Tajusin muutaman nappiin menneen juoksutreenin jälkeen, ettei mulla ole ollut vuoteen kovinkaan montaa huippuhetkeä lenkkipolulla. Parhaat fiilikset olen saanut yhteislenkeistä ja kisoista. Muuten endorfiiniryöpyt ovat pysyneet piilossa, eikä juoksu ole oikein kulkenut.
Miten ihmeessä mä olen lähtenyt sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen lenkille, vaikka homma onkin sutinut pahasti ja olen tiennyt sen jo ennalta käsin?
Olen oppinut lasten kanssa rutiineiden merkityksen. Aikuinenkin kaipaa helppoutta kaiken arjen sälän sekaan ja autopilotin voi laittaa turvallisesti päälle, kun asiat toistuvat kerta toisensa jälkeen samalla kaavalla. Rutiinien ansiosta saan vaimennettua päästäni sen välillä kurkku suorana huutavan äänen, joka karjuu:
Ei huvita!
Lenkille lähteminen on nihkeydestään huolimatta ollut helppoa, sillä olen tapojeni orja:
1) Juoksen, kun lapsella on futistreenit.
Lapsi soitti mulle maanantaina töihin ja pyysi, että veisin hänet futistreeneihin. Kotiin tullessani nappasin vanhasta tottumuksesta juoksukamat pyykkinarulta, puin ja otin tytön mukaani. Vasta kentällä mulla oli aikaa miettiä minne päin lähtisin tällä kertaa juoksemaan. Ehtisin juosta Töölönlahdelle ja sieltä Kaivarin kautta himaan. Ehdinpä lopulta käydä suihkussakin ja hakea suihkunraikkaana lapsen kotiin.
7,4 km reipasta | 40:00 | 5:24 min/km + 2,7 km verkat
Tiistain oli tarkoitus olla lepopäivä, mutta mitä muutakaan tekisin pojan sisätreenien aikana, kuin kävisin lenkillä. Juoksin Sturenkadulta Töölönlahdelle, kun en muutakaan reittiä keksinyt. Aikaa jäi myös muiden vanhempien kanssa jutusteluun.
5,65 km palauttavaa juoksua | 40:29 | 7:10 min/km
Kunpa saisin pullotettuna kahvipaahtimosta tupruttavan tuoksun. Nuuhkimme sitä poikani kanssa kilpaa futistreeneihin kiirehtiessämme.
2) Kun lapsella on futismatsi, juoksen sinne heijaamaan.
3) Pistän lenkkarit jalkaan, jos asioiden hoitaminen käy nopeammin juosten kuin julkisilla.
Tästä ei ole enää pitkä matka himaan.
4) Olen sydämeltäni yöjuoksija.
Viime perjantaina mua ei väsyttänyt lainkaan ja mies teki töitä dediksen kiilto silmissään. Juokseminen on loistava tapa tappaa aikaa. Starttasin klo 23:15 ja kävin katsomassa keskustassa vellovaa bilekansaa.
6,27 kevyttä juoksua | 38:38 | 6:10 min/km
Keskiviikkoon kuuluu vauhdikkaampi jalkojen heiluttelu, mutta hetken verran ajattelin pitää lepopäivän. Lapset olivat menossa nukkumaan ja miehellä oli taas dedis käsillä. Nollan alle laskenut elohopea ei innostanut, eikä merenrannassa piilevä liukkaus. Kieltäydyin kuuntelemasta (teko)syitä, pistin autopilotin päälle ja olin tuossa tuokiossa juoksemassa.
3 km kisavauhtia | 14:57 | 4:57 min/km + 4,3 km verkat
Ensimmäisiä kunnon pakkaslenkkejä. Astmaatikkokeuhkoni asettavat rajat pakkasjuoksuille, mutta tämä tuntui vielä siedettävältä.
5) Juoksen aina kun voin.
Työviikko päättyi duunin pikkujoulujuhliin. Ilmoitin toimistolla pidettäville etkoille lisäohjelmaa, eli yhteislenkin. Ilmoitin varjoetkoilusta tosi myöhään, mutta sain ilokseni mukaan edes yhden työkaverini. Emme tunteneet toisiamme ennen lenkkiä, mutta lenkin aikana huomasimme, että meillä on paljon yhteistä. Duunia liipaisevista asioista puhuimme ainoastaan viimeiset 150 metriä, kun toimisto oli jo näköetäisyydellä. Suihkun ja pikapukeutumisen jälkeen ehdimme ottaa virallisilla etkoilla yhdet drinkit ennen bussiin astumista.
6,76 km jutteluvauhtia | 40:18 | 5:58 min/km
Jos en olisi tapojeni orja, osa näistäkin lenkeistä olisi jäänyt varmasti väliin. Juoksun riemukin on tullut taas takaisin, eli hampaiden kiristely vuoden mittaan lenkkipoluilla on kannattanut kuitenkin.
Aamuun heräävä kaupunki jää multa näkemättä lenkkarit jalassa, sillä mulla ei ole tapana herätellä itseäni aamulenkillä. Yritin sitä taas tänäkin vuonna, mutta siitä ei tullut mitään.
Ei kommentteja