Pahan onnen käsilaukku

Viikonlopun mittainen irtiotto Tukholmassa päättyi halauksiin Söderillä. Muu perhe lähti kohti Helsinkiä punaisella laivalla, oma kuljetukseni oli vasta myöhemmin illalla. Vuorokausilipussa oli vielä ytyä, joten päätin käväistä vielä keskustassa. Jälkeenpäin ajateltuna mun olisi kannattanut jäädä pörräämään sinne missä alunperin olinkin.

Olin iloissani mainostanut Facessa, kuinka olin löytänyt käsilaukkuni kätköistä 19 vuotta vanhan HKL:n pahvisen kertalipun. Olen toki käyttänyt pussukkaani vuosien mittaan, mutta en ole juurikaan tutkaillut onko sen tiukkoihin korttilokeroihin jäänyt aarteita.

Käsilaukun ensimmäinen käyttökerta oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Käsilaukku pöllittiin multa IKEAssa ison reppuni uumenista. Kyselin sitä useamman kerran infosta, mutta sitä ei oltu kuulemma löydetty. Kunnes neljän kuukauden kuluttua varkaudesta mulle soitti vihainen nainen Espoon IKEAsta ja ihmetteli miksen ole hakenut laukkuani. Siinä vaiheessa ei enää hirmuisesti riemastuttanut, että vain käteinen oli kadonnut. Olin jo ehtinyt käydä läpi koko korttirumban ja olin elänyt jännityksessä, josko joku yrittää käyttää pankissa henkkareitani.

Otin laukun Tukholman reissulle mukaan, sillä se sattui käteen, kun pikapakkasin viiden päivän kamoja. Ei ollut ykkösvalintani, mutta sai kelvata.

Mitä sitten tapahtuikaan lasteni ja mieheni lähdettyä Tukholmasta? 
Käsilaukkuni yritettiin varastaa.

Yritykseksi se nimittäin jäi. Pitkäkyntiselle finninaamalle tuli kiire, kun huitaisin häntä naamaan kyynärpäälläni. Hänen onnekseen untuvatakkini vaimensi iskua, mutta silti nenästä kuului ikävä rusahdus. Jätkä lähti juoksemaan T-Centralenin liukuportaita minkä jaloistaan pääsi ja mä huusin niin että laiturialue kaikui. Jos varkaita olisi ollut kaksi, toinen olisi saanut mun matkalaukkuni helposti mukaansa, sillä irrotin siitä otteeni samalla kun leikin oman elämäni ninjaa.

Rauhoituin hieman keskusteltuani tapahtuneesta metroporteilla partioivan poliisin kanssa. Vaikka en ollutkaan menettänyt mitään konkreettista, ylpeyttäni oli pahasti kolautettu. Näytän ilmeisesti haluamattani helpolta saaliilta.

Siirryin Åhlensilta Drotninggatanille. Poikani oli toivonut, että kävisin katsomassa keskustan Stadiumilta tiettyä collegea hänelle. Ja kuinka ollakaan, taas mulla oli varas kiinni käsilaukussa, hintelä tapaus tämäkin. Tällä kertaa kiskoin laukkua eri suuntaan ja pidin visusti kiinni matkalaukustani. Heilautin itseäni ja samalla pitkäkyntinen horjahti. Hän ymmärsi päästää irti ja lähteä livohkaan. Ehkä mun armoton huutoraivoamiseni oli myös osasyynä.

Eräs ruotsalaismies tuli tarkastamaan olenko kunnossa. En osannut arvostaa sillä hetkellä hänen kohteliasta elettään, marmatin vain että eikö kukaan voinut tulla apuun tai ainakin ottaa varasta kiinni.

Sanoisinko, että oli aikamoisen painajaismainen tunti. 

Kävelin tapahtuneen päälle seitsemisen kilometriä, kun olin käynyt ensin ostamassa itselleni uuden pikkulaukun. Hengitin syvään ja yritin ajatella vain hyviä asioita. Kroppani oli vielä nukkumaan mennessäkin jännittynyt. Seuraavat päivät tarkkailin lähiympäristöäni tavallistakin tarkemmin.

Nyt laukku on mulle enää ongelmajätettä. En aio korjata sitä käyttökuntoon. Sen taival on viimein päättynyt.

Ilmeisesti varkat ajattelivat, että hihna irtoaisi helposti. Kolmas varas olisi saanut laukun mukaansa, sillä ompeleet antoivat lopulta periksi.