Kesällä tapahtunutta: Olimme lähdössä töistä työkaverini kanssa samalla oven avauksella. Hän odotti mua, sillä vaihdoin vielä lenkkivaatteita päälleni. Ajattelin juosta kotiin pitkin rantoja, eli ensin kilometritolkulla täysin väärään suuntaan ja sieltä sitten siksakaten kotiin.
Kaverini lähti kuitenkin edeltä huomatessaan mun vaipuneen jo omaan kuplaani:
Sä oot selvästi jo nyt siellä lenkillä. Et ole enää täällä. Sun silmistäsi näkee sen.Onpa tarkkasilmäinen tyyppi! Juoksuvaatteita kerätessäni saatan vielä arpoa lähdenkö vai enkö, mutta lenkkini alkaa oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun alan pukea lenkkivaatteita päälleni. Silloin en enää peruuta, vaan keskityn tulevaan ja suunnittelen mitä reittiä ja millä sykkeellä lähden juoksemaan. Jokaisen vaatekappaleen myötä olen askeleen verran lähempänä lenkkiä, myös pääni sisällä.
Ei tullut mieleenkään roudata Ruotsin reissulle talvijuoksuvaatteita, sillä hotellissa oli juoksumatto. Olin jo unohtanut kuinka pieneen tilaan juoksukamat voivatkaan parhaimmillaan mahtua.
Pukeutuminen on mulle yhtä tärkeä rituaali kuin hampaiden pesu, olin sitten lähdössä kipittämään peruskasia tai maratonia lappu rinnassa. Tätä(kään) en olisi tajunnut ilman ystävääni. Ja vaatteethan on puettava aina samassa järjestyksessä. Muuta vaihtoehtoa ei ole edes olemassa.
Vuoden viimeinen | 5,1 km | 27:51 | 5:29 min/km
Vuoden ensimmäinen | 5 km | 28:24 | 5:39 min/km
Ei kommentteja