Omat, erilaiset treenit yhdessä

En noudata orjallisesti itselleni tekemääni juoksuohjelmaa, mutta pyrin sisällyttämään tietyt palaset viikko-ohjelmaani. Kevyet, pitkät lenkit ovat tunnetusti maratonharjoittelun selkäranka ja reippaista lenkeistä saan lisää itsevarmuutta. Rakastan vauhtivetotreenejä ensimmäisen kolmanneksen ajan, sen jälkeen vihaan niitä ja loppukolmanneksen ajan mietin uutta, itselleni sopivampaa harrastusta. Ajanoton loppuessa rakastan tekemääni treeniä yli kaiken, enkä vaihtaisi juoksua mihinkään.

Pidän yksin juoksemisesta, mutta välillä oma seurani alkaa tympiä tosi pahasti. Juoksu on mulle myös kätevä tapa tavata ystäviäni, mutta sykkeiden mukaan juostessa treenejä on miltei mahdoton sovittaa yhteen. Tavoitteellisessa treenauksessa on omalla kohdallani sosiaalisia haasteita. Onneksi harjoituksia voi kuitenkin jossain määrin räätälöidä siten, että treeniin on mahdollista mahduttaa sekä ystävät, että jokaisen juoksijan omat tavoitteet.

Voi, kun saisin järjestettyä itselleni myös salitreffejä. Ehkä saisin sielläkin itsestäni enemmän irti. 

Pitkikset porukassa 

Perinteisellä juhannuslenkillä meillä kaikilla on ollut samankaltaiset peruskestävyysvauhdit, samoin pitkiksen pituus on ollut kaikille sopiva. Näin ei kuitenkaan ole aina juoksukaverin kanssa. Olemme mieheni kanssa tällä hetkellä eri lähtöviivoilla, mikä juoksuun tulee. Lenkkipolulla rupattelu virkistää kuitenkin molempia ja niinpä olen napannut mieheni mukaan pitkiksille. Olemme juosseet ensin puolitoistatuntisen yhdessä, jonka päätteeksi olemme kaartaneet kodin ohi. Hän on siirtynyt suihkuun ja olen itse jatkanut juoksua vielä hetken verran äänikirja seuranani.

Vetoja yhdessä

Joskus juoksemaan lähteminen on tosi vaikeaa. Varsinkin, kun ohjelmassa on tiukkaa kipitystä vauhtikestävyysalueen yläskaalalla. Juoksutreffeistä kavereiden kanssa ei voi kuitenkaan kieltäytyä, kun kaikilla on kalenterissaan samanlainen sykealuemerkintä.

Tapasimme juhannusviikonlopun kunniaksi ystäväni Satun ja Katin Leppävaaran tyhjyyttään kumisevalla stadionilla. Kaikki muut mukavuudet olivat alueella kiinni, mutta portti radalle oli sentään auki. Juttelimme pitkät pätkät treenien alussa ja lopussa sekä omilla huilaustauolilla tsemppasimme toisiamme, jos kaveri sattui juoksemaan ohi. Saimme hikoiltua tunnin aikana tarpeeksi:

Satu: 30 minuuttia rentoa juoksua + 6 x 100 m pyrähdykset

Rento taisi mennä hieman suunniteltua nopeammin meidän muiden imussa, mutta pyrähdyksissä jalka nousi hienosti kuitenkin.

Kati: 800 metrin vedot 400 metrin hölkkäpalautuksilla

Kolmen vedon jälkeen Kati päätti, että lyhyet vedot ovat sittenkin mukavampia. Hän sai silti kovan saldon tältäkin treeniltä: 8 kilsaa stadionille ja takaisin pyörän selässä + siinä välissä 8 kilometriä juosten rataa ympäri.

Oma vetotreenini 3 x 2000 m meni nappiin, kiitos ystävien läsnäolon. Ilman heitä olisin varmaankin heittänyt pyyhkeen kehään viimeistään viiden kilometrin täyttyessä.

Ihailin vetojen välissä juoksukavereideni lennokasta menoa. Kuvassa Satu. 

Kevyttä yhdelle ja palauttavaa toiselle

Koronarajoitusten vuoksi juoksuystäväni Kirsikka pääsi kotisaareltaan Kyprokselta Helsinkiin vasta loppukesän korvilla. Onneksi saimme mahdutettua vuotuiset juoksutreffit vielä heinäkuulle. Pidimme aamuisella lenkillämme yllä rauhallista rupatteluvauhtia. Jos olisin juossut yksikseni, sykkeeni olisivat olleet toisenlaiset, mutta seurassa maltan pitää vauhdin maltillisena. Kevyt treeni teki hyvää molemmille ja toistemme tapaaminen sitäkin enemmän. Palauttava treeni oli juuri sitä, mitä tarvitsin eilisen uimareissun jälkeen.

Jutustelulle ja kuvaustauoille on hyvä varata aikaa. 

Juoksumotivaatio kasvaa kummasti juoksukunnon kohotessa ja juoksukavereiden tapaamisesta kasvotusten. Loppukesällä juoksutreffejä on tiedossa ainakin Masokistin Unelmalla, jossa käyn kiertämässä joitain kiekkoja sadan kilsan urakkaa tahkovan ystäväni Katjan seurana. Suunnitteilla on myös metrolinjan päästä päähän juoksu vol. 2. Niin ja sitten onkin Paavo Nurmi Marathon, jonka ajattelimme juosta Satun kanssa kylki kyljessä. Siellä emme varmastikaan paljoakaan pulise, mutta emmeköhän saa taas kerran voimaa toisen läsnäolosta. Ja jos tiemme eroavat jossain vaiheessa, niin maalissa on ainakin yhdet tutut kasvot odottamassa.