Täysillä ylämäkiin

Tänään on vuoden pimein päivä, talvipäivänseisaus. Päivällä on erityismerkitys perheessämme, sillä mieheni on syntynyt päivän ollessa lyhimmillään. Nyt on hyvä hetki muistella kesän aurinkoisimpia lenkkejä, jotka pääsin juoksemaan yöuniltaan heräävässä Roomassa yhdessä mieheni kanssa.

Ennätyshelteet laskeutuivat kesällä Roomaan hieman lomamatkamme jälkeen. Silti saimme lämmöstä oman osamme, ehkä välillä hieman liikaakin. Varhainen aamu oli ainoa vaihtoehto lenkille ja mitä aikaisemmin starttasimme, sen vilpoisampaa oli.

Ensimmäisen sightseeing-lenkin reitti oli täynnä merkittäviä nähtävyyksiä. Espanjalaisilla portailla pääsimme ihailemaan muotikuvauksia. Muutamaa tuntia myöhemmin samaisilla portailla oli miltei mahdotonta löytää reittiä alas niillä istuvien turistien vuoksi.

Oli hämmentävää, kuinka lyhyet välimatkat Rooman keskustassa onkaan, ainakin turistialueella. Kipitimme mieheni kanssa 12 kilometriä miltei huomaamatta. Lenkin juoksuosuuksiin meni hieman yli tunnin verran, eli aikamoista haipakkaa pääsimme juoksemaan melko autiossa kaupungissa.

Vauhti ei kuitenkaan estänyt maisemien ja yksityiskohtien ihailua:
"Katso tuota tuolla!"
"Huomasitko jo tuon?"
"Onko tuo se...?"

Pääsin taas kerran nauttimaan mieheni erikoisesta juoksutavasta, eli mäissä juostaan aina täysillä. Ja Roomassahan korkeuseroja piisaa. En tajua mistä tapa juontaa juurensa ja muistan kyllä aina marmattaa siitä, mutta silti kipitin tälläkin kertaa uskollisesti perässä, mittarin sykelukemat tosin piilossa.

En tiedä olivatko hikipisarat otsalla peräisin auringosta vai olivatko ne mäkitreenin aiheuttamaa tuskan hikeä, mutta joka tapauksessa jokainen soluni huusi vettä. Meillähän ei tietystikään ollut juotavaa saati kolikoita mukana, joten otimme viimeiset kilometrit kämpällemme tehokkaana vauhtivetotreeninä. Lapsemme ja ystäväperheemme olivat vielä unten mailla palatessamme takaisin lomakotiimme.

Kakkospäivän juoksu oli tällä kertaa takkuisaa. Ei edellisaamun lenkin vuoksi, vaan liikenteen. Nyt tiesimme missä kaikki ihmiset olivat aamuvarhaisella. He istuvat autoissaan aamuruuhkassa.

Mieheni suunnittelema reitti näytti muistiinpanoissamme tältä:

Yksityiskohta virallisesta kartasta matkan varrella ei ollut sen selkeämpi:

Ja tältä lenkkimme näytti jälkikäteen Movescountissa:

Itse asiassa miehessäni taitaa olla kartturiainesta.

Näimme reitin varrella obeliskin...

... sekä pyramidin.

Olisin halunnut siirtyä juoksemaan joen vartta pitkin. Tyydyin kuitenkin ihailemaan sitä ylhäältä käsin.

Juoksukaverini ikuistamassa samaa maisemaa omaan kännykameraansa:

Halusin ehdottomasti päästä juoksemaan Circus Maximukselle. On vaikea käsittää, kuinka jättimäinen tuo antiikinajan areena on aikanaan ollut.

Oheinen kuva on lavastettu. Juoksin pitkää, hiekkaista suoraa edestakaisin, jotta saisimme musta edes yhden edustavan juoksukuvan. Se jäi kuitenkin vain haaveeksi. Opimme, ettei alaviistosta otetut kuvat ole lähelläkään mairittelevaa. Lisäksi valot ja varjot toivat oman haasteensa. Mennään kuitenkin tällä otoksella. Siinä näytän ainakin hymyilevän:

Yllätyksekseni Italian matkasta tuli sittenkin myös juoksuloma. Varasin varuiltaan mukaan kolme juoksusettiä, jotta vaatteita ei tarvitsisi alkaa pestä lenkkien välillä. Nyrkkipyykiksihän se silti meni, sillä kymmenen päivän reissuun mahtui kuusi aamujuoksua ja kilometrejä kertyi peräti 61.

Aikaiset aamut kirpasivat herätyskellon soidessa, mutta päivä lähti käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla, juoksemalla. Varsinkin, kun sain matkan viimeisille lenkeille myös parhaan juoksukaverini mukaan seuraksi.

ti 25.7. 11,94 km | 1:05:22 | 5:28 min/km
ke 26.7. 9,25 km | 54:18 | 5:52 min/km