Tarkastan, milloin on tullut tehtyä mitäkin. Vaikka en järin tarkkaan kuvailekaan perhe-elämäämme, niin silti blogini toimii muistinvirkistyksenä. Muistan asian vierestä monta asiaa kyseiseltä päivältä, josta olen kirjoittanut. Ja sehän onkin yksi blogini alkuperäisistä tarkoituksista. Toimia päiväkirjana.
Ei kommentteja