Olin suunnitellut lasten futistreeni-illan tosi tarkkaan. Tytär pääsisi Pitäjänmäkeen autokyydillä, mutta pojan pitäisi körötellä sinne dösällä. Saattaisin hänet hyvissä ajoin Elielinaukiolle, vaikka osaa hän toki sinne yksinkin mennä. Pistäisin pojan oikeaan bussiin ja lähtisin juoksemaan rantoja pitkin, siellä täällä mutkitellen futishallia kohti. Saisin juostua passelin pituisen pitkiksen, pistäisin kuplahallissa lapsen repusta lisää päällepantavaa ja hyppäisin poikani kanssa keskustaan palaavaan bussiin. Näin pimeällä kun on mukavampi körötellä kaksin kuin yksin kotiin.
Aukoton suunnitelmani romuttui, kun poika saikin yllättäen kyydin. Vallan mainiota hänelle, mulla sen sijaan meni pitkis uusiksi. Olin päättänyt laittaa liki kaksi tuntia juoksuun, mutta mielikuvitus oli taas kerran kadoksissa. Vaikka rakastankin Kaivarin kiekkaa, en jaksaisi kiertää sitä samalla lenkillä kahta tai peräti kolmea kertaa ympäri, en ainakaan yksinäni. Mutta eihän mun välttämättä tarvitse, sillä mullahan on tuo mainio juoksukaveri omasta takaa.
Kuvat: ylin seinäboordi Töölönkadulta, alempi kattokuva Pohjoisrannasta, tämä Mummotunnelista
Mieheni ei ole ehtinyt eikä pystynyt laittamaan paukkuja juoksuun, aina kun ei syystä tai toisesta pääse juoksemaan, vaikka halua olisikin. Mulla taas on ollut vuoden mittaan juoksumahdollisuuksia rutkasti enemmän. Emme ole näin ollen aivan samalla viivalla juoksun suhteen. Juoksutreeniä ei kannata aloittaa kylmiltään pitkiksestä, joten hän tuli mukaan lenkille vasta toiselle Kaivarin kiekalle. Sovimme tapaamisen kotioven eteen kolmen vartin päähän lenkille lähdöstäni.
Ensimmäinen kierros sujui äänikirjaa kuunnellessa ja toinen meni huomattavasti vaivattomammin kaverin kanssa jutellen. Välillä vauhti meinasi karata käsistä, sillä mun mieheni ei ole tottunut laahaamaan jalkojaan hitaan pitkiksen vaatimaa vauhtia. Totuttuun tapaan mun vauhtipupuni yritti taas kerran kiihdyttää ylämäkeen, mutta pysyttelin kivireen lailla hänen perässään ja huutelin sieltä hidastuskehotuksia. Tietyt asiat eivät näköjään koskaan muutu;)
Meistä jomman kumman piti olla kotona avaamassa ovi lapsille, sillä avaintahan heillä ei tietenkään ollut messissä. Lupasin valvoa ovikellon soittoa sen hetken, kun mieheni kävi pikasuihkussa, kylppäriin kun ovikello ei kuulu. Kun pääsin viimein ulos jatkamaan lenkkiäni, peli oli jo menetetty. Hiki oli kuivunut ihoon kiinni ja vaatteet olivat kosteat. Ulkona vihmova tuuli sai mut kääntymään hampaat kalisten takaisin. Ne himoitsemani viimeiset viisi kilsaa saivat sittenkin jäädä toiseen kertaan.
Aion kokeilla samaa reseptiä seuraavan kerran tiistaina 11.12. Juoksujalka vipattaa -blogin Merituulin organisoimalla yhteislenkillä, jonka aikana näemme yhden jos toisenkin kadun jouluvalaistuksessa. Lenkki starttaa klo 18:30 Paavo Nurmen patsaalta. Ehdin sitä ennen juosta tunnin verran ja kotimatkan juoksen vartissa. Saan siitäkin mukavan pitkiksen ja mikä parasta, saan mahtavaa seuraa 10-12 kilometrin matkalle. Tulethan sinäkin mukaan!
22.11. viikon pitkä lenkki | 13,53 km | 1:28:42 | 6:33 min/km
Ei kommentteja