Sattuma päättää puolestani

Lähden autopilotilla lenkille, jos kadut eivät ole jäässä, pakkasrajani ei ylity ja lapsellani on futistreenit. Niin kävi taas tälläkin viikolla. Pistin jalkaani ensimmäisenä kenkähyllystä käteeni sattuneet lenkkarit. Sattuma määritteli, millaiselle lenkille olin lähdössä. Näillä lenkkareilla, Mach kakkosilla ei yksinkertaisesti voi tallustella rollaattorivauhtia.

Innostuin hieman liikaakin kimmoisista kiitureistani ja jouduin jättämään vedot kesken. Juoksin tämänhetkiseen kuntotasooni nähden aivan liian lujaa, sykkeet soivat ja henki pihisi. Treeni Eltsussa ajoi kuitenkin asiansa ja siitä jäi euforinen olo, ei kuitenkaan aivan voittajafiilistä. 

Annoin sattuman päättää myös reitin kotiin. Itse asiassa annan usein ympäristöni vaikuttaa siihen, mitä kautta päädyn paikasta a paikkaan b. Tällä kertaa juoksin kotiin Linnunlaulun, enkä Kallion kautta, sillä liikennevalot vaihtuivat sopivasti vihreäksi. Juoksureittini vei Hakaniemen torin läpi sillalle vieville portaille, eikä suinkaan Ympyrätalolta suoraan sillan alkuun, sillä en halunnut seurata edessäni juoksevaa miestä, enkä varsinkaan hänen pleksin päässä mutkittelevaa koiraansa. 

Joskus mun on kotiin tultuani pakko tarkistaa Garministani mitä kautta sitä tulikaan juostua. Kun juoksee satoja, ellei peräti tuhansia kertoja samoilla kaduilla, sitä hölköttelee helposti omissa ajatuksissaan. On hyvä antaa sattumalle mahdollisuus. Ties mihin kaikkialle se johdattaakaan? Jos ei seikkailuun, niin ainakin lenkistä jää jonkinlainen muistikuva. Se saattaa olla sen kanssajuoksijan upea, punainen tukka, joka määritteli mihin suuntaan käännyin tuttuakin tutummasta risteyksestä, tai sillan kupeessa seisovan talon upea joulukalenteri asuntojen ikkunoissa, jota en olisi nähnyt, jos olisin juossut taas kerran sitä yhtä ja samaa reittiä. 

Kevyet ja hyvin vaimennetut Machini siirtyivät juoksumattolenkkareiksi, kun sain Hoka One Onelta niiden onnistuneen päivityksen, Mach 2:t. Suurin ero tossujen rakenteessa löytyy mielestäni päkiän alta, eli ei Hokan tallipäällikkö myynyt näitä mulle turhaan pomppukenkinä. Juoksu tuntuu Mach 2:lla napakammalta kuin ykkösillä. Näissä lenkkareissa on riittänyt ytyä maratonilla siinäkin vaiheessa, kun askel ei ole enää keveimmillään ja jalat ovat väsyneet.  

Ensimmäinen testijuoksuni näillä oli Helsinki Marathonin mittainen. Otin silloin lenkkarit suoraan laatikosta kisaan. Seuraava pitkis oli Tallinnan maratonilla. Kaiken kaikkiaan olen juossut näillä jo noin 300 vauhdikasta kilometriä.