Kuinka pitkä sun pitkiksesi on?

Jos sää sallisi juosta enemmän, ryntäisin päätä pahkaa lenkille miltei joka ilta siitäkin huolimatta, etten ole vielä juoksuterässä. Nyt pakon sanelemana lisään maltillisesti juoksukilometrejä, sillä pääsen lenkille vain silloin tällöin. Jalat tykkäävät varmasti enemmän tästä lähestymistavasta.


Ehdin juosta ensimmäisen kunnon pitkikseni ennen kuin hyytävä sade muutti lenkkipolut jääradoiksi. Pörräsin keskustassa sunnuntaina ja vaihdoin lennosta juoksukamat päälleni kavereideni kaupassa. Normisunnuntaina olisin ollut koko päivän juoksutrikoissa, mutta tällä kertaa mun piti taikoa pelastusmekkoni hetkeksi päälle ja sukkikset jalkaan. Kaikkialle kun ei yksinkertaisesti voi painella juoksukuteissa. Kenkinä mulla sentään sai olla lenkkarit. Ahdoin vaatteeni juoksureppuuni, mutta toppatakkia en saanut sinne millään sekaan. Nyt se odottaa edelleenkin ystävieni hellässä huomassa noutoa.

Kahden tunnin lenkit ovat olleet vain haaveissani itsenäisyyspäivänä juostun maratonin jälkeen. Joillekin pitkiksen pitää olla vähintään yli kahden tunnin mittainen ja kilometrejä pitäisi kertyä kakkosella alkavan kaksinumeroisen luvun verran, mutta mulla on itselleni armollisempi lähestymistapa. Kutsun pitkiksiksi viikon pisimpiä kipaisuja, olivat ne sitten 9, 12 tai 27 kilometriä, sillä suhteessa muihin treeneihini, niissä on pituutta huomattavasti enemmän. Olen nyt ns. 46 minuutin kunnossa (lämmittelyt + reipas lenkki + jäähdyttelyt yht. kolmen vartin verran ja sekin työn ja tuskan takana), joten pitkistä on turha venyyttää vaikkapa 24 kilsan mittaiseksi. No, tällä vauhdilla aikakin olisi tullut vastaan. Mulla ei olisi ollut pienintäkään halua käyttää sunnuntaistani yli 3 ja puolta tuntia juoksemiseen. Ei tällä kunnolla ja näillä sykkeillä.

Pisin pitkikseni ikinä on ollut 28 kilometrin mittainen. Saattaa hyvinkin olla, että tällä kaudella en tule juoksemaan yhtään sen mittaista lenkkiä, ainakaan jos vauhtini ei kehity tästä hurjasti. Tulen jälleen treenaamaan lenkkiin käytetyn ajan, en lenkin mitan mukaan, sykkeiden tuijottelua unohtamatta. Tarvitsen pitkiksen määrittelyyn kelloa kartan sijaan.

Joka kolmas viikko saa olla kahta edellistä kevyempi. Tai siis siinä vaiheessa, kun pääsen kunnon treenin vauhtiin. En aio kuitenkaan kehittää paniikkia, vaikka juoksukausi onkin lähtenyt kohdallani rykien liikkeelle tai jos missaisinkin viikon jos toisenkin kevään mittaan. Viikkoja on toistaiseksi vielä millä mitalla ennen juoksukauden päämaratonia. Ja sitä ennen on liuta muita kisoja, joissa pääsen testaamaan onko musta omilla mittareillani sittenkään mihinkään. 

Olo on vähän niinkuin jouluna. Vaikka olisi kuinka kiltti tahansa (= yrittää treenata parhaansa mukaan), ei sitä loppujen lopuksi tiedä mitä tulee saamaan. 5 kerran hierontakortin (= toiveiden täyttymyksen) vai rikkaimurin (= sinne päin -suorituksen)?

Vielä sunnuntaiamuna ajattelin, että 75 minuuttia voisi olla tällä kertaa tarpeeksi. Päätin kuitenkin venyttää lenkkiä 35 minuutin verran.  Dösälippu oli taskussa varuiltaan, sillä jos homma olisi alkanut puuduttaa liikaa, olisin voinut hypätä miltei mistä vain ratikaan. Bussilippua ei tarvinnut kuitenkaan ottaa esiin, sillä onneksi kuuntelemani äänikirja sai mut unohtamaan, kuinka pitkästyttävää yksin juokseminen voi olla. Maisemat olivat talvista Helsinkiä, mutta pääni sisällä olin aurinkoisessa Napolissa. 

Su 11.3. pitkis | 15,1 km | 1:51:39 | 7:23 min/km