Luukutusta ja jorausta

Teini-ikäinen Nina ja keski-ikäinen Poppis ovat selvästi yksi ja sama ihminen, vaikka välissä on yli 30 vuoden verran koettua ja nähtyä. Jään edelleenkin jumiin yksiin ja samoihin lempparibiiseihin ja luukutan niitä edestakaisin kuukaudesta ja joskus jopa vuodesta toiseen.

Mike Posnerin I took a Pill in Ibiza on kaikunut meillä olkkarissa (muiden) kyllästymiseen saakka. Senkin jälkeen se on vauhdittanut mua ainakin neljällä maratonilla maaliin. Se hallitsi top-kympin ykkössijaa todella pitkään. Kaikella on kuitenkin aikansa. Tuokin kuningas on saanut jo aikaa sitten luopua valtikastaan ja kärpännahkaviitastaan.

Lapset tutustuttivat mut Tones and I:n Dance Monkey-biisiin. Arvata saattaa, ettei kolmekaan perättäistä soittokertaa riitä, kun sen tahdissa pitää päästä myös pyörähtelemään. Toinen kulutusta kestänyt biisi on Lil Nas X:n Old Town Road. Sen kun laittaa Spotifysta pyörimään, saa samantien kokonaisen medleyn eri remixejä. Siinä vierähtääkin mukavasti yksi kaksikymmentäminuuttinen. Siinä ajassa ehdin juosta kotiovelta Kaivariin saakka.

Nuoruusvuosina mulla oli biiseihin vahva tunneside. Nyt ne ovat arkeni eteenpäinviejiä ilman suurempaa tunnelatausta. Saatan muistaa maratonilta tai lenkiltäni jonkun hassun sattumuksen tai lihaspistoksen, jonka tunsin biisin soidessa, ei sen kummempaa. Toki poikkeuksiakin on. Joidenkin biisien sanat ja tulkinta yltävät ihoa syvemmälle. Lapseni tutustutti mut Miss Lin tuotantoon, enkä tunnu saavan tarpeeksi artistin Så mycket bätrre -versiosta Petterin Lev nu dö sen -biisistä.

Joskus biisin kipuamiseen lempparikymmenikköön vaaditaan kuitenkin oikea hetki ja mieleen painuva tilanne. Toisessa tilanteessa kappale jäisi vain tusinakappaleiden harmaaseen massaan. Post Malonen ja Swae Leen Sunflower jäi lähtemättömästi mieleen Spider-Man -leffasta, jonka visuaalisuus oli häikäisevää. Näen alkukohtauksen silmieni edessä kuunnellessani biisiä Kaivarista kotiin kääntyessäni. Veikkaanpa, että kyseisen leffan soundtrack tulee kulumaan kevään mittaan Eltsun hapotustreeneissä.

Tehdessäni töitä kotikonttorista käsin, meillä oli lapseni kanssa joraushetki hänen tultuaan koulusta kotiin. Kumpikin valitsi yhden biisin ja annoimme mennä täysillä. Se oli mukavaa yhdessäoloa ja opimme toistemme musamausta palasen lisää. Täytynee ottaa olohuone aktiivisemmin tanssilattikäyttöön, jotta saan lapsiltani silläkin tavalla taas lisää uutta kuunneltavaa.

Ja ai että mua hymyilyttää, kun lapsi kertoo mulle uudesta upeasta löydöstään, Fugeesin Killing Me Softlysta. Siellä se soi lasten makkarissa kerta toisensa jälkeen samaan tapaan, kuin parikymppisen Ninan opiskelijakämpässä. Ympyrä on sulkeutunut.