Uudenvuodenlupausten asemesta olen suosinut vuodenvaihteeseen ajoittuvaa yleistä ryhtiliikettä. Tänä vuonna olen kuitenkin tehnyt itselleni lupauksen:
Juoksen vuoden jokaisena viikkona vähintään 25 kilometriä, poislukien tietty ne viikot, jolloin juoksukoneistoni ei ole toimintakunnossa.
Kilometrejä tulee varmasti rohmuttua enemmänkin, sillä tänä vuonna tavoittelen ennätyksiä. Lupaus onkin kohdistettu ennemminkin niihin viikkoihin, jolloin laiskottaa, tai ympäröivä elämä asettaa näkyviä tai näkymättömiä rajoituksia juoksulle. Haluan treenaamiseen jatkuvuutta ja säännöllisyyttä, on-off -jojoilua mulla on ollut aivan riittämiin. Yritän olla kekseliäs ja käyttää niinä tiukan duuniputken päivinä kaikki mahdolliset paikasta toiseen siirtymiset tai vaikkapa osan lounastauoista lenkkeilyyn.
Miten vuoden ensimmäinen viikko sitten sujuikaan?
Päätin vuoden 2018 ja aloitin uuden vuoden hotellin juoksumatolla. Keskiviikkona ei näin ollen ollut paineita juoksuun, olihan mulla 10 kilometriä jo plakkarissa. Torstaina ja perjantaina omistauduin duunille ja lapsetkin saivat musta osansa.
No, olisihan mulla viikonloppu aikaa juosta. 15 kilsaa tulee helposti parilla lenkillä kasaan.
Lauantain päiväohjelma vaihtui vauhdissa kotikulmilta itäiseen Helsinkiin. En päässytkään kirimään Katjaa maaliin Hassen maratonin viimeisille kilometreille. Iltaa istuimme rakkaiden ystäviemme luona, eikä silloin ajatella juoksua.
Se siitä päivälle suunnitellusta 10 kilometristä.
Sunnuntai sujui samoissa merkeissä, mihin lauantai päättyi. Ystäviemme lähdettyä muutimme olohuoneemme sunnuntaiperinteiden mukaisesti leffateatteriksi. Elokuvien Purple Rain ja Kaunotar ja monsteri: seikkailu Pariisissa (Un monstre à Paris) jälkeen mulla uupui edelleenkin 15 kilometriä viikon loppusaldosta. Antauduin ajatukselle, että lipeän lupauksestani jo ensimmäisellä viikolla.
Lohduttelin itseäni, että kyllähän kilometrit siitä tasoittuisivat seuraavien viikkojen aikana.
Mukavuudenhaluisena mua ei innostanut lähteä lipsuttelemaan kuntosalille, mutta tajusin, ettei se ole kunnon syy. Mulla ei ollut flunssaa, eikä rasitusvammoja. Ajankohdastakaan en saanut itselleni tekosyytä, sillä olenhan mä edelleenkin yöjuoksija. Kun heitin ajatuksen salille lähtemisestä ilmaan, muut tarttuivat siihen. Mulla oli yht´äkkiä kolme kannustajaa kotijoukoissa:
Juokse vaikka kymmenen kilsaa. Se on parempi kuin jos jättäisit kokonaan välistä.
Aika mateli juoksumatolla aina kahdeksaan kilometriin saakka. Pistin äänikirjan 1,25-kertaiselle nopeudelle, jotta keskittyisin juonen käänteissä roikkumiseen sen sijaan, että tuijottaisin hitaasti eteneviä minuutteja. Se auttoi!
Mun oli tarkoitus lopettaa kympin kohdalla, mutta päätin sittenkin jatkaa. En kai mä ala mamoilla jo vuoden ensimetreillä?
Taas tuli kilometri, sitten toinen. Pian multa puuttui 25 kilometristä enää vaivaiset kolme kilsaa. Huomasin, että hienoisella kiihdytyksellä saisin urakan loppuun ennen vuorokauden ja viikon vaihtumista.
Kello oli 23:59:56 pysäyttäessäni juoksumaton. Pidin lupaukseni!
Loppiasena viikon viimeiset kilsat | 15 km | 1:37:14| 6:29 min/km
Ei kommentteja