Maratonien juokseminen kasvattaa nälkää ja niinpä olen haaveillut jo pitkään ultramaratonin juoksemisesta. Haluaisin kokea, mitä pään sisällä ja tietty myös kropassakin tapahtuu äärimmäisen rasituksen aikana. Uskon, että pystyisin selättämään satasen tasaisella ja kenties kovalla treenillä myös puolta lyhyemmän kisan poluilla. Nivelrikkodiagnosi kuitenkin herätti mut unelmistani maan pinnalle.
Tajusin, että ultran tai peräti ultrien juokseminen on yksi niistä haaveista, jotka mun on parasta karistaa mielestäni. Ei siksi, ettenkö kykenisi, vaan sen takia, että ultra saattaisi kuluttaa kroppaani enemmän kuin mitä olisi tulevien juoksuvuosien kannalta järkevää.
Mulla ei enää biologinen kello tikitä, mutta kroppa muistuttaa kyllä ajan kulumisesta.
Lisäsyitä tulvii mieleen, kun niiden antaa tulla vapaasti:
Mulla ei ole mahdollisuutta lisätä juoksuun käytettyä aikaa ja jos sitä jossain vaiheessa ilmestyy, uskon että mun kannattaa käyttää se pikemminkin monipuolisempaan liikuntaan. Tai peräti aivan johonkin muuhun harrastukseen.
En ole koskaan ollut mallioppilas kehonhuollossa. Maratonit antavat sen just ja just anteeksi, mutta ultrajuoksijoille se on must, ainakin näillä ikävuosilla.
Ultralta toipuminen vie rutkasti enemmän aikaa, kuin maratonilta palautuminen. Haluan juosta tasaisesti pitkin vuotta ilman pidempiä taukoja, jos vain mahdollista. Mieluummin juoksen 42 kilometriä ja pidän sen jälkeen juoksutaukoa kahdeksan päivää, kuin juoksen ultralla 35 kilsaa ja kävelen sen päälle 65 (kun en pysty koko matkaa juoksemaan kuitenkaan) ja juoksutauon pituus onkin maratoniin verrattuna moninkertainen.
Nykyinen ultratrendi ei välttämättä ole järkevimmästä päästä. Riittämättömällä treenaamisella voi saada omaa tyhmyyttään vahinkoja aikaiseksi. Tai sillä, ettei heitä pyyhettä kanveesiin, vaikka peli on jo kropan puolesta menetetty, vaikka maaliin on vielä matkaa. Veikkaan, että olisin kisassa yksi heistä.
Olen sinut päätökseni kanssa. Maratonmatkani jatkuu ilman sivujuonteita. Kaikkien ei tarvitse juosta ultramaratonia, mutta ei kyllä maratoniakaan. Saati juosta ollenkaan.
Yhtä asiaa en varmaan koskaan jätä, nimittäin dösiin, ratikoihin ja metroihin juoksemista. Ne ovat spurteista jännittävimpiä! Joskus ehtii, toisinaan ei.
Mielenkiintoista pohdintaa! Mua ei ole tämä ultrabuumi sytyttänyt ollenkaan ja siksi olen välillä kokenut itseni "ulkopuoliseksi", kun "kaikki" tuntuvat hehkuttavan vaan ultramatkoista. Mä olen sivuuttanut jopa maratonharjoittelunkin säästelläkseni kroppaani ja jalkojani. Lyhyemmistä matkoista sitten nautiskelen. Itseäni on myös häirinnyt tuo ultramatkojen trendi, jossa väkisin pusketaan rikkinäisillä jaloilla eteenpäin, kun keskeyttääkään ei voi. Ja sitä vielä pidetään ihaltavana, sisukkuuden osoituksena.
VastaaPoistaMusta on hienoa Janna, että olet löytänyt itsellesi sopivat matkat. Uskon että loistaisit maratonillakin, mutta on tosi kunnioitettavaa, että ajattelet jalkojesi parasta.
