Jätin marrasputken tänäkin vuonna väliin, eli en juossut kuun jokaisena päivänä vähintään 25 minuutin lenkkiä. Olen päätöksestäni iloinen, sillä olisin varmasti vetänyt kroppani ja erityisesti jalkani aikamoiseen umpisolmuun kuukauden mittaan.
Sain silti kerättyä marraskuun aikana 138,5 kilometriä pääosin hyötyliikunnalla ja käytin siihen aikaa 13 h 49 min. Juoksin siis keskimäärin päivää kohden 27 minuutin ja 38 sekunnin ajan ja etenin 4,62 km.
En juokse ainoastaan ilokseni ja/tai parantaakseni ennätyksiäni. Juoksen myös pakon sanelemana. Viemisiä, tuomisia ja hakemisia riittää, eikä julkisilla pääse aina tarpeeksi nopeasti ja kätevästi paikasta toiseen. Voisin toki fillaroidakin, mutta äkkilähdöissä juoksuvaatteiden pukeminen käy vikkelämmin, kuin pyörän kaivaminen esiin kellarista ja renkaan pumppaus. Ja onhan sloganini osuvasti: "Juokse aina kun voit".
Aina valmiina.
Hyvä esimerkki löytyy parin viikon takaa:
Poika piti viedä kuudeksi treeneihin Vallilaan. Mun piti noutaa seitsemään mennessä eräs lähetys Erottajalta. Ei hätää, vaikka ovatkin eri suunnalla kaupunkia. Aikaa olisi runsaasti kaikkeen.
Yllättäen siihen väliin piti kuitenkin tunkea vielä viimehetken painotyön nouto Arabiasta. Siellä oli oltava viimeistään samalla kellonlyömällä, kuin pojan olisi oltava futistreeneissä. Aikataulumuutos laittoi meihin vauhtia. Se oli pienoinen shokki, sillä iso viisari oli jo ohittanut kuutosen ja pikkuviisari lähestyi sitä minuutti minuutilta.
Keskusta ei edes mahtunut samaan karttaan.
Poikani ei kitissyt, vaikka kaahasimmekin ulos mukavuusalueelta heti kun koti katosi näköpiiristä, hän potkulaudalla, minä juosten. Linjoilla nappasin hänen potkulautansa kantoon. Silloin hän vaihtoi potkimisesta juoksuun ylämäen ajaksi. Ja taas matka jatkui.
Jätin pojan kyydistä Sturenkadulla ja jatkoin juoksuani Arabiaan. Aikaa vastaan on ärsyttävä juosta, jos ei ole juoksukisoista kyse. Nopeimmat kilsani tulivat tältä pätkältä, 4:40 ja 4:20. Aika tiukoille lopulta meni.
Hyvän ja ripeän palvelun paino, Helsinki Bofori.
Juoksureppuni on aivan liian pieni A4:n pahvikuorille. Niinpä mulla oli normireppuni selässä. Sitä ei ole todellakaan suunniteltu vauhdikkaaseen juoksuun, joten manailin sitä koko matkan seuraavalle välietapilleni. Kävin jättämässä kirjekuoren himaan, join hieman ja jatkoin matkaa rauhallisesti lönkötellen.
Olin ajoissa keskustassa ja sain loputkin asioista hoidettua. Onneksi mun ei tarvinnut juosta takaisin Sturenkadulle hakemaan lasta treeneistä, sillä jaloista ei olisi enää irronnut samanlaisia spurtteja kuin vielä tuntia aiemmin. Sen sijaan kaivoin repusta takin ja jatkoin viikonlopun ruokaostoksille. Eipähän tarvitsisi sitä varten lähteä erikseen liikkeelle.
Täyden repun kanssa kävelin suosiolla kotiin. Se kävi hyvin jäähdyttelystä ja lihastreenistä.
Jaloilla meni tästä lenkistä toipumiseen kaksi päivää. Liukas alusta ja kylmiltään vauhdikkaasti juokseminen kostautuivat. Mutta mikäs mulla oli levätessä, sillä enhän ollut marrasputkessa.
Pe 17.11. hyötyliikuntaa | 12,3 km | 1:07:00 | 5:26 min/km
Ei kommentteja