Mut tunnetaan juoksijana. Välillä oikein yllättää, kuinka sana kiirii edelläni sellaisissakin piireissä, joissa kunkin vapaa-ajanvietto on täysin toissijaisessa asemassa.
Duunipaikallani on aktiivinen porukka kehittelemässä mukavaa virkistystoimintaa meille toimistomyyrille. Joskus syksyn ja talven taitteessa pimeyden ollessa pahimmillaan, joku oli esittänyt toiveensa juoksukerhosta. Yhdessä kun olisi helpompi aloittaa juoksu joko aivan nollista tai talvihorroksen jäljiltä. Ennen pitkää mun nimeni oli noussut pintaan, kun lenkkikerholle mietittiin vapaaehtoista vetäjää. Arvaat varmaan, etten miettinyt kahta kertaa, kun multa kysyttiin olisinko kiinnostunut. Tämä on niitä asioita, joita ei tarvitse miettiä yön yli.
Olen intona meidän ryhmästämme. Jokainen on kertonut juoksutaustoistaan jo ennen ensimmäistä tapaamistamme. Meissä on konkareita, mutta yhtä lailla niitä, jotka eivät ole koskaan tunteneet juoksua omakseen, mutta haluavat antaa sille vielä (yhden) mahdollisuuden. Erilaiset taustat asettavat hieman haasteita, mutta samalla ne antavat varmasti meille kaikille erilaista syvyyttä harrastukseen.
En ole opettaja, enkä valmentaja, mutta yritän parhaani mukan tuoda erilaisia teemoja yhteislenkkeihin. Välillä juoksemme hitaasti ja pölisemme, toisella kertaa leikittelemme vauhdeilla ja emmeköhän painu jossain vaiheessa kevättä myös mäkeen tiristämään pakaroista ja reisistä viimeisiä voimanrippeitä. Etenemme kuitenkin maltillisesti, jotta kukaan ei lopeta orastavaa juoksuharrastusta silakan maku suussa, keuhkot koristen. Se kun taitaa olla se suurin syy juoksuharrastuksen lopettamiseen ennen toista juoksulenkkiä.
Kuvat keväiseltä lenkiltäni Kalliosta ja Töölönlahdelta.
Ei kommentteja