Yhteislenkki metron päättäriltä toiselle

Yhteislenkki Matinkylästä Vuosaareen, metrolinjan päästä päähän tuntui hillittömän hyvältä idealta aina keskiviikkoiltapäivään saakka. Silloin alkoi jännittää, sillä tästä oli tulossa yksi pisimmistä ikinä juoksemani pitkiksistä. Olisin jättänyt lenkin suosiolla väliin, jollen olisi sopinut siitä Katin, Tagen ja Erkun kanssa. Hyvä niin, sillä välillä treenatessakin on koputeltava epämukavuusaluetta.

Fiilis alkoi kohentua ihmeesti kun tapasin Matinkylässä Hoka359-yhteislenkeiltä tutun Katin ja löysimme KPK:lta ja lappu rinnassa juoksuilta tutuksi tulleen Tagen. Matka kohti kaukaista pistettä itäisessä Helsingissä alkoi!

Metrolla alkupisteeseen ja metrolla takaisin kotiin liki neljä tuntia myöhemmin. 

Espoon rantareitti on lumoavan kaunis ja tähän aikaan vuodesta tuoksut ovat huumaavia. Aurinko lämmitti, eikä luvatusta sateesta ollut tietoakaan. Mikä tässä oli juostessa, varsinkin kun osan juoksurepun sisällöstä sai jättää Tagen kaverin kuskattavaksi. Kaiffari pisti kesäisen keskiviikkoillan peliin ollakseen huoltajanamme viiden kilometrin välein. Hatun noston arvoinen juttu!

Tage moikkaili tuttuja ja tuntemattomia. Yritimme Westendissä houkutella paria juoksijaa mukaamme Vuosaareen. Tällä(kään) kertaa ei porukan kasvattaminen lennosta onnistunut. Ja eihän kukaan täysissä sielun voimissa oleva lähtisi moista lenkkiä juoksemaan, eihän?!

Jätimme suosiolla väliin Matinkylä-Keilaniemi -pätkän, sillä rantoja pitkin juokseminen oli huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin liikennevaloissa seisoskelu.

(Kuva on napattu Länsimetron vanhasta esittelystä.)

Jos olisin juossut yksikseni, olisin hypännyt kotiin vievään metroon viimeistään Lauttasaaressa. Nyt Larusta oli kuitenkin edessä vielä juoksuntäyteiset 19 kilometriä. Jutut aaltoilivat juoksusta rullaluisteluun, maratoneista entisiin koteihin. Jutustellessa kilometrit lyhenevät puoleen. Jos olisin jutellut yksikseni pääni sisällä, yhdestä kilometristä olisi varmasti tullut kolmen mittainen.

Ohitimme Oodin rakennustyömaan juoksemalla Sanomatalon läpi. Ensimmäistä kertaa yhteislenkillä pääsin juoksemaan pyöröovista. Kuvassa Tage ja Kati.

Keskusta oli kätevin ohittaa Baanaa ja aseman ali kulkevaa alikulkutunnelia pitkin. Kaksi viikkoa aiemmin juoksimme porukalla miltei yhtä pitkän pitkiksen. Se oli helppoa ja jalat veivät eteenpäin huomaamatta. Nyt oli zen kadoksissa. En saanut rauhoitettua ajatuksiani ja koko lenkki alkoi tuntua suorittamiselta.  Ehkä mulle onkin henkisesti helpompaa juosta ympyrää kuin suoraa, sillä fiilis ei johtunut seurasta.

Erkku vaihtoi tapaamispaikkamme Kalasatamasta Hakaniemeen, sillä olimme pysähdystaukojen vuoksi aikataulustamme jäljessä. On mukavampaa juosta muutama lisäkilometri, kuin odotella juoksukavereita rakennustyömaan keskellä.

Lisäys juoksuporukkaamme tuli hyvällä hetkellä. Olimme juosseet jo ehkä noin kuudentoista kilometrin verran ja kotiin oli alle kilsa matkaa. Yhtälönä aika houkutteleva; Mukavan mittainen pitkis oli tehty jo tässä vaiheessa, eikä lämpimään suihkuun ollut kuin kiven heiton verran.  Erkku oli ihanan energinen ja onnistui tartuttamaan sitä meihinkin. Luovuttaminen kävi mielessäni ainoastaan sekunnin murto-osan verran. Vuosaari, täältä tullaan!

 Katin kanssa juoksemme tapaamispaikalle Hakiksen torille. Idea juoksuun lähti alun perin Katin Insta-kuvasta, jossa hän kertoi käyneensä lyhyen ajan sisällä Espoossa jo kahteen otteeseen. Hän oli heti messissä, kun ehdotin että voisimme juosta Espoosta metrolinjaa myöten Helsinkiin. 

Reitin matkalla oli työmaita, joita piti jonkin verran väistellä. Onneksi Tage oli ottanut selvää reitistä jo ennalta käsin, joten onnistuimme välttämään turhat tukkeet. Juttelimme tulevasta Helsinki Marathonista, muistelimme Helsinki Half Marathonia ja pohdimme sykerajojen testausta. Ovatko kaikki juoksijat yhtä rentoa ja hyvää seuraa?

Itikseen päästyämme mun oli pakko päästä antamaan ensiapua yhteistyökyvyttömälle vatsalleni. Olin kärvistellyt jo 15 kilsan verran. Onneksi Itiksestä löytyy kapakoita, joihin aina mahtuu yksi ylimääräinen juoksija. Portsarin kanssa käymäni kaurismäkeläisen keskustelun jälkeen sain hetkellistä helpotusta ja pääsin jatkamaan kevyemmissä fiiliksissä. Pysähtymisiähän meillä tuli puolen tunnin verran lenkin aikana, mutta onneksi kenelläkään ei tuntunut olevan sen kummempaa kiirettä kotiin. Vauhtikin onnistuttiin muutamaa pyrähdystä lukuun ottamatta pidettyä sopivan maltillisena.

Tage ja huoltoautomme heittivät meille tässä vaiheessa heiheit. Reittivalinnan yksi ideoista olikin, että mukaan voi liittyä itselleen sopivasta kohdasta ja kyydistä voi hypätä kun siltä tuntuu.

Kuvassa koko poppoomme ja kuvaajana Erkku. Edellisestä yhteisestä lenkistämme Erkun kanssa on vierähtänyt jo 4 vuotta. Jo oli aika ottaa uusiksi. (Huomaathan taustalla hienon taideteoksen! Jos haluat nähdä sen kunnolla, mene Herttoniemen teollisuusalueelle ja tähyile pöpelikköön.)

Viimeinen pätkä Itäkeskuksesta Vuosaareen oli ehdottomasti helpoin. Niinhän se on, kun maali alkaa häämöttää. Garmin näytti mulle lenkin kokonaispituudeksi 28,2 kilometriä, Kati keräsi Suunnolla 29,1. Oli miten oli, me juoksimme tosi pitkään jo kartan suorastakin päätellen.

Erkulla oli auto odottamassa, me palasimme Katin kanssa metrolla. Ei tehnyt mieli juosta enää metriäkään, mutta seuraavan lenkin mietintä oli hetken istuttuamme jo käynnissä. Juoksu ja etenkin pitkikset ovat huume, jonka nauttiminen porukassa on niin paljon mukavampaa, kuin yksin löntystellessä! Se zen ilmestyi sittenkin kyytiin ja pystyin nauttimaan juuri tästä hetkestä.

Ke 4.7. Hoka359-yhteislenkki Matinkylästä Vuosaareen | 28,2 km | aika liikkeellä 3:12:15 (kokonaisaika 3:42:20 | 6:50 min/km