Valitsimme perheeni kanssa LUX-vaelluksen ajankohdaksi lauantain. Reitillä oli samanaikaisesti tallustelemassa varmastikin puoli kaupunkia. Emme jääneet jonottamaan yliopistorakennusten sisäpihoilla olleisiin valokohteisiin, sillä jonot olivat massiiviset. Aloin kaivata niitä usean vuoden takaisia LUX-tapahtumia, jolloin kohteita oli levitetty laajemmalle alueelle ja aukeammille paikoille.
Tuomiokirkko on valaistuna tavallistakin upeampi näky.
Valaistut rakennukset ovat parasta LUXia
Ymmärrän peräti jonotkin paremmin, kuin Unioninkadun peittäneen pimeyden. Valot oli sammutettu koko LUX-reitin pituudelta. Ihmisiä oli järisyttävän paljon pienellä alueella, eteensä oli mahdoton nähdä, jalkojen alla oli mukulakiveä ja muita epätasaisuuksia. Omaan kävelyvauhtiin ei voinut vaikuttaa massan rynniessä takaa. Kaisaniemen puistokaan ei näyttänyt järin houkuttelevalta. Tuhansia ihmisiä tunkemassa sinne pilkkopimeässä, ei kiitos. Mitä, jos siellä tapahtuisi jotain? Jatkoimme suosiolla Hakaniemen suuntaan omia reittejämme pitkin katsomaan viimeistä LUX-kohdetta.
Valoteokset ovat hienoja. Keljuttaa, että viime vuosina mulla on jäänyt moni näkemättä järkyttävän ruuhkan takia.
Tokoinrannassa oli myös ikuinen yö. Ranta-alueella, jossa ei ole aitaa erottamassa merta hiekkatiestä. Hiekkatiellä, jonka katkaisee muutamasta kohtaa veneidenlaskupaikka (tai mikä lienee) ja jonka vieressä on lasten leikkipaikka. Vaikea uskoa, että perusvalaistusta hieman himmeämpi valo söisi valoteosten upeutta. Varsinkin, kun katuvalaistus ei edes yllä taideteoksiin saakka.
Annoimme tiistaina tyttäreni kanssa tapahtumalle uuden mahdollisuuden. Unionikatu oli taas tukossa, mutta mahduimme sentään Kaisaniemen puistoon. Jonossa kävellessä emme kuitenkaan päässeet juurikaan tutkailemaan valotaideteoksia ajan kanssa. Kuva on otettu tapahtumaa edeltävänä iltana, jolloin valoja viriteltiin ja satuimme perheen poikien kanssa paikalle.
Helsinki, valojen kaupunki
Kotimatkalla nautimme kaupungin omista valoista. Pimeyden jälkeen osasimme arvostaa niitä entistäkin enemmän. Kaupungin valoista tiedän, etten ole koskaan yksin, vaikka taivaltaisinkin pitkin yöllisiä, tyhjiä katuja lenkkarit jalassani. Ehkäpä siihen on kiteytetty tämänvuotisen LUX-kokemukseni ydin. Arkisissa, jatkuvasti läsnä olevissa tärkeissä asioissa. Valinta pimeyden ja valon välillä ei ole vaikea.
Kuvassa mieheni ja lapseni LUX Helsinkiä ihailemassa. Taustalla Tokoinranta. Sain hperheeltäni virallisen luvan julkaista tämän perhepotretin.
Tykkään kaikenlaisista tapahtumista ja tämä valon juhla onkin yksi parhaimpia mielestäni. Tänä vuonna en ehtinyt käymään, aika paljon ollut siellä ihmisiä jos on ollut jopa pitkiä jonoja. Ystäväni suunnittelee tapahtumia ja joskus pääsen myös osallistumaan niihin. https://www.mestudio.fi/palvelut/tapahtumakonseptit-ja-strategia/
VastaaPoista