PoistaOlen täysin samoilla linjoilla kanssasi. Olen myös pelonsekaisin tuntein seurannut niitä ns. sankaritarinoita, joissa ultraajat ylittävät maaliviivan hämärän rajamailla ja jatkavat siitä suoraan ambulanssin kyydissä sairaslomalle. En voi millään yhtyä ihailevaan kuoroon.
Toki maratonillakin voi sattua ja tapahtua, mutta matkana 42 kilometriä suht tasaisella asfaltilla on inhimillisempi. Mutta maratonkaan ei ole kaikkia varten. Ei, vaikka se tuntuu olevan aika monella suorittamisen mittatikku, asia, joka pitää hoitaa pois alta, jotta voi kehua olevansa maratoonari.
Olen monesti ajatellut kehonhuollosta, että mikä kumma siinä on että moni juoksija jopa ylpeilee sillä että "ikinä en ole venytellyt ja olen notkea kuin rautakanki". Kenkiä, mittareita, suksia, polkupyöriä ynnä muita vermeitä huolletaan ja palvotaan, mutta tärkein väline eli oma keho jätetään huoltamatta. Hmm, taidankin tehdä tästä ihan postauksen lähiaikoina... Ja mainittakoon että itse en todellakaan ole pro-kehonhuoltaja, eilisen 40-minuuttisen lenkin jälkeen iltavenyttely kesti 5 minuuttia... :D
VastaaPoistaIhailtavan tyynesti pystyt luopumaan ultrahaaveesta. Toisaalta, pystyt juoksemaan maratoneja, se on hienoa se!
Olet Henna täysin oikeassa, ei siinä ole mitään ylpeiltävää. Juoksuhan on kokonaisuus, johon liittyy myös kropasta huolehtiminen.
PoistaMulla kehonhuolto rajoittuu venyyttelyyn lenkin jälkeen, mutta enemmän pitäisi tehdä. Hierontaan ei ole kukkarossa ollut juurikaan ylimääräistä, mutta toivottavasti tilanne tulevaisuudessa helpottuu. Lasten vaatteiden ja kenkien päivitys menee aina äidin jalkajumien edelle ;)
Nyt kun aloitan säännöllisen kuntosaliharjoittelun, tulee siinäkin huollettua kroppaa monipuolisemmin.
Hyvä huomio Poppis! Ultrailu on kuluttavaa ja aikaa vievää puuhaa ja elämän kokonaisuutta pitää aina punnita. Ajoittain itsekin joudun miettimään, miksi ultraan. Niin kauan kuin löytyy vastaus ja pysyn ehjänä, niin luultavimmin jatkan. :)
VastaaPoistaAnsku sun ultriesi jännääminen on jatkossa mun ultrailuani. Kerrankin jään suosiolla penkkiurheilijaksi!
PoistaYllättävän huojentunut olo tämän päätöksen myötä. Olen maratoonari ja sellaisena pysyn.
Kurjaa, jos ajatus ultramatkoista on ollut sun haave, mutta hyvä että näet asian näin etkä pakota itseäsi suorituksiin, jotka rikkoisivat kroppaa lisää. Mulla ei koskaan ole oma kiinnostus riittänyt edes ajatuksen tasolla ultramatkoihin, mieluummin haluaisin olla nopeampi näillä matkoilla joita nyt juoksen. Enkä usko että kehoni edes kestäisi niin pitkiä suorituksia, kun nytkin on kaikenlaisia huoltotoimenpiteitä jatkuvasti :) Pakkotauoista on ollut se hyvä puoli, että on ollut pakko miettiä, mikä juoksemisessa on itselle tärkeää. Ja onneksi vastaus on ihan vaan se, että pääsee liikkumaan ja tulee hyvä olo, mieluiten vielä luonnosta nauttien. Kaikki muu, kuten kisat, parempi kunto ja paremmat vauhdit, kovat treenit yhdessä muiden kanssa, on ylimääräinen, mahtava lisä sen perustekemisen päälle. Tsemppiä kevään treeneihin!
VastaaPoista