Riisuimme sunnuntaina kotimme joulusta ja imuroimme viimeisetkin lattialla viilettävät joulujäänteet imurin syövereihin. Loppuillasta oli pakko päästä ulos tuulettumaan ja taikinatarpeetkin piti käydä ostamassa. LUX oli myös hyvä syy lähteä pikaiselle iltakävelylle.
Kävin katsastamassa lähikirkkoni, jossa pääsin ripille hieman yli 30 vuotta sitten. Rippikoulusta jäi parhaiten mieleen se kerta, jolloin jostain syystä vain kolme riparilaista vaivautui paikalle. Pappi oli hetken harmissaan, mutta päätti antaa meille koko Tuomiokirkon kattavan kiertokäynnin kiitokseksi tunnollisuudestamme. Oli mahtava päästä tutkimaan rakennus kirjaimellisesti katosta lattiaan ja vieläpä myös sen alle.
Tuomiokirkko olisi sopinut tammihaasteessa monen eri otsikon alle, sillä onhan se parhaillaan osa upeaa valoteosta ja sen lisäksi paikallinen nähtävyys. Mulle se kuitenkin on lähinnä kotikirkko, jonka ohi kävelen useitakin kertoja päivässä.
Nykyisillä kotikulmillani tunnen historian havinan. Niin omani, kuin myös minua ennen eläneiden.
Ei kommentteja