Hassua, ettei mua harmita säähän nähden vaatimaton kilometrimäärä, vaan ainoastaan nuo uupuvat 200 metriä. Se kertoo siitä, että:
1) mulla on fiksautuma täysistä (kymmenistä) kilometreistä.
2) tavoitteellinen juoksuharjoittelu ja fiilisjuoksu ovat molemmat mua, edelleenkin. Välillä toinen ottaa vallan, mutta tärkeintä on, että edes jonkinlainen tasapaino säilyy.
3) en ota stressiä siitä, että muut ovat treenanneet mua enemmän. Olen iloinen heidän puolestaan.
4) tiedän, etten olisi pystynyt on-off -taudilta kilometrijahtiin. Tai no, sen 200 metrin verran olisi voinut puristaa lenkkipolulla...
Yläkuva otettu niinä harvoina tammikuun päivinä, jolloin juoksu olisi olisi ollut mahdotonta liukkauden vuoksi. Alakuvassa kuntosali, jolla korkkasin helmikuun juoksusaldon. Olin työmatkalla ja ulkona olisi ollut täydellinen juoksusää. En kuitenkaan halunnut lähteä pilkkopimeässä lenkille, sillä mulla ei ollut aikaa eksymisiin.
Näin helmikuun alun kunniaksi lämpötila on laskenut sellaisiin lukemiin, ettei astmaatikkokeuhkoillani juosta ainakaan muutamaan päivään pitkin rantoja. Vähän harmillista, mutta sitä vartenhan mulla on pääsy juoksumatolle 24/7.
Ei kommentteja