Midnight Runilla on ollut jo vuosia paikka sydämessäni, olenhan sentään yöjuoksija ja reitti kulkee miltei oman koti-ikkunani alta. Siitä huolimatta itse osallistumisen vahvistuminen jäi viime tippaan. Jos en olisi saanut paikkaa kisoihin työpaikkani kautta, olisin varmaankin liittynyt tänä vuonna kannustusjoukoihin. Vaikka intoa mulla onkin erilaisiin juoksutapahtumiin, lompakkoni ei kuitenkaan ole pohjaton.
Midnight Run ei ole oikea paikka omien ennätysten tekemiseen, sillä reitillä riittää nousuja ja laskuja, mukulakivillä on parempi hidastaa menoa ja katureunojen kanssa pitää olla varovainen. Omat, eri vuosien tulokset eivät ole aivan suoraan verrattavissa toisiinsa, sillä reittiin tehdään miltei vuosittain pieniä muutoksia. Esimerkiksi viimevuotisen reitin tylsin pätkä, edestakaisin juoksu Merikadulle oli jätetty tältä vuodelta pois. Sen sijaan pääsimme taas kerran nousemaan tunnelmalliselle Tähtitorninmäelle heti ensimmäisen kilometrin täytyttyä. Osa juoksi sen täysillä ylös, mä himmasin vauhtia tavalliseen tapaani.
Hetki ennen lähtölaukausta
Oma ennätysvauhti voi helposti tyssätä muihin juoksijoihin. Huomasin jo heti juoksun alettua, etteivät aivan kaikki 2A-ryhmän juoksijat olleet 45:00-49:59 loppuaikaan vaadittavassa kunnossa tai he olivat toisella tapaa nautiskelemassa reitistä. Ehkä ilmoittautuessa lähtöryhmä oli tuntunut täysin oikealta, mutta eri syistä johtuen kyseisen päivän vauhti ei kuitenkaan aivan täysin täsmännyt siihen. Hölkkääjät, maisemarupattelijat ja leveässä rintamassa juoksevat tukkeet eivät ainakaan nopeuttaneet juoksua. Tungoksessa kuulokkeet päässä juoksevat olivat oma lukunsa. Ohittamistilanteessa "vasemmalta ohi", "varo!" ja muut ilmoitukset kaikuivat kirjaimellisesti kuuroille korville. Pidän itsekin musiikin tahtiin juoksemisesta, mutta mielestäni Midnight Run ei yksinkertaisesti sovi siihen juuri ruuhkansa ja pimeytensä vuoksi.
Mutta toisaalta, enpä ollut Midnight Runilta enkkaa hakemassa. Viime vuonna jänistin ystäväni maaliin viimeisestä lähtöryhmästä, tänä vuonna halusin testata, josko olen jo riittävästi palautunut kahden viikon takaiselta Paavo Nurmi Marathonilta. Ja tärkeintä oli, että pääsin pitkästä aikaa juoksemaan kisoissa mieheni kanssa. Tällä kertaa jaoimme yhdessä alkujännityksen ja ensimmäiset viisi kilometriä. Sen jälkeen juoksimme kumpikin omaa vauhtiamme maaliin. Mieheni oli jo maalialueella nautiskelemassa eväitä, kun pääsin itse paikalle.
Viking Linen tsemppauspiste Skattalla (kuva: Sari Wäck)
Nautin juoksusta tutuissa maisemissa yön pimeydessä. Valoja siellä täällä ja musiikkipisteitä. Kilometrit vain katosivat jonnekin, kunnes niitä oli jo seitsemän takana. Siinä vaiheessa mm. HCRD:stä tuttu Tuuli moikkasi mua ja meni menojaan. Vauhdissani oli selvä notkahdus ja tulevat nousut alkoivat jännittää jo ennakkoon. Tiesin, että tyttäreni olisi täällä jossain kannustamassa ja yritinkin erottaa hänet väkijoukosta. Pian näin tuttuja hahmoja! Kajautin täysillä hänen nimensä. Siinä vaiheessa toivoin, että vieressäni juoksevalla olisi ollut kuulokkeet päässään, sen verran kovan karjaisun sain suustani. Seuraavan kerran näin heidät Välikadulla heijaamassa. Silloin nostin vain kättäni jo ihan senkin vuoksi, että nousu Hakaniemensillalle ja Kirjatyöntekijänkadulta Kristianinkadulle olivat pehmittäneet jalkojani ja halusin keskittää kaikki voimani juoksemiseen.
Viimeiseen kilometriin mahtui nousuja ja laskuja, ei pahoja, mutta kuitenkin sellaisia, etten ollut valmis satumaiseen loppukiriin. Sykkeet olivat korkealla, mutta olo oli hyvä. Pelkäsin kuitenkin yli kaiken mahdollista sydämen muljahdusta, joten pidättäydyin tutussa vauhdissa. Loppusuoralla mut ohitti kaksi miestä ja nainen. Suivaannuin siitä sen verran, että kiristin vauhtia ja pääsin heidän edelleen hetkeä ennen kuin oli aika laittaa ajanotto kiinni.
Kello pysähtyi aikaan 49:21 ja olin oman ikäryhmäni naisista kahdeksas. Erityisen tyytyväinen olin sijoitukseni muutoksesta kisan edetessä. 1. kilometrin kohdalla olin naisista 166. Viiden kilometrin kohdalla 118. ja kilometri ennen maalia 107. Viimeisten nousujen ja laskujen tai kenties juuri sen maalirutistuksen aikana sain jätettyä vielä yhden naisen taakseni.
Kävellessämme kotiin näimme lukuisia, onnellisia juoksijoita Midnight Runin punaiset paidat päällään. Suurin osa heistä oli juoksemassa kohti maalia ja kasvoilta oli luettavissa todellista juoksun iloa. Loppujen lopuksihan MNR on kaikkien tapahtuma, matalan kynnyksen juoksutapahtuma kaikentasoisille liikkujille. Sellaisena se toivottavasti säilyy jatkossakin.
Lauantai 31.8. Midnight Run | 10 km | 49:21 | 4:56 min/km
Väliajat 1 km: 5:05 | 5 km: 24:34 | 9 km: 44:29
Ei kommentteja