Lippakioskit kuuluvat vahvasti lapsuuteeni. Tältäkin kioskilta olen ostanut markalla noita, kuudellakymmenellä pennillä näitä. Tällä hetkellä odottelemme, koska huutokaupassa kioskin itselleen huutanut yritys alkaa kunnostaa tätä kioskikaunotarta. Ja mitäköhän siellä tarkalleen ottaen onkaan myynnissä, ruokaa vai ihan jotain muuta?
Aikaisemmin bussin 18 päättäri oli kioskin kupeessa. Täysi-ikäiseksi päästyäni bilejalkaa alkoi vipattaa. Sovimme vanhempieni kanssa, että tulisin viimeistään viimeisellä bussilla himaan. Voi kuinka monta kertaa tulikaan juostua pää punaisena Simonkentälle, mistä bussi ajoi ohi klo 1:23. Jo silloin jalat pelastivat aikaoptimistin myöhästymiseltä.
Kuskeista tuli pikku hiljaa tuttuja ja joskus jopa sain kyydin suoraan kotiovelle. Tai siis niin lähelle kuin oli mitenkään bussilla mahdollista päästä.
Millaisiakohan muistoja lapsilleni syntyy tästä kioskista?
Toivottavasti muitakin, kuin että "siinä oli se punainen graffiti".
Tein ylimääräisen kiekan saadakseni kuvattua kioskin. Tammihaaste on laittanut mut kävelemään hieman enemmän, kuin mitä muuten kävelisin.
Ei kommentteja