Kehitin lauantaiselle Paavo Nurmi Marathonille mulle tyypillisen kisasuunnitelman: ensimmäinen puolikas hien ja huohotuksen irrottavaa vauhtia yhdessä puolimaratonille osallistuvan Juoksukunnossa-blogin Anskun kanssa ja toinen itsekseni rauhallisemmin. Juoksuohjelmani laatinut Harri Mannermaa pisti kuitenkin jäitä ja järkeä mun hattuuni. Kisataktiikka laitettiin kertaheitolla uusiksi, sillä haluamme molemmat nähdä missä kunnossa olen ihan oikeasti, emme sitä, mihin asti sisukkuuteni ja lihasmuistini riittää.
Juoksusuunnitelman lisäksi myös Garminin näyttö menee uusiksi. Ensimmäiseen näkymään laitan sykkeen ja keskisykkeen. Mun pitää malttaa tuijottaa vain ja ainoastaan sitä ensimmäisten 21,1 kilometrin verran ja juosta seuraavan suunnitelman mukaisesti *):
Alku:
kevyttä, rauhallista juoksua peruskestävyyssykealueen yläpään lukemilla
10 km kohdalla:
sykkeet saavat nousta
Puolikkaan lähestyessä:
sykkeet saavat olla muutaman iskun verran
EDIT: Kynnykset korjattu oikeiksi. Itse numerot ovat selkeinä mielessäni, mutta termit sekaisin (yöllä pitäisi keskittyä kirjoittamisen asemesta juoksemiseen tai nukkumiseen). Kiitos Pasi Päällysaholle huomioista!
Meillä keitetetään torstaina ja perjantaina pastaa, jotta kisa ei menisi mönkään unohdettujen aterioiden tai hiilihydraattipuutteen vuoksi. Sen järeämpää maratontankkausta en tälläkään kertaa tee.
Toisen kierroksen alkaessa saan kiristää vauhtia ja otan esiin näkymän, josta näen yhdellä kertaa sykkeen, kuluneen ajan ja tahdin. Keskisykkeellä ja keskivauhdilla ei ole tässä vaiheessa merkitystä. Niitä analysoin sitten maaliintulon jälkeen. Jos ja kun sinne asti pääsen.
Pyrin pitämään vauhdin tasaisena ja sykkeeni saa nousta, kunhan juoksu pysyy rentona. Jos juoksusta tulee yhtä irvistelyä, löysään vauhtia noin 10 sekunnin verran kilometriä kohden. Toisesta puolikkaasta tullee näin ollen nykivää aaltoliikettä rennosta ärräpäihin ja takaisin. Unelmatilanteessa puolikkaan kohdalla säädetty vauhti ja rytmi sekä naamallani loistava hymy pysyvät aina maaliin asti. Tähän vaihtoehtoon ei kukaan varmastikaan usko. Tai, no ehkä ainoastaan poikani, joka jaksaa olla aina mielettömän kannustava, mitä juoksuharrastukseeni ja -menestykseeni tulee.
Täydellinen harmonia – siinä tavoitetta lauantain juoksuun.
Sykkeisiin perustuva lähestymistapa maratonvauhdin määräytymiselle on samanaikaisesti hämmentävää ja jännittävää. Ehkä mun pitää kirjoittaa sykerajat käteeni varmuuden vuoksi, sillä maratonstarttijännityksessä ja -innossa numerot saattavat karata päästäni. Ja mutu-tuntumalla mä varmasti hakkaisin päätäni seinään viimeistään kolmenkympin kohdalla.
*) Suunnitelma perustuu sykerajoihini, jotka testautin kesäkuussa juoksuvalmentaja Pasi Päällysaholla. Harrin kanssa käydyssä viestittelyssä kerroin hänelle, että viidellä (tarkastuslaskennan mukaan seitsemällä) viimeisimmällä maratonilla keskisykkeeni on ollut 163-164, eli hieman yli senhetkisen anaerobisen kynnyksen. Viimeaikaisista treeneistä saamani data ei ole aivan linjassa parin viikon takaisen puolimaratonin kanssa, joten loppuaikaa on täysin mahdotonta arvioida niiden pohjalta.
Ei kommentteja