Usko tai älä. Mulla on ensimmäinen palkallinen kesäloma sitten vuoden 2006. Tässä näyte siitä, mitä nämä pari viikkoa tulevat (toivottavasti) pitämään sisällään.
Lähdimme poikani kanssa Eltsuun treenamaan sillä välin, kun muu perhe kävi fillarikaupassa. Mä juoksin sinne, hän ajoi vieressä fillarilla. Hän siirtyi myös juoksijaksi kentälle päästyämme. Poika ilmestyi välillä peesiini ja sopivan matkan jälkeen jäi hetkeksi tai vähän pidemmäksi aikaa huilaamaan.
Pullo sai katsomossa kyytiä hänen odottaessaan mua viimeisiltä kiekoilta.
Korkeushyppypaikka on aina yhtä houkutteleva.
Pakollinen lenkkarikuva. Tällaisen me otamme miltei aina yhteisen treenimme jälkeen. Otimme me myös irvistysselfieitä, mutta ne eivät ole somekamaa.
Nopea suihku himassa ja keskustaan lounaalle koko perheen voimin. Testasimme Malmilta tutun Mo Cafén uuden ravintolan, Mo Kitchenin Annankadun ja Uudenmaan kulmassa. Mielettömiä makuja, silkkaa vegeä ja loistava hinta-laatusuhde. Jatkoon!
Päivälehtimuseossa pistimme robotit kilpailemaan keskenään. Toinen marssi ulos ruudukolta, toinen jäi pyörimään siihen väkkärää.
Rikhardinkadun kirjastossa selailin Kari Haklin valokuvakirjaa Helsinki mielessäin ja kävimme katsastamassa Rikun kesäpihan varjoineen.
Kotiin päästyäni olin puolikuollut. Ennen kuin lähdimme Stadikalle uimaan, otin tunnin mittaiset tupluurit. Voiko olla parempaa lomatekemistä kuin nukkuminen?
Ei seuraavan yön unissakaan ollut sen kummemmin valittamista.
Tunti hippaa lasten altaassa hihitellen sai riittää tällä kertaa. Kävely kotiin ja suoraan telkkarin ääreen jännittämään Kroatian kohtaloa MM-kisoissa. Uni alkoi hiipiä silmään jo ennen loppuvihellystä, mutta kyllä mä taisin tuloksen kysäistä ennen kuin vaivuin sikeään uneen.
Rankka treeni hellelukemissa. Mietin kierros kierroksen jälkeen miksi mun täytyy rääkätä itseäni tällä tavalla. Kunhan henki oli viimeisen vedon jälkeen tasaantunut, olin vahvasti sitä mieltä, että otan ensi viikolla taas uusiksi.
Ei kommentteja