Ratikkakiskot ovat kuin jättiläisen latu läpi kaupungin. Välillä ne saavat lumivaipan päällensä, mutta vesisateessakaan ne eivät katoa mihinkään. Kiskot johtavat aina samaan paikkaan kuin ennenkin, mutta niillä kiitävistä ratikoista ei voi kuitenkaan olla varma, ei ainakaan viime vuosina tehtyjen linjauudistusten jälkeen. Ainakin tälle helsinkiläiselle uuden opettelussa on ollut omat haasteensa.
Tämän lähemmäksi latua en ole päässyt Helsingin keskustassa tänä talvena. Enkä kyllä juuri aikaisempinakaan talvina aikuisiällä. Muistelen joskus skidinä hiihtäneeni Kaisaniemen puistossa koulun kanssa, mutta en ole varma tekeekö muisti tepposet. Sen verran kuitenkin muistan, ettei silloinkaan ladulle päässyt suoraan kotiovelta.
Joka marraskuu mietin, josko tänä talvena pääsisin hiihtämään. Laskettelukin kelpaisi.
Jouluna pähkäilen, jaksaisinko pakata koko konkkaronkan Paloheinään menevään bussiin hiihtokamojen kanssa. Sitten muistan, ettei meillä ole suksia, monoista puhumattakaan.
Helmikuussa tajuan, ettei hiihtovehkeitä kannata enää tässä vaiheessa vuotta hankkia. Odotan kuumeisesti, että viimeisetkin lumet sulaisivat ja pääsisin taas normaaliin juoksurytmiin.
Jokohan sitä ensi talvena tärppäisi?
Haluaisin lumikenkäillä. Kokeilin muutama vuosi sitten kaverin lainaräpylöillä Haltialassa, oli kivaa. Mutta tuntuu, että Helsingissä talvet ovat niin olemattomia, ettei kunnon uppolumitalvia tule enää. Paitsi huomenna, lunta on runsaasti luvassa.
VastaaPoistaLumikenkäily kiinnostaa muakin kovasti. Muistelen, että jossain vaiheessa niitä sai vuokrata/lainata Stadionin kupeesta. Tänään niillä olisi kyllä ollut käyttöä. Ja lisää lunta sataa taivaan täydeltä. Tulihan se talvi sittenkin.
Poista