Kotimme on ollut kymmenen vuotta jatkuvan muodonmuutoksen kourissa. Yksi meistä oli alkumetreillä vielä miltei vastasyntynyt ja toinen tutki maailmaa ja uutta kotiaan kaksivuotiaan ehtymättömällä energialla. Tulimme tänne samalla ovenavauksella, kun remppamiehet lähtivät.
Minulta energia oli kuitenkin kadoksissa. Suurin osa tavaroista löysi omat paikkansa, mutta lopuille kävi, kuten arvata saattaa. Ne vain katosivat johonkin kaaoksen keskelle ilman pienintäkään logiikan jyvää.
Kotimme metamorfoosi on kokenut erilaisia välivaiheita. Näin pieneen asuntoon nähden niitä on ollut hämmästyttävä määrä. Välillä yksi sänky on siirtynyt tuonne ja toinen tänne. Samalla jättikokoisen rubiikin kuutiomme muut osaset on pitänyt sijoittaa uusille paikoilleen. Samalla kaaos on saanut lisää rakennusaineita ja amebasta on tullut entistäkin vaikeammin hallittava.
Tunnelmakuvia kotikulmilta. Ensimmäinen kuva otettu Senatintorilla olleen jättikokoisen lumikasan huipulta. Sumuinen Katajanokka taas vie ajatukset sadan vuoden taakse.
Olemme olleet jo pitkään siinä pisteessä, että tälle kaikelle täytyy tehdä... jotain. En ole jaksanut olla koko homman alkuunpanevana voimana, eikä kellään muullakaan ole ollut tarvittava jaksamista. Onneksi nyt kerrankin kaksi asiaa osui samalle aikajanalle: lapset toivoivat itselleen entistä tarkemmin rajatut omat reviirinsä ja mulla on ollut pitkästä aikaa energinen olo kotona. Tiedä häntä, vaikka olisi valon ja rautatankkauksen aiheuttama pidempiaikainen olotila? Niinpä olen aloittanut pyöremyrskyn, jonka huippu osuu päivittäin iltaseitsemään ja se laantuu yön ja toimistotuntien ajaksi. Tätä iloa on riitänyt jo viikoksi, eikä loppu häämötä vielä tulevan tai sen jälkeisenkään viikon aikana, mutta toivoa on kuitenkin ilmassa. Iltoihin on kuitenkin saatava mahdutettua myös juokseminen, jotta neljän seinän sisällä roskasäkkien ja selvitettävien laatikoiden keskellä kökkimisestä ei tule liian isoa peikkoa. Fiiliksen kun olisi hyvä säilyä edes siedettävänä.
Ehkä meillä kohta on raivausrauha taas seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tai jos totta puhutaan, kaipa tämä pitäisi tästä lähtien toteuttaa, jos ei nyt joka vuosi, niin ainakin futiksen MM- ja EM-kisavuosien välillä.
Ajatus, joka ei ole käväissyt mielessäni kertaakaan viimeisen 35 vuoden aikana: "Oi kun tulisi lunta! Se valaisee pimeää kaupunkia ja saa kaiken näyttämään puhtaalta." Onneksi kuvasta puuttuu haju. Kaikki tumma väri kun ei ole pelkkää sepeliä ja liikenteen saasteita.
Ei kommentteja