Olen unohtanut millainen normitalvi on. Tämä talvi jäänee muistoihin päättämättömän ja poukkoilevan säiden ruhtinaan leikkikenttänä. Koskaan ei tiedä mitä on tulossa. Tai no, ainakin vettä.
Yksi talvi yhdentoista vuoden takaa on jäänyt kuitenkin elävästi mieleen. Silloin talvi alkoi 19. tammikuuta ja päättyi tasan viiden viikon kuluttua. Pakkanen ja lumi häipyivät orastavan kevään tieltä ajoissa.
Ja että mistäkö muistan moisen? No, musta tuli äiti sen talven toisena päivänä.
Nyt tuo talven lapsi pelaa innoissaan futista, oli pakkasta tai ei. Lumihangessa pelaaminen on haasteellisempaa, mutta tavallaan myös aika hauskaa, sillä ikinä ei tiedä minne pallo päätyy. Tömähtääkö lumivalliin vai hyytyykö vauhti yllättäen nuoskalumessa?
Lapsista nuorempi on hänkin syntynyt lumen keskelle, vaikka maliskuun viimeisinä päivinä syntyikin. Pikkupoikien tekemä lumiukko oli vastaanottamassa häntä kun tulimme synnytyslaitokselta kotiin.
Niin ovat talvet keskenään erilaisia.
**
Tämä kävisi kuva-arvoituksesta: etsi Celsius-lukema kuvasta.
Yritin zoomata kohmeisilla käsilläni (entisen) Wärstilän pääkonttorin katolla olevia asteita. Kädet kestivät pakkasta kauemmin kuin kännykamera. Se hyytyi kesken kuvauksen. Seitsemän pakkasastetta tuntui iholla neljältätoista. Ja varmasti Hakaniemen sillalla siihen tuli vielä omat siltalisänsä.
Ei kommentteja