Olen halunnut antaa lapsilleni mahdollisimman realistisen kuvan maratonin juoksemisesta. Sellaisen, kuin se on ylä- ja alamäkineen tällaisen kuntomaratonarin silmin katsottuna. Toki olen kertonut kevyestä hyvän tuulen marasta Tallinnassa ja olen hehkuttanut juoksun ihanuutta, mutta olisin varmasti voinut lisätä juttuihin enemmän endorfiinimyrskyn aiheuttamaa ilotulitusta ja onnellisia liikutuksen hetkiä, sillä kyllähän niitäkin maratonille mahtuu. Onneksi.
En ole halunnut antaa liian ruusuista kuvaa, sillä mielestäni maratonin mittainen kestävyysjuoksu ei ole kaikkia varten. Maratonin juokseminen ei saa olla äidinmaidossa tullut itsestäänselvyys. Jos lapseni haluavat joskus kokeilla, päätöksen tulee kummuta jostain muusta, kuin perhetaustasta. Toivon, että lapseni miettivät kahdesti, ovatko he tosiaan valmiita maratonin mittaiseen seikkailuun. Sille tielle lähtiessään on pakko olla valmis ottamaan vastaan kaiken, minkä 42 kilometriä tuo mukanaan. Se voi sattua ja kiroiluttaa. Itsestään saattaa löytää puolia, jotka tahtoisi pysyvän piilossa.
Omat ja lasten mitalit sulassa sovussa parvisängyn pohjasta roikkumassa. Suurin osa on ollut pakko pakata kenkälaatikkoon, sillä alasängyssä nukkuvan oli vaikea saada sikeää unta mitalien kilinässä.
Kysyin tyttäreltäni, mitä mieltä hän on maratonin juoksemisesta kaiken kertomani jälkeen.
Mä aion juosta maratonin että voin näyttää, ettei se ole niin kauheaa kuin väität.
Olisihan mun pitänyt tajuta, että näin tässä tulee käymään. Eivät lapset tyhmiä ole. He ymmärtävät kyllä, että pakko maratoneissa on olla jotain erityistä, jos äiti ja isä jaksavat niitä kerta toisensa jälkeen juosta. Että siinä kivussa ja kiroilussakin täytyy olla jotain erityisen koukuttavaa, eivätkä irtoavat varpaankynnet ole sen kummempi juttu, kuin auringon poltetta saanut niska. Vanhempien esimerkillä on väliä.
Ehkä joku päivä Poppareita viilettää maratonilla useampikin kappale. Siihen on tosin vielä useita vuosia aikaa ja todennäköisimmin mieli muuttuu moneen otteeseen vuosien saatossa.
Suurimmalla osalla perheemme kengistä pääsee halutessaan tosi vauhdikkaasti paikasta toiseen, niin jalkapallokentällä, kuin kadullakin.
Ei kommentteja