Flunssan jälkeen juoksemaan

Tiedät varmaan sen hetken, jolloin flunssa on tuloillaan, mutta et oikein tajua missä mennään. Varsinkin siitepölykauden aikaan flunssa on helppo sekoittaa allergiaoireisiin. Myönnän, että olen käynyt siinä(kin) olotilassa lenkillä, peräti usein. Sen tyhmyyden tajuaa varsinkin seuraavana päivänä, joskus taas vasta sitä seuraavana todellisen taudin puhjettua.

1. tautiaalto

20 metrin spurtti spåraan aiheuttaa mulle pienen kuoleman flunssan ollessa pahimmillaan, tuli meinaan testattua joulun välipäivinä. Astmaatikkona mulla iskee tauti aina keuhkoihin ja vuosi vuodelta hengitys tuntuu olevan aina vain tukalampaa kipeänä ollessa. Ehkäpä juuri tuon vuoksi mun ei tule erehdyksessäkään juostua tautisena. Tai no, mitä joskus ratikkaan. Voisi toki kysyä mitä edes tein ulkona kipeänä?!

Milloin lenkkeily olisi sitten järkevää aloittaa flunssan jälkeen? No tietty vasta siinä vaiheessa, kun tauti on todellakin taltutettu. Itse käytän ohjenuorana sitä, etten lähde juoksemaan ainakaan sinä ensimmäisenä päivänä, kun olo tuntuu terveeltä ja elämä hymyilee taas. Onneksi tottelin tälläkin kertaa itseäni, sillä flunssasta toipuessani juuri sinä samaisena hei-mä-olen-terve -päivänä sain yllättävää sydämen heittelyä ihan vain kävellessäni. Onneksi en ollut juosten liikenteessä. Myös seuraavana päivänä jätin lenkkeilyn väliin ihan siitä syystä, että näin mulla on tapana.

Kolmantena päivänä lähdin kokeilemaan, miltä elämä tuntuu lenkkarit jalassa. Ja tuntuihan se... raskaalta. Kanssani juossut vauhtipupu olisi kirmannut vaikka kuinka, mutta mä tuijottelin orjallisesti sykkeitäni. Emme me sentään madelleet, mutta etenemisemme ei ollut kaukana siitä. Lenkin jälkeen tuntui siltä, kuin olisin saanut elämäni takaisin. Muutaman lepopäivän jälkeen kokeilin uudestaan ja tällä kertaa juoksu tuntui siedettävämmältä. Flow-tunne on selvästikin jossain 80 lenkin päässä, mutta se on luonnollista pitkän juoksutauon jälkeen.

En muista koska Helsingissä olisi ollut näin loistavat juoksukelit joulu-tammikuussa. Ei jäätä, ei loskaa, eikä pakkasta. Valitettavasti en ole päässyt hyödyntämään tätä harvinaista herkkua. 

2. tautiaalto

Yhden puolentoista tunnin mittaisen pitkiksenkin ehdin tehdä ennen kuin yksi perheenjäsen kerrallaan kaatui tautisena sängyn pohjalle. Heitin saman tien jarrut pohjaan kaiken treenauksen suhteen, sillä tiesin olevani tulilinjalla taudin suhteen. Valitettavasti olin oikeassa. Pääsin toki helpommalla, sillä olin ottanut influenssarokotuksen, ainoana meistä neljästä.

Tällä kertaa taktiikkani flunssan jälkeisen liikkumisen suhteen on toinen, sillä ympärilläni on hengitettävänä pelkkää virusten täyttämää ilmaa. Kunhan kaikki perheenjäsenet ovat selättäneet taudin, voin alkaa sitoa lenkkareita jalkoihini. Siihen saattaa mennä aikaa. Lapset saavat myös odotella liikunnallisiin harrastuksiinsa palaamista. Koskapa heillä on kuume laskenut jo joitain päiviä sitten, periaate

yksi kuumeeton päivä ennen liikkeellelähtöä

ei riitä tässä tapauksessa, kun heillä on kuumeen hellitettyä moninaista muutakin oiretta. Niinpä me kaikki vain odottelemme malttamattomina normiarkea.

Kunhan pääsen taas juoksuun kiinni, tulen keskittymään jonkin aikaa vain ja ainoastaan hitaisiin, matalasykkeisiin lenkkeihin. En havittele vähään aikaan yli 90-minuuttisia hikoilusessioita, enkä edes tunnin mittaisia. Hitaasti hyvää tulee, asteittain kuntoa kehittäen. Tärkeintä on, että pääsisin taas säännöllisen juoksun makuun ja ennen kaikkea, että pysyisin terveenä. Ja että myös lähipiirini onnistuisi välttämään ympärillään sinkoilevat pöpöt.

Ritarihuone tammikuussa. Ruoho vihertää ja linnut laulavat